Yksinäni uskollisen Jolldashin kera jatkoin matkaa, milloin kontaten, milloin keikkuen möhkäleillä, joita erotti toisistaan ammottavat, pimeät, kylmät halkeamat, joiden pohjalla sulavesi helkki kiviä vastaan. Kerran luisuin kahden möhkäleen väliin, jolloin täytyi päästää toinen kenkä, joka oli tarttunut niin kovasti kiinni, etten saanut sitä jalan kanssa irti kiskotuksi. Parissa paikassa pidin mukavampana käydä vedessä möhkäleitten alla ja välissä ja helpoituksesta huokasin, kun viimein onnistuin pääsemään pois näistä vaarallisista ja synkistä sokkeloista, missä kompassitta helposti eksyy.
Mutta monien seikkailujen perästä tultuani moreenin juuressa olevalle mäelle, näin Jolldashin vielä seisovan korkealla möhkäleellä, ulvovan ja uikuttavan surkeasti eikä se päässyt eteen- eikä taaksepäin. Viimein se kuitenkin katosi möhkäleen taa. Kuulin sen ulvovan ja molskahtavan veteen, ja niin se tuli moreenin alapuolelle nähtävästi tyytyväisenä, mutta myös suutuksissaan siitä, että olin peijannut sen mokomiin loukkuihin, sekä kepeästi liikaten toista jalkaansa.
Kulettuamme vähän matkaa viettävää niittymaata, jonka läpi juoksi raikas puro, lähestyimme Tjal-tumak-jäätikön kielekettä, jonka vietto on kokonaista 24,9°. Sen pinta on mustan soran peittämä, josta yksinäisiä valkoisia pyramiideja pistää esiin, mutta jäätikön reuna on kirkas kuin teräs.
Hämärässä saavuimme uuteen leiriin, missä kaikki oli järjestyksessä. Lähistössä on Tjal-tumakin agili (auli eli telttakylä), jossa on neljä ujta. Päällikkö Togda Baj Bek, kaunis, ylhäisen näköinen tadjikki, tuli heti tervehtimään ja ilmoitti, että kylässä oli kaikkiaan 25 asukasta, että yhdessä teltassa asui tadjikkeja (aarilainen heimo, puhuva persialaista murretta), mutta kolmessa muussa neimankirgiisejä, sekä että he vuoden läpeensä asuivat tässä seudussa. Talvella kuului olevan kamalan kylmä, lunta viljalti, joten lampaiden on vaikea käydä laitumella. Pitkällisen sateen jälkeen tavallisesti liukuu suunnattomia lumimääriä pitkin vuoren kupeita lumivyöryinä vetäen kiviä ja soraa mukaansa.
Vanha, ystävällinen beki lahjoitti meille lampaan ja pytyn jakin maitoa ja sanoi olevansa valmis hankkimaan kaikki mitä tarvitsimme, valittaen vain ettei hän itse vanhuutensa vuoksi voinut seurata meitä vuoriretkillämme. Istuimme pitkän aikaa jutellen uusista suunnitelmista, ja vasta iltamyöhällä ukko palasi moreenien keskessä olevaan yksinäiseen kotiinsa.
Ilma on tavallista leudompi, kirkas ja tyyni ja lumikentät loistavat liituvalkoisina ja ihanina kuutamossa. Moreenikummut heittävät tummia varjoja, mutta allamme katsoo laakso kuin pohjaton syvyys yön usvaan.
Seuraavana päivänä kävimme vuorostamme Togda Baj Bekin luona, joka kutsui kokoon kylän ylhäisemmät miehet ja tarjosi dastarkhania. Auli oli jäätikköjoen rannalla ja sitä ympäröi niittymaat, missä bekin jakit, kameelit ja hevoset söivät naisten lypsäessä lampaita. Useammat näistä tadjikkivaimoista olivat kauniita, näyttivät iloisilta ja ystävällisiltä ja touhusivat jos jotakin saadakseen vilaista vieraasen.
Näköala itään on suurenmoisimpia mitä saa nähdä. Edessämme kohoaa koko suunnaton vuoripaljous huimaavia korkeuksia kohti, missä huippujen lumi kehrää ne kankaat, jotka vuoren juurella tarjotaan uhrilahjoina auringolle, missä tuulet tuivertavat hillittömän rajuina ja missä kuolonrauha tasaa herruusvallan pakkasen kanssa.
Näemme jäätikön hiljaa ja juhlallisesti astuvan ulos vuoresta kuin kuningas salistaan ja moreenien kohoavan kuin vallituksina tämän valloittamattoman linnan ympärillä. Auringon paisteessa kimmeltää samea jäätikköpuro, joka iloisin hypyin karkelee kivien lomassa uomassaan, virmana ja ylen iloisena kuin koulupoika loma-aikana, onnellisena että on päässyt vapaaksi jään kahleista ja saadessaan kiitää lämpimämpiin ja hedelmällisempiin seutuihin.
Mutta Mus-tag-atan jäätikköjä tutkiessani en ollut vielä luopunut aikeesta koettaa vielä kerta nousta sen huipulle. Elokuun 11 p. varhain aamulla läksimme leiripaikasta. Ilma oli erittäin suotuisa nousemiseen, ei näkynyt ainoatakaan pilveä ja heikko tuulikin, mikä puhalsi, taukosi kohta tykkänään. Meillä oli aikomus nousta noin 6,000 m korkeuteen, viettää siellä yö ja seuraavana päivänä jatkaa mahdollisimman ylös. Otettiin sen vuoksi mukaan pikku jurtti, jonka Togda Baj oli minulle hankkinut, neljä suurta nippua tereskiä polttoaineeksi, sauvoja, köysiä, kirveitä, turkkeja ja ruokavaroja, joita kaikkia yhdeksän jakia kantoi.