Lapset minua enimmän huvittivat, ja monet heistä olivat niin somia juoksennellessaan ympärilläni, päässään värillinen patalakki eikä vaateriepua yllä tai puettuina isiensä suunnattomiin nahkasaappaihin, että minun monesti oli vaikea heistä erota. Ensi kerran silmättyään outoa ilmiötä, jolla oli silmälasit ja kummalliset vaatteet, he puittivat tavallisesti pakoon ja piiloutuivat äitiensä taa tai jurtin nurkkiin; mutta ei tarvittu enempää kuin sokeripala voittaakseen heidän luottamuksensa.
Kirgiisit huomasivat pian, että minäkin puoleltani katsoin heidät ystävikseni ja viihdyin heidän parissaan. Asuin myötäänsä heidän jurteissaan, söin samaa ruokaa kuin hekin, ratsastin heidän jakeillaan seudusta seutuun, sanalla sanoen minusta tuli lopuksi täysiverinen kirgiisi. He mielistelivätkin usein minua sanoen: "siss iudi kirgiss bo olldiniss, nyt teistä on tullut kirgiisi".
Kirgiisien luona sain toisenkin uskollisen ystävän. Eräänä päivänä oli matkaamme lyöttäytynyt viheliäinen kirgiisiläiskoira ja mieheni olivat sitä vaalineet. Pian se meihin perehtyi. Nimitimme sitä Jolldashiksi (matkatoveriksi). Olimme tavanneet sen muutamien kiinalaisten ratsastajien seurasta, jotka silminnähtävästi parhaansa mukaansa olivat koettaneet näännyttää sitä niin nälkään kuin suinkin. Meidät nähtyään koira kai ajatteli, että mitä väkeä lienemmekin, me varmasti olisimme kiinalaisia parempia; se pyörsi sen vuoksi takaisin ja seurasi meitä uskollisesti.
Minusta elukka näytti niin laihalta ja surkealta, että olisin ajanut sen heti tiehensä, mutta miehet rukoilivat uuden toverin puolesta, ja niin se sai jäädä joukkoon. Hyvin se jaksoi meidän luonamme, sai syödä niin paljon kuin halutti ja yksinään pitää hyvänään kaikki ruokaverojemme jätteet. Kohta se tointuikin ja koheni tavattoman kauniiksi ja hauskaksi koiraksi, erinomaiseksi vartijaksi ja mitä parhaaksi toveriksi, ja kun myöhemmin kävimme Venäjän Pamirissa, herätti Jolldash hilpeydellään oikein upseerien huomiota. Siitä tuli vähitellen minulle seura, jota ilman en voinut olla, ja katkerata oli ero, kun se aavikkomatkalla kuoli janoon.
Jolldash oli siis matkassani toisellakin retkelläni Pamirin yli, kesti pahimmat rasitukset nurkumatta, piti mitä tarkinta yövahtia leiripaikoissamme ja oli aina erinomaisella tuulella. Eikä se ollut arkalasta kotoisin. Kun me milloin tahansa marssiessamme lähenimme aulia, kiiti Jolldash nuolena etukäteen ja oli heti kinassa aulin koirien kanssa. Vaikka se ihailtavan ketterästi iski oikeaan ja vasempaan, tuli kuitenkin aina selkään, mutta ei se siltä vähän vähää hätkähtänyt kymmenenkertaisenkaan ylivoiman edessä.
Kun sen nyt rientomarssissa täytyi juosta Pamirskij Postiin, lyöttyi siltä takakäpälät. Miehet ompelivat sen vuoksi sille parin nahkasukkia, jotka tekivät sen saapasjalkaisen mestarikissan näköiseksi. Äärettömän hullunkuriselta se näytti ylen varovasti koetellessaan näitä ihmeellisiä kojeita. Ensinnä se käytti vain etukäpäliä ja laahautui istuallaan eteenpäin. Sitten se juoksi kolmella jalalla nostaen vuorotellen toista takajalkaa. Viimein se kuitenkin älysi että saappaat olivat käytännölliset ja suojelivat käpäliä haavoittumasta.
4.
JAKIN SELÄSSÄ MUS-TAG-ATAA YLÖS.
Jo ensi kerran silmätessäni Mus-tag-ataa oli minut vallannut vilkas halu kiivetä sen kukkuloille, ja kun nyt olin sitä niin lähellä, päätin yrittää. Kirgiisit neuvoivat luopumaan aikeestani. Metsästäjiä, jotka olivat harhaantuneet melkoisen korkealle, oli ruvennut pyörryttämään, ja kun eräällä metsästysretkellä oli ahdistettu metsävuohia ylös jyrkkiä jääseiniä vastaan, olivat yksin nämäkin notkeat ja nopeat eläimet peräytyneet. Kotkankin siivet väsähtävät ennenkuin se yllättää korkeimmat paltaat. Kirgiisit pitävät Mus-tag-ataa pyhänä vuorena, jonka laella heidän pyhien miestensä henget pitävät asuntoaan. Näkymättömät olennot vartioivat linnaa ja syöksevät alas ne ylen rohkeat, jotka uskaltavat nousta sen valleille.
Minä pysyin kuitenkin lujasti päätöksessäni ja eräänä aamuna seisoi vuorikaravaani odottamassa telttani ulkopuolella. Siinä oli kuusi ahavoittunutta kirgiisiä lämpimissä lammasnahkaturkeissa ja sauvat kädessä, yhdeksän jakia, isoja mustia otuksia, ja kaksi lammasta. Jakeille sälytettiin tarpeelliset ruokavarat sekä lapioita, vartaita, kirveitä, köysiä, turkkeja, huopapeitteitä, valokuvauskoneita j.n.e. Arimpia kojeita ja tähystimiä saivat kirgiisit kantaa laukuissa.