Tuomiota julistaessa miehet seisoivat turkkeihinsa puettuina, äänettöminä teltan aukon edessä, kuun ja kynttiläin loisteen heikosti valaisemina. Eihän ollut huvittavata heitä rangaista, mutta itsehän he sen olivat ansainneet, ja hyvää se näytti heille tehneen, sillä heidän käytöksensä oli sen perästä moitteeton.
Epärehelliset taglikit pidettiin sitten sidottuina. He nukkuivat paksun huopapeitteen alla, joka oli pantu eläinten ruokavarasäkkien päälle, sillä saatoimme milloin hyvänsä odottaa heiltä uutta pakoyritystä. Heidän johtajansa pyysi muutamien päivien perästä hartaasti päästä kotiinsa, ja kun emme häntä enää tarvinneet, suostuttiin pyyntöön. Minua pelotti, ettei hän jaksaisi käydä pitkää matkaa kotiinsa, mutta hän sanoi aikovansa etsiä käsiinsä muutamia Arka-tagin pohjoisrinteellä olevia kullankaivajia. Hän sai riittävästi leipää, jauhoja ja rahaa ja oli erittäin tyytyväinen.
Toiset taglikit pitivät parempana seurata meitä Tsajdamiin sieltä palatakseen Tjimen-tagin kautta. Kun he olivat viime päivinä käyttäytyneet tyydyttävästi, päästettiin heidät kahleistaan ja saivat nukkua vapaasti.
Lähtiessämme elokuun 21 p:nä itää kohti sai eron saanut matkalle lähtijä vielä aasin, jonka kannettavaksi hän sälytti neljäksitoista päiväksi laskemansa ruokatavarapussit, ja tallusteli sitten aivan yksin jälkiämme länteen päin ajaen aasia edellään. Minun tuli surku tuota mies poloista, jonka yksinään piti kulkea pitkä taival, mutta hän oli itse ylen tyytyväinen päästessään meistä eroon. Hän oli itse käynyt meille virittämäänsä ansaan, eikä meitä ollut niin helppo rosvota kuin hän oli luullut.
Joka ilta on meillä erikoinen ilo kameeleista, kun ne auringon laskiessa juhlallisina kuin jumalat, hitaasti ja vaappuvin kyttyröin astuivat teltalle syömään joka päivä annettavaa maissikappaansa. Se kaadetaan purjekangaspalaselle maahan. Kameelit paneutuvat ympärille pitkälleen ja syövät ahvatisti.
22.
POIKKI VILLIAASIN JA VILLIJAKIN MAIDEN.
Elokuun 23 p. kulimme helppopääsyistä solaa myöten Arka-tagin, tuon korkean etelässä olevan vuorijonon yli, joka sulki meiltä tien Sisä-Tibettiin. Mutta tultuamme sen laelle tapasimme vielä muutaman ylätasangon, jota sitäkin etelässä rajoitti lumipeitteinen vuorijono korkeine huippuineen. Tämän valtavan ylänkölaakson poikki ulottui länteen ja itään pitkä rivi pieniä järviä, joissa oli suolapitoista vettä.
Maa oli tasaista ja kuormaeläintemme oli siinä helppo kulkea, laidunta löytyi ja juontiveden luo oli hyvä pääsy. Sitä lisäsi koko lailla sadekuurot sekä rae- ja lumimyrskyt, jotka melkein joka päivä pyyhkäsivät paljaan tasangon yli. Raekuurot tulivat melkein joka päivä samalla kellon lyönnillä. Näistä vastenmielisyyksistä ja rasituksista huolimatta jaksoivat karavaanieläimet kuitenkin jotenkin hyvin.
Näissä ylävissä seuduissa on lempi-tyyssijansa villiaasilla, "khulanilla" ja villijakilla.