Khulaneja olimme jo nähneet joukottain, mutta ne pysyttelivät siksi loitolla, ettei metsästyksestä tullut kysymystäkään. Jolldashilla oli kuitenkin toinen mielipide. Se ajoi niitä takaa ja oli äärettömästi hyvillään karkoittaessaan ne pakoon. Tämän temppunsa se uudisti monet kerrat, mutta kuitenkin ajan perästä se tuli uskollisesti takaisin karavaanin luo läähättäen ja kieli pitkällä riippuen. Hullunkuriselta se näytti huomatessaan khulaneja. Korvat pystyssä ja säkenöivin silmin se ensin istui hetkisen katsellen niitä taukoamatta. Sitten se meni verkalleen niitä kohti ja puhaltui lopulta nuolena kiitämään.
Heti kun arat villiaasit näkivät koiran, karkasivat ne tuulen nopeudella pakoon ja olivat muutamassa silmänräpäyksessä jättäneet sen kauvas jälkeensä. Mutta se ei viisastunut kokemuksesta, vaan alkoi ajaa uudelleen niin pian kuin näki jonkun uuden khulanin, ja väsytti niin muodoin turhaan itseään.
Kun nyt tulimme lepopaikkaan oli koira poissa. Luulin ensin sen uupuneen ja seuranneen kameelikaravaania, mutta sekin saapui perille ilman Jolldashia. Miehet olivat nähneet sen viimeisen kerran, kun se muutamien khulanien kinterillä oli kadonnut vuorien taakse oikealle puolen tietä. Pelkäsimme sen jatkaneen ajoaan niin kauvan, että lopulta oli häipynyt karavaanin jäliltä ja eksynyt.
Muuan mies lähetettiin takaisin sille paikalle, missä koira viimeksi oli nähty ja minkä lähelle muuan raihnas aasi oli jätetty. Mutta hän palasi näkemättä koiran jälkiä, ja aasin oli hän jättänyt kuolemaa tekemään oman onnensa nojaan. Parin hevoskuluja, jotka niinikään olivat äksyytyneet, toi hän sitä vastoin kerallaan. Kameelit ne nyt parhaiten tulivat toimeen.
Ja niin tuli taas ilta. Sain teeni, leipäni ja riisivanukkaani ja poltin pari piipullista valmistellessani päivän havaintoja. Ruvettuani maata tuntui aivan tyhjältä Jolldashin takia, joka aina oli paras seurani ja joka söi ja nukkui vierelläni.
3 aikaan aamulla heräsin siihen, että joku painautui vuodettani vastaan. Siinäpä se kelpo Jolldash seisoikin ihastuksesta haukkuen, häntäänsä heiluttaen ja kasvojani ystävällisesti nuollen. Poloinen oli varmaan juossut koko illan ja yön ennenkuin meidät löysi, ja nyt se oli niin uuvuksissa, ettei kyennyt syömäänkään, vaan hyvästä mielestä huoaten painautui tavalliseen paikkaansa nukkumaan.
Koko tässä seudussa oli runsaasti laitumia (jejlakeja) ja khulanit olivat sen vuoksi yleisiä. Niitä oli pikkukarjoissaan 3 ja 4 kappaletta. Muuan yksinäinen khulani, kauniin harmaankeltainen ja ruskea, pieni aasinhäntänsä paetessa suoraan pystyssä, juoksenteli edessämme lähes pari tuntia. Milloin pyyhkäsi se ravia, milloin neliä, pää ylhäällä ja uljasryhtisenä, ja pysyttelihe aina tarpeellisen välimatkan päässä karavaanista.
Vähän väliä se seisattui, kääntyi takaisinpäin ja katseli meitä päästäen omituisen käheän äänen, mikä muistutti aasin kiljuntaa. Mutta heti kun tulimme sitä liian lähelle, juoksi se taas kappaleen matkaa ja niin jäpi järestään, aivan kuin meille tietä näyttääkseen.
Iso, pörheä Jollbars läksi nyt sitä ajamaan, mutta merkillistä kyllä khulani ei sitä säikähtänyt, vaan pysähtyi nähdessään koiran, joka aivan tyrmistyneenä seisattui siihen paikkaansa. Tämä näytti huvittavan khulania, joka rohkasi mielensä ja porhalsi suoraan koiran päälle. Tulipa koiralle vuorostaan kiire lähteä käpälämäkeen ja häntä koipien välissä se oikasi karavaanin luo.
Harvaa ruohoa kasvavassa, kahden vuorenselänteen välillä olevassa laakson notkossa yllätimme taas kauniin khulanin, joka kuten tavallisesti juoksi kappaleen matkaa kerrallaan karavaanin edellä, koirien takaa ajamana, niistä kuitenkaan sen enempää huolimatta. Sitä vastoin se katseli joka kerran seisattuessaan karavaania ylen tarkasti ja kummastuksissaan, heristi korviaan, sieramet torvella ja pää pystyssä. Islam Baj sai siten tilaisuuden kierroksen tehden hiipiä sitä aivan likelle. Parin kummun välisessä vesiuurroksessa hän laskeutui ratsultaan, meni kyykyllään pyssyn kantaman päähän ja pamahdutti kaksi laukausta khulania kohti. Niistä se ei ollut milläänkään. Siirtäytyi vaan muutamia askelia, nuuhki ja heitti ihmetteleviä ja uteliaita katseita meihin.