Ned Trent puhkesi nauruun. »Ette kaiketikaan tahdo luulotella, että siinä piilee mitään salaisuutta!» hän ihmetteli. »Jopa jo, tietäähän sen linjan pohjoispuolella joka lapsi. Aiotte lähettää minut matkaan aseitta ja antaa mukaan eväitä vain nimeksi. Elleivät erämaa ja nälkä tepsi, niin tepsivät teidän lähettinne. Minä en koskaan hengissä pääse Timiskamingiin.»
»Aina sama vanha satu», sanoi Galen Albret, jota asia näytti huvittavan, »kuulin sen, kun ensinnä tulin tähän maahan. Semmoisia saatte kuulla kymmenittäin joka intiaanileirissä.»
»Jo Bagneau, Morris Proctor, John May, William Jarvis», luetteli nuori mies sormillaan lukien.
»Yksityistä kostoa», vastasi aseman päällikkö.
Hän kohotti silmiään kohdatakseen nuoren miehen vakaan epäilevän hymyn.
»Ettekö usko minua?»
»No jaa, jos se teitä huvittaa», myönteli vieras.
»Siitä ei edes kannata puhua.»
»Kummallista, kuinka niin joutava juttu hälyytti näitä ystäviänne.»
Galen Albret mietti.