»Näytätte olevan sangen varma tiedostanne.»
»Niin näyttävät miehennekin olevan», huomautti siihen vieras.
Galen Albret oli nuoren miehen pidempää puhettaan alettaessa melkein paikalla vaipunut alalliseen levollisuuteensa — suurien alkuvoimaisten kappaleitten levollisuuteen, — ikäänkuin voima, joka on niin suuri, että se yksin jo paljoutensa hitauden vuoksi pysyy alallaan. Kun hän jälleen puhui, tapahtui se samaan tunnustelevaan tapaan kuin kuulustelun alussakin, hän koetti luotia vastustajansa tietoja itse mitään ilmaisematta.
»No kun olitte selvillä asian vakavuudesta, niin miksi olette yhä jatkanut, vaikka jo kahdesti olette saanut varotukseni?» hän kysyi.
»Siitä syystä, ettette te ole luomisen herra», vastasi nuori mies häikäilemättä.
Galen Albret vain kohautti silmäkulmiaan.
»Minun kauppani tässä maassa on yhtä suuri kuin teidänkin», jatkoi nuori mies, ääntään terästäen. »Te ette näytä muistavan, että teidän yksinoikeutenne on lakkautettu. Jos hallitus olisi hitusenkaan arvoinen, niin se pitäisi teidät junkkarit kurissa. Teillä ei ole enempää oikeutta käskeä minua täältä pois, kuin minullakaan karkottaa teitä. Otaksutaan, että joku vanha eskimo Valasjoen rannalta lähettäisi teille sanan, ettei teidän ole lupa tulevana talvena asettaa ansojanne Valasjoen laaksoon. Minä lyön vetoa, ettette pysyisi poissa. Samaa temppua te vanhan turkiskomppanian miehet yrititte lännessä. Se ei vedellyt. Kysykää lännen kävijöiltänne, kuulivatko he koskaan Ned Trentiä mainittavan.»
»Täällä teillä ei näytä olleen yhtä hyvä menestys», sutkautti aseman päällikkö ivallisesti.
Nuori mies hymyili.
»Tuo pitkä retki», jatkoi Albret, »mikä on käsityksenne siitä. Minä olen kuullut siitä puhuttavan. Mitä tietoja on teillä siitä?»