Huomattuamme, että seudussa oli runsaasti jakeja, emme huolineet ottaa tätä nahkaa, vaan päätimme odottaa kunnes tapaisimme kauniin sonnin. Miehet hakkasivat kuitenkin kirveillä parhaat palat lihasta sekä koko kielen, jota minä sitten useina päivinä sain aamiaisekseni ja joka maistui erinomaisen hyvältä.
Liha oli sitä vastoin sitkasta ja huonoa ja sitä täytyi keittää moneen kertaan saadakseen vähänkään pehmiämään. Pääsyynä tähän oli ohennut ilma, missä vesi kiehuu jo kahdeksankymmenen kahden asteen lämpömäärässä. Häntä ja villarimsut otettiin myös mukaan. Niistä miehet punoivat nuoraa ja narua, käyttivätpä otsallaankin otsatukkana lakin alla suojellakseen silmiä auringolta.
Katsastaessamme vielä kaatunutta tuli toinen jaki-lehmä noin 150 askeleen päähän, pysähtyi ja katseli meitä kummastuneena. Jahtiin tottumattomat koiramme kyyditsivät sen pakoon, ja hyvää kyytiä se hölkytteli kumpujen taakse.
Illansuussa näimme mahtavan sonnin, joka käyskenteli yksin laitumella eikä näyttänyt välittävän mitään hevosista, jotka söivät myöskin lähellä. Islam, joka paloi metsästysinnosta, hiipi kuin pantteri sitä kohti tuulta vasten ja alkoi sopivan matkan päästä pommittaa otusta.
Vasta kolmannen luodin saatuaan se kaatui, mutta oli tuokiossa taas pystyssä, syöksyi vimmastuneena vainoojaansa kohti, sai vielä lisäksi luodin, joka saattoi sen pyörtämään takaisin, mutta vain vielä kerran uudelleen hyökätäkseen. Kaaduttuaan useat kerrat, mutta aina pyörähdettyään jaloilleen, se lopultakin kellistyi pitkälleen seitsemännen luodin saatuaan ja jäi liikkumatonna makaamaan.
Islam palasi riemuiten leiriin selittäen, ettei tätä komeampaa nahkaa ole kuuna päivänä saatavissa. Kun sen lisäksi ammuttu sonni oli sielläpäin, minne huomenna oli päätetty marssia, päätimme ohimennessä jättää muutamia miehiä sitä nylkemään ja yhden kameelin kantamaan nahkaa seuraavaan leiripaikkaan, vähän matkan päähän itään päin.
Samosimme siis syyskuun 4 p:vän aamuna eteenpäin. Islam muisti tarkoilleen, mihin jaki oli kaatunut parin kummun väliin. Ajatelkaapa hänen ja meidän kummastusta, kun paikalle tultua näemme, ettei otus siellä olekkaan.
Islam siitä niin hölmistyi, ettei saanut pitkään aikaan sanaa suustaan. Mutta sitten hän vakuutti, että jaki oli kuollut hänen lähtiessään illalla. Nyt havaitsimme kuitenkin jotenkin pehmeässä ja kosteassa maassa olevista jälistä sen vironneen henkiin ja menneen matkoihinsa, monista haavoista huolimatta. Jälistä näkyi kuitenkin, että se oli yhtenään laukeillut, mutta sitten taas noussut ylös ja ottanut muutamia askelia. Ei se toki liene kovin etäälle päässyt, ja seuratessamme sen jälkiä näimmekin aivan oikein eräältä kummulta sen tyynesti kulkevan lähdeallikon reunaa turpa maata nuuhkien.
Päästyämme siitä noin 100 askeleen päähän se kääntyi päin, seisattui ja katseli meitä pää koholla. Taas livahti luoti sen turkkiin, mutta sai sen vaan semmoiseen raivoon, että se puhaltui suoraan päällemme. Näimme parhaaksi kääntyä pakoon, mutta tuskin olimme saaneet hevosemme liikkeelle, kun se jo oli noin 20 askeleen päässä. Siinä se onneksemme äkkiä pysähtyi, hurjasti röhkien, mulkoillen kamalasti silmiään, puuhkuttaen ja ähkien, samalla tonkien hiekkaa pilveksi ilmaan turvallaan ja sarvillaan ja huiskuttaen ankarasti häntäänsä.
30 askeleen päässä se taas sai luodin, mikä pani sen pyörimään ympäri useita kertoja yhdellä paikallaan. Jo syöksähti Jolldashkin sen kimppuun, mutta loikki heti pakoon, kun kiukkuinen sonni sarvet maassa ja häntä suorana ähkyen karkasi sen perästä täyttä neliä.