»Meidän välillämme on kai nyt rauha?»
Vapaakauppias katsoi pitkään miehen surullisiin silmiin. Nöyrryttyään oman erehdyksensä ritarilliseen sovitukseen tämä kova, ylpeä henki ensi kerran käskynvaltaisessa elämässään sisällytti katseeseensa rukouksen.
»Meidän välillämme on rauha», toisti Ned Trent.
He puristivat toistensa kättä. Ja Virginia, heidät siten nähdessään, lähetti heille ihanan hymyn.
XIX luku.
Toimettomuuden loma paikalla päättyi. Väkijoukko hämmentyi taas kokkapuheittensa, neuvojensa ja hyvästelyjensä sekamelskaan. Ned Trent laskeutui törmältä rantaan. Venemiehet kiinnittivät kanootin, niin että se melkein kokonaan oli veden varassa. Kaksi miestä nosti nuoren miehen veneeseen nahkakimppujen • päälle Virginia Albretin viereen. Väkijoukko paikalla taas tunkeutui lähemmäksi, täyttäen tyhjät paikat.
Akilles Picard nosti nyt kanoottia kahden käden keulasta, irrottaen sen kokonaan rannan kosketuksesta. Se ui veden varassa, rantaa pitkin takaisin palaavan kosteen hiljalleen tuudittelemana.
»Hyvästi, rakas Virginia», huudahti rouva Cockburn. »Muista meitä!»
Hän likisti tohtorin käsivartta kylkeään vastaan. Tohtori viittasi kädellään, hän kun ei riittävästi luottanut itseensä, niin mies kuin olikin, uskaltaakseen puhua. Mc Donaldkin seisoi synkkänä ja jurona, puristaen selkänsä takana rannettaan. Richardson ei koettanutkaan salata mielenliikutustaan. Sillä Virginian keralla pakeni heidän kolkoista pohjolan oloistaan nuoruuden edustaja ja he tiesivät, että elämä siitä pitäen kävisi vielä yksitoikkoisemmaksi.
»Te kerran tule takasi ja laula se loppu laulu!» huusi Louis Placide äskeiselle vangilleen, »se lysti kuulla!»