Hetkisen saattoi aurinko heloittaa mitä poutaisimmalta taivaalta, seuraavana rajuilma jo raivosi ehkäisten päivän aikeet. Parilla kerralla meillä jo oli jakitkin sälytettyinä, kantamukset jaettuina kantajilleen ja oltiin juuri taipaleelle lähtemäisillään, kun samassa nouseva myrsky pakotti meidät odottamaan ja jottei päivä menisi hukkaan tekemään vain lyhemmän jäätikköretken.
Niin elettiin elokuun 5 p:vään ja kun olimme liiankin hyvin huomanneet, että talvi tällä kukkulalla oli aikainen vieras ja ettei meillä ollut pitkää aikaa hukattavana, päätimme huomiseksi varustautua lähtöön. Päivä käytettiin muuten lepoon, ja jurtissa vallitsi juhlallinen hiljaisuus. Viime aikojen paljosta liikkumisesta rasittuneet jakit hylättiin ja saivat omistajineen palata kotiinsa. Molla Islam oli hankkinut sijaan uusia levänneitä ja muhkeita eläimiä. Satulat, rautakärkiset sauvat, köydet, eväät ja tutkimuskojeet tarkastettiin ja pantiin kuntoon illalla.
Päivä oli ollut kaunis, mutta hämärissä alkoi sataa rakeita ja tuulla kuten tavallisesti. Vuori, joka valkoisine lumi- ja jääkenttineen äsken oli säteillyt hohtavan kirkkaana, peittyi taas sankkaan pilveen, ja illan suussa tuulen jumalat pistivät hurjaksi piiritanssiksi tämän korkean valtaistuimensa ympärillä.
Jätettyäni Islam Bajn leiriä vartioimaan, läksin elokuun 6 p. klo puoli 7 Jehim Bajn, Molla Islamin ja kolmen muun kirgiisin sekä seitsemän muhkean jakin kera matkaan.
Päivä oli loistavan kaunis ja aivan sees, niin että pienimmätkin esineet saattoi huomata jo vuoren juurelta ja huiput näyttivät olevan aivan lähellä. Rinteiden tautta eivät nimittäin korkeimmat huiput näkyneet, ja tämä oli syynä siihen, että yhtenään pettyi. Ei tuulen leyhkää tuntunut eikä pilven hattara taivaan puhdasta sineä himmentänyt.
Ratsastimme ensiksi Jam-bulak-bashin verkalleen kohoavaa rinnettä auringon noustessa, kulimme sitten jyrkänteitä pitkin varjossa, kunnes aurinko oli niin ylhäällä, että paistoi suoraan kasvoihimme.
Painettiin reippaasti eteenpäin ja klo 7.10 olimme päässeet 4,500 m korkeuteen. Jyrkkiä rinteitä peitti joka paikassa rapautunut sora. Sitä oli niin sakeassa, ettei ainoakaan kasvi ollut päässyt juurtumaan. Jo nyt jätimme jälelle kaksi jakia, jotka myötäänsä seisattuivat ja viivyttivät meitä. Niillä ratsastaneet kirgiisit läksivät jalkasin taluttaen vuoron perään minun isoa, oivallista jakiani, joka ilman huomattavaa ponnistusta kiipesi sorassa ylös.
Klo 8 olimme Mont Blancin korkeudella ja heti sen perästä, 4,950 m korkeudessa tapasimme lumirajan. Alussa oli lunta pienempinä täplinä paljaiden soraläjien välissä, sitten tasaisena kenttänä, josta vain siellä täällä joku yksinäinen kivi pisti näkyviin; lumi oli tiivistä ja hienorakeista, mutta ei ollut hangella. Vasta pari sataa metriä ylempänä peitti lumikenttää ohut hangen kuori, niin kova, ettei siihen miesten pehmeistä nahkasaappaista jäänyt mitään merkkiä, ainoastaan jakien terävien sorkkien alla se narskui kovasti, mutta jakit eivät koskaan livenneet.
Lumikerros kävi paksummaksi kuta ylemmä nousimme, muodostamatta kuitenkaan mainittavimpia kinoksia. Muutamista sentimetreistä se lisääntyi desimetriin ja korkeimmassa kohdassa, mihin pääsimme, oli se vasta 35 cm paksuinen. Lumen pinta kimmelsi aurinkoa vastaan tuhansina loistavina särminä, ja vaikka minulla oli kahdet silmälasit, rasitti silmiäni tuo häikäisevä valkonen lumikenttä, joka nyt levisi kaikkialla. Miehet, joiden silmät olivat aivan suojattomat, valittivat, että koko maailma näytti pyörivän ja että välistä löi silmät aivan mustaksi.
5,100 metrin korkeudella Molla Islam ja kaksi muuta kirgiisiä jättivät jakinsa oman onnensa nojaan lumeen väittäen jalan paremmin pääsevän. He eivät jaksaneet kuitenkaan nousta 200 m enempää, kun kaatuivat väsymyksestä ja päänsärystä ja nukkuivat kuolon raskaasti kinoksiin.