Kymmenes luoti kävi vasempaan sorkkaan, niin että luuntynkä huiski sen ympärillä, kun se epätoivoisen raivoisena tanssi vielä pari kierrosta. Lyhyeltä matkalta ammuttiin viimein yhdestoista laukaus, jonka luoti tunkeutui lavan taakse sattuen arempiin paikkoihin ja teki lopun sen tuskista.
Jaki kaatui oikealle kylelleen. Tultuamme sen luo koki se viimeisen kerran nousta ylös, ja kuoli sitten kuolemanvärähdyksittä.
Yhteisvoimin käännettyämme sen luonnolliseen makuuasentoon piirsin minä siitä kuvan kahdelta puolelta. Komea otus se oli. Etuhampaat, jotka olivat kuluneet melkein ikenien tasalle, osoittivat että se oli vanha sonni. Iskender, muuan taglikeistamme, joka oli ollut mukana monilla jaki-jahdeilla, sanoi sonnin olevan noin kaksikymmenvuotiaan, ja että villijaki elää keskimäärin kuutta vuotta vanhemmaksi kuin kesy, jota kahdenkymmenen ikäisenä pidetään ikäloppuna.
Turkki oli muhkea, tiheä ja tasainen, ja alasriippuvat kylkiripsut niin paksut, että muodostivat todellisen alustan jakin ollessa pitkällään ja tuntuivat riittävän suojaamaan Tibetin tuimilta talviltakin. Väri oli aito musta, mutta selän kupeet vivahtivat hieman tummanruskeaan. Sarvet ovat tavattoman vankat ja pelottavat terävien kärkiensä vuoksi. Tiheät villaripsut viiltävät maata eläimen seistessä ja muodostavat, kuten sanottu, pehmeän alustan sen ollessa pitkällään.
On itsestään selvää, että tuommoinen eläin on kuulumattoman raskas. Vain vaivoin saimme päätä nostetuksi, ja kun nyletty nahka piti hilata pitkällään olevan kameelin selkään, tarvittiin siihen neljä miestä. Pää sai olla nahassa kiinni, leirissä kun paremmin joudettiin sitä päästelemään.
Aivan hämmästyttää, että niin suunnaton eläin saattaa elättää itseään ja kehittyä niin väkeväksi näiden ylämaiden kurjilla laitumilla, laitumilla, joilla heinä talvella on kuollutta ja kuivettunutta ja kesälläkin niin kovaa ja karvasta, että karavaanieläimemme vain nälän pakosta söivät sitä.
Tämä kuninkaallinen eläin ei herätä huomiotamme yksin kokonsa, vaan senkin vuoksi, että se yksinään kuolevaisista uhmailee kaikkia maan korkeuksia, alimpia pakkasasteita, ankarinta ilmanalaa, rajuimpia lumi- ja raemyrskyjä. Villijaki pitää kaikkia näitä pikkuseikkoina, aivanpa tuntuu nauttivan, kun rakeet sen selkää ruoskivat. Tyynenä se syö laitumella aivan kuin ei mitään olisi hätänä, kun lumimyrsky kietoo sen valkoisiin pilviinsä. Ainoa mikä ei ole sille mieleen on kesän päivänpaiste. Jos päivä tuntuu siitä liian lämpimältä, kylpee se lähimmässä purossa tai kiipee ylös jäätikkö-alueelle ja ijäisten lumikenttien raikkaille lakeuksille. Siellä tuottaa sille erikoista mielihyvää jauhonhienossa firnilumessa piehtaroiminen ja lepääminen.
23.
TAPAAMME TAAS IHMISIÄ.
Matka suuren järvi-ylätasangon poikki kävi hyvin pitkäksi ja hyvin onnettomaksi karavaanillemme. Marssittiin yhä itää kohti. Suolajärvi toisensa jälkeen aukeni tiemme vierellä eikä niistä näyttänyt loppua tulevankaan. Laidun yhä niukkeni ja yksi karavaanieläin toisensa perästä kaatui voimattomana.