Eläin syöksyi raivosta mieletönnä suoraan ampujaa kohti. Islam ponnahti satulaan ja karkuutti pakoon niin kovasti kuin hänen tuiki uupunut hevosensa pääsi. Vaikka jaki juoksi vain kolmella jalalla, niin se kuitenkin parissa minuutissa tavotti vihollisensa. Mutta juuri kun se aikoi ottaa hevosen miehineen sarviinsa keikkumaan, kääntyi Islam satulassa päin ja tähtäsi, siinä hädässä kuitenkaan ehtimättä pidellä pyssyä kyllin tyynesti. Mutta jaki oli siksi lähellä, että tuskinpa saattoi syrjään ampua, ja luoti, käyden sydämmen tienoille, teki kerralla lopun vaarallisesta leikistä.
Noin 8 vuotias sonni se oli. Sen kieli ja liha olivat sitä tervetulleemmat arkkuihimme, kun jauho- ja riisivarastomme alkoi olla lopussa. Jollei luoti olisi sattunut, olisi Islam varmasti ollut mennyt mies. Villijakin metsästys ei aina ole yhtä onnellista.
Käännyimme nyt koillista kohti, menimme taas Arka-tagin yli ja tulimme mongolien asumaan Tsajdamin maakuntaan. Merkkejä ihmisten olosta lähitienoilla alkoi nyt näkyä yhä enemmän. Laskeuduimme avaraan laaksoon, jossa oli runsaasti hyviä laitumia ja jonka poikki juoksi pieniä puroja; viljalti oli siellä myös khulaneja. Näimme laumoja, joissa oli eläimiä 80:stä 200:teen. Ne liikkuivat kuin armeijat pitkin vuoren rinteitä.
Keskipäivän tienoossa tehtiin löytö, joka oli sitäkin merkillisempi: 3 kameelin ja 6 hevosen jälet, siis koko karavaanin, joka oli mennyt luoteesen. Hetkisen perästä tapasimme yksinäisen matkamiehen jälet, jotka menivät päinvastaiseen suuntaan. Jälet saattoivat taglikien puheiden mukaan olla korkeintaan 5 päivän vanhat. Kaikissa tapauksissa ei meillä pitänyt olla pitkältä ihmisten asunnoille. Olimme saaneet uutta virikettä, miehet tähystelivät uusia jälkiä ja milloin tahansa saatoimme odottaa tapaavamme mongoleja tai karjalaumoja.
Jännityksellä odottaen tarkastelimme kulkiessamme lokakuun 1 p. kaikkia ihmisten lähellä oloa osoittavia merkkejä. Näimme tulisijan, muutamia teltan kapuloita ja kameelin lantaa. Mutta sitten Islam Baj huomasi muutamia jakeja, jotka söivät vastassa olevan kallioseinän juurella. Hän hiipi varovasti kantaman päähän. Kolmannen laukauksen pamahdettua tyhjiin tuli suureksi hämmästykseksemme ja iloksemme, vanha mummo juoksujalassa hoilottaen ja huiskuttaen käsiään. Ymmärsimme heti, että ne olivatkin kesyjä jakeja ja että nyt lopultakin 55 päivän yksinäisyyden perästä olimme yllättäneet ihmisten olinpaikkojen äärimäiset reunat.
Vähän matkan päässä näkyi mummon teltta. Sen lähelle asetuimme nyt leiriin.
Lähitienoilla olivat hänen jakinsa, vuohensa ja lampaansa laitumella, ja varsinkin viimeksi mainitut saattoivat veden valahtamaan kielellemme.
Keskustelumme ämmän kanssa oli voimannäytös kaunopuheliaisuudessa. Hän ei tiennyt luonnollisesti olimmeko lintuja vai kaloja, eikä meistä kukaan ymmärtänyt mongoliankieltä. Parpi Baj muisti yhden sanan, "bane" (oli), ja minä osasin kolme kartoilla tavallista sanaa "ula" vuori, "gol" joki ja "nor" järvi.
Mutta eipä ollutkaan helppo saada mummoa näiden neljän sanan avulla käsittämään, että me ennen kaikkea halusimme ostaa lampaan. Minä aloin sen sijaan määkiä kuin pässi ja näytin hänelle kiinalaista kahdenliangin rahaa, ja hän ymmärsi minut. Saimme todellakin tuoresta lampaan lihaa illaksi.
Mieheni loistivat riemusta. Nyt oli loppunut tuo yksinäinen ja raskas elämä korkeilla ylätasangoilla, nyt ei meidän enää tarvinnut elää näppiä nuollen ja sitkeällä jakin lihalla. Ehkäpä voisimme täällä paikkailla kerran niin upean karavaanimme pirstaleita.