Ned Trent palasi päähuoneeseen ja kuunteli tarkkaan monta minuuttia. Sitten hän juoksi takaisin työhuoneeseen ja alkoi nopeaan aukoa ja penkoa pöydän laatikoita. Hän löysi ja anasti monta langan kappaletta, pöytäveitsen ja tulitikkulaatikon. Sitten häneltä pääsi hillitty ilon huudahdus. Hän löysi pienen revolverin ja sen keralla vajaan patruunalaatikon.
»Toivon kipinä», hän riemuitsi; »toivon kipinä!» Siitä oli tuleva epätoivon taistelu. Kaikkein ensimäiseksi hänen täytyisi etsiä ja surmata ne miehet, jotka lähetettäisiin hänen kintereilleen — tällä leikkirevolverilla rihloja vastaan; valkoinen mies harjaantuneita metsäläisiä vastaan. Ja sitten hänen täytyisi hankkia elatuksensa niillä patruunilla, mitä olisi jäänyt. Mutta sittenkin oli siinä toivon kipinä.
Hän sulki laatikot ja oven ja kävi jälleen istumaan nojatuoliin neuvospöydän ääreen.
Enemmän kuin tuntikauden hän sitten odotti seuraavaa käännettä. Hän oli jo taas nousemassa aallon harjalle. Asia ei nyt näyttänyt aivan mahdottomalta. Hän päätti lähettää Me-en-ganin avulla, jonka hän aavisti olevan neitosen ystävän, Virginialle sanoman ja käskeä häntä toivomaan. Hän oli jo mielikuvituksessaan Quebecissa, jossa hän elokuussa etsisi hänet ja ottaisi hänet omakseen.
Pian tuli sitten huoneeseen intiaanipalvelija viemään hänet pienempään huoneeseen, jossa hän sai olla vielä melko ajan yksikseen. Hänelle tuotiin ruokaa. Hän söi vankasti, pitäen sitä viisaana. Viimein sitten tuli kutsu, johon hän jo niin kauan oli ollut valmistautuneena. Me-en-gan itse astui huoneeseen ja viittasi häntä tulemaan perässään.
Ned Trent oli laatinut sanomansa valmiiksi kirjeen kotelon taustalle, luodin kärjellä kirjoittaen. Hän pisti nyt paperipalasen intiaanin kouraan.
»O-mi-mille», hän selitti.
Me-en-gan katsoi hänen lävitseen helmimäisillä kiiltopintaisilla silmillään.
»Nin nissitotam», hän hetken kuluttua myöntyi.
Hän kulki edellä. Ned Trent seurasi perässä kautta kapean matottoman hallin haalistuneine Westminsterin valokuvineen, sitten alas mutkaisia narisevia portaita ja lopulta hänet jälleen sulki seiniensä väliin neuvostohuone vankkoine orsineen, kaksine liesineen, pitkine pöytineen, kapeine ikkunoineen.