Täältä kiipesin useita kertoja uudelleen jättiläisvuorelle ja sen jäätiköille eli jäävirroille, joita vuoren laella — "firnissä", niinkuin sitä nimitetään — olevilta lumikentiltä virtaa joka suuntaan pitkin vuoren kupeita. Halusin tutkia näiden jäätikkövirtojen paksuutta ja liikkumisnopeutta, samoinkuin vuoren rakennetta yleensä.
Kahden kirgiisiläisoppaan seuraamana ja ratsastaen komealla mustalla jakilla läksin heinäk. 27 p:nä itään päin ensimäiselle tutkittavalle jäätikölle, Gorumdehille. Ajelimme hiljalleen tutkittavalle pohjoiseen päin viettävää vuoren kylkeä, jonka halki virtaa kolme pientä jääpuroa. Oikealle puolen jää Mus-tag-atasta esiinpistävä jyrkkäpiirteinen, nokimusta kallioryhelmä, ja sen ylitse välkkyy pieni, lyhyt jäätikkö, jonka yläosa on äärettömän jyrkkä ja päättyy suppeaan lakeen.
Useita kertoja ratsastuksen kestäessä ihmetytti minua vuorikasviston väriloisto. Kukat, jotka usein viihtyivät keskellä itaroita moreeneja [moreeneiksi nimitetään sora- ja kiviharjuja, joita muodostuu jäätiköiden eteen ja sivuille], olivat aina merkillisiä melkein häikäisevistä väreistään. Kuta ylemmä tulimme, sitä puhtaammilta ja kirkkaammilta niiden värit näyttivät.
Muutamalta ruokoiselta harjulta läksimme jakeilla ratsastamaan tavattoman hankalaa moreenikenttää pitkin, missä möhkäleitä oli möhkäleen vieressä ja missä jakit usein polkivat näiden välissä oleviin koloihin, kuitenkaan kompastumatta.
Joka askelella on aihetta ihailla jakin taitavuutta päästä etenemään pahimmissakin paikoissa. Mutta täytyy olla jonkun verran tottumusta ennenkuin tuntee itsensä turvalliseksi sen satulassa istuessaan. Raskas eläin milloin keikkuu kivimöhkäleen terävällä syrjällä, milloin hyppää ketterästi mustan, ammottavan kolon yli ja saa heti jalansijan seuraavalla möhkäleellä, milloin luisuu liikkumattomin, jäykin säärin pitkin äkkijyrkkää soratöyrästä, missä kaksijalkainen olento ehdottomasti kaatuisi.
Ainoa, mikä jakilla ajaessa kärsimystä koettelee, on eläimen jörömäinen hitaus, sillä liian usein pitää se matkan jatkamista tarpeettomana, ja silloin täytyy sitä karahkalla muistuttaa velvollisuuksistaan. Ratsuvitsasta jaki ei ole tietääkseenkään ja pitää sivallusta jonkunlaisena ystävyyden osoitteena, johon vastaa tyytyväisesti äyhkien. Vain tanakka karahka saa sen vakuutetuksi, ettemme ole huviksemme kuleksimassa, ja tohisevasti röhkien se jatkaa sitten kulkuaan hiljaa hölkytellen.
Kun moreenit etempänä olivat paljaita möhkälekasoja, joten kulkumme kävi yhä tukalammaksi, jätimme jakit jälkeen ja menimme jalkaisin jäätikölle. Lähdettyämme viimeiseltä rantamoreenilta, joka yhtenään on muodostumassa, tulemme lujalle jäälle, joka kuitenkin alussa melkein kaikkialla on kiviröykkiöiden ja soran peitossa ja vain siellä täällä pistää esiin kirkkaina jääpyramiideina. Jäätikön synnyttämä rantamoreeni on täältä 450 m levyinen ja loppuu jotenkin äkkiä siihen, missä valkoinen jää alkaa.
Siinä on sikin sokin pyramiideja ja kartioita, ei kuitenkaan teräväsärmäisiä, pikemmin hyvin pyöreitä ja hohkaisen, kostean jääkerroksen peittämiä, joka loistaa liituvalkoisena kuin lumi. Tämä johtuu luonnollisesti nyt kaikkialla tapahtuvasta sulamisesta, ja joka paikassa kuulee kuinka sulanut vesi, möhkäleitten ja kivien välissä, tihkuu ja tippuu rakoihin tai jään pinnassa oleviin lätäköihin. Jäätikkö paukahtelee ja ritisee, siellä täällä kuulee pienemmän möhkäleen ja sorapaakun helisten putoavan ammottavaan halkeamaan ja etäämpänä kohisee jäätikköpuro, johon nyt auringon hellittäessä viljalti karttuu vettä joka haaralta.
Olin nyt tutkinut ja kartoittanut näitä jäätiköitä yhden toisensa perään; yöllä lepäsimme pienessä jurtissa, jonka olimme pystyttäneet suojaiseen paikkaan alemma vuoren rinteelle.
Sillä ajalla, minkä olimme viettäneet tällä korkeudella, jota ei monen alppihuipun korkeus voita, olimme usein niin sanoakseni väijyneet vuorta odottaen sopivaa tilaisuutta kiivetä sen kukkuloille. Mutta ilma näytti yhä laittavan meille voittamattomia esteitä. Milloin satoi lunta ja rakeita, milloin porotti jäinen pohjoinen, joka vei meiltä kaiken halun pyrkiä noihin korkeihin seutuihin, missä tuuli ryöpyttää lunta kuin pölyä sankkoina pilvinä.