Tällä tavoin ehdimme viho viimein Liang-tsheo-fuun, erääsen Kiinan suurimpia kaupunkeja. Täällä, kuten useammassa paikassa ennen ja myöhemminkin tällä osalla matkaa, ottivat eurooppalaiset ja amerikkalaiset lähetyssaarnaajat, niissä useita nuoria naisia, minut mitä vierasvaraisimmin vastaan.
Taas oli aavikkomatka edessäni. Päästäkseni Ning-shaan, lähimpään Pekingin tien varrella olevaan suureen kaupunkiin, oli minun kulettava Ala-shanin aavikon yli. Kameeleja täytyi sen vuoksi taas hankkia ja me onnistuimmekin, vaikka vasta kaksitoista päivää kauppaa hierottuamme, saamaan niitä.
Liang-tsheo-fussa on sananlennätin-asema ja minä käytin tilaisuutta Shanghain kautta lähettääkseni sähkösanoman kuningas Oskarille ilmoittaen tulostani edelliseen kaupunkiin, ja oli minulla ilo itse joulunaattona saada onnentoivotusvastaus kuninkaalta.
Liang-tsheo-fu on melkoinen kaupunki ja on siinä läheisine kylineen lähemmä satatuhatta asukasta. Kaupunkia ympäröi paksut muurit ja siihen johtaa neljä komeata porttia. Pääkadut ovat leveät, elämä niillä vilkasta ja kirjavata, rattaita, karavaaneja ja kauppiaita teuhaa joka nurkassa.
Tein koko joukon ostoksia Tien-tsin-makasiinissa, joka oli kokonainen pasaasi komeine myymälöineen. Muun muassa ostin kaksi "shooloota" eli käsiuunia, jotka olivat pyöreän teekannun muotoisia ristikkokansineen. Ne täytetään tuhkalla ja niihin haudataan muutamia hehkuvia hiiliä, jotka pitävät shooloon lämpimänä vuorokauden. Ilman tätä käytännöllistä laitosta minä olisin matkalla Pekingiin useammassa kuin yhdessä tilaisuudessa palelluttanut käteni.
Liang-tsheo-fussa vietin neljännen joulunaattoni tällä pitkällä matkalla ja iloitsin ajatellessani saavani ensi joulunaattoa viettää oman lieden ääressä syntymämaassa. Joulukuun 24 p. oli aina vaikea päivä. Ikävöin silloin enemmän kuin koskaan kotiin. Tänä vuonna se kului yhtä huomaamattomasti kuin tavallisetkin päivät. Minä olisin haetuttanut vuorelta joulukuusen, mutta lähetyssaarnaajat pitivät sitä pakanallisena tapana. Sen sijaan istuimme tarinoiden kamiinin ääressä kunnes minä aikaiseen ryömin turkkiloukkaaseni kylmään kirkkosaliin, joka minulle oli osoitettu asunnoksi ja missä lämpö jouluyönä laskeutui -15,8°.
Joulukuun 16 p. saimme viimeinkin 3 miestä ja 8 kameelia. Vielä kerran ladottiin taakat pitkää matkaa varten. Meillä oli 465 km Ning-shaan.
28 p. varhain aamulla läksimme matkaan, mutta emme olleet ehtineet etemmä kuin pohjoisen kaupungin portin ulkopuolella olevalle avoimelle paikalle, kun kaksi ryysypukuista kiinalaista tuli meitä vastaan alkaen vilkkaasti keskustella kameelinajajaimme kanssa. Toinen miehistä kääntyi sitten Islam Bajn puoleen ja tarjoutui sujuvalla turkinkielellä viemään meidät Ning-shaan viidestäkymmenestä taelista. Hän kertoi olleensa Kashgarissa ja Aksussa useita vuosia ja itsellään olevan yhdeksän komeata kameelia, paljon parempia kuin meidän.
Tämä tilaisuus samalla kertaa saada oivallinen tulkki oli liian kallis antaaksemme sen mennä läpi käsiemme. Levähdimme keskellä tietä. Uudet miehet tulivat yhdeksän kameelinsa kera ja tunnissa oli kuormat muutettu.
Tiemme Ning-shaan kävi laajan kierroksen tehden Ala-shanin aavikon poikki kaakkoon. Kameelit olivat mainiot, kulkivat tyynesti ja varmasti, ja miellyttävältä tuntui taas tuommoisella kestävällä ja muhkealla eläimellä ratsastaminen. Mutta hyvä oli tiekin kulkien kovaa, tasaista, ruohoista maata. Seudun asutus väheni kuitenkin vähitellen, kylät harvenivat, mutta vielä tapasimme aasikaravaaneja ja härkärattaita, jotka kulettivat maalaistavaroita kaupunkiin. Jo nyt leveni oikealle matalia hiekkasärkkiä: siinä oli aavikon reuna.