Päässään he pitävät suippoja tai pyöreitä lakkeja, usein kuitenkin vain otsalle asetettua ja niskaan sidottua huopapalaa, tai ovat aivan avopäin. Tukka on tavallisesti lyhyeksi leikattu, sankka, ruskea tai musta. Kankipalmikot ovat Tsajdamissa paljoa harvinaisemmat kuin Khalkamongoleilla varsinaisessa Mongoliassa.
Ihonväri on kuparinruskea alituisesta ulkoilmassa olosta, on siinä kuitenkin hyvä joukko likaakin; hampaat keltaiset ja pienet, mutta tuntuvat kauvan kestävän. Poskipäät ovat ulkonevat, nenä jotenkin litteä ja pieni, pää pallopyöreä, edestä litteä, parrankasvu hidas, ja hienot haivenet kehittyvät vasta neljännellä ikäkymmenellä usein hyvin harvaksi parraksi.
Oova-tögörukissa saimme ostaa pari säkkiä ohria, jotka olivat sitä mieluisempia, kun meidän oli pari päivää matkattava aavikkoseutuja. Niitä kulettamaan otettiin nuori tamma. Levähdyspäivänä toimitti Islam tarpeellisen puhdistuksen ja keittiöarkkujen tarkastuksen ja löysi silloin pussin kahvinpapuja ja pullon siirappia. Kahvi oli mieluinen vaihetus teen kera ja siirappi kelpaa jälisteeksi päivällisen perään.
Lokakuun 23 p. kääntyi tiemme koilliseen ja meidän oli nyt mentävä Tsajdamin keski-aavikkovyön yli. Kasvisto harveni ja taukosi kohta. Maa, paljas ja autio, nyhermäinen ja kostea, loisti usein valkoisena suolasta, ja taas leveni eteemme kolkko aavikkomeri.
Khara-ussu joki (Musta joki), jonka yli meidän piti mennä, oli niin tulvillaan ja sen liejupohja niin petollinen, että meidän täytyi kolme päivää olla yhdessä kohti veden laskeutumista odottaen.
Minkä vuoksi tämä este piti tulla tielleni! Aloin käydä kärsimättömäksi, sillä nyt ikävöin kotiin, ja jokaisen päivänmatkan, minkä jätimme jälkeemme, minä laskin voittomaaksi, askeleeksi eteenpäin tiellä, joka vei isänmaahan. Puoleen vuoteen en ollut saanut mitään tietoja sieltä. Olin yksinäni enemmän kuin kolme vuotta, aina yhtä yksinäni tämän rajattoman mannermaan sydänseudussa, jonka rannikot tuntuivat minusta yllättämättömiltä.
Minua huvitti nyt erikseen joka ilta laskea, kuinka monta kilometriä olimme päivän kuluessa kulkeneet, ja sitten vähentää ne niistä tuhansista, jotka vielä erottivat meidät etäisestä päämaalistamme — Pekingistä. Kara-ussusta oli meillä vielä 2,025 km sinne. Kuinka äärettömän paljon kärsivällisyyttä tarvittiinkaan voittaakseen tätä matkan pituutta, mitkä kohtalot meitä odottivatkaan ennenkuin uupuneilla hevosillamme olimme ratsastavat porttien läpi äärimäiseen Idän pääkaupunkiin!
Lokakuun 25 p:vän aamuna oli vesi viimeinkin laskeutunut siksi paljon, että saatoimme mennä yli. Arkut sidottiin mahdollisimman ylös ja kutakin hevosta talutettiin erikseen. Lieju kävi yhä vetelämmäksi kunkin eläimen yli mennessä, ja viimeiset vajosivat syvimmälle. Mutta kaikki kävi kuitenkin onnellisesti. Oikealla rannalla pantiin kuormat taas kuntoon. Polku kulki melkein suoraan koillista kohti autioita seutuja.
Maa-ala ei ollut erittäin ratsastajaa miellyttävä. Maa oli enimmäkseen kuivaa, ruskeanharmaata savea, suolasekaista, kovaa ja haurasta kuin tiili, ja lukemattomine kuoppineen ja pikku myhkyröineen se näytti näkkileivältä. Lentohiekkaa ei sitä vastoin ollenkaan ollut.
Tsajdamin erämaa on jokseenkin kaita ja 25 kilometriä ratsastettuamme tapasimme seutuja, joissa oli kasvullisuutta. Vettä ei kuitenkaan ollut leiripaikalla, jota nimitettiin Tsakhatsakiksi. Loppsenin kehotuksesta olimme kuitenkin siltä varalta ottaneet mukaan muutamia vedellä täytettyjä vuohennahkoja.