Teltassa istuivat palatessani Islam ja Jehim Baj turkkeihinsa kyyristyneinä niin lähellä savutulta kuin mahdollista, virkkamatta sanaakaan. Meitä paleli kaikkia kolmea niin että hampaat kalisivat, ja kun tuli uudelleen viritettiin, tuprahti teltta täyteen kirvelevää savua. Teimme iltahavainnot, peittäydyimme turkkeihin ja huopapeitteisiin, tuli sai sammua ja kuu uteliaasti kurkistaa teltan kaikista raoista sisään.
Yö oli kolkko ja pitkä, ei tuntunut loppuvankaan. Vaikka millä lailla kyyristyimme loukkoihimme ja vedimme polvet ihan leukaan asti, oli ruumiinlämmön mahdoton saada joka paikasta sisään tunkeutuvaa pakkasta nöyrtymään. Yhä tuntuvammaksi se kävi, kun lounastuuli alkoi tunti tunnilta yhä vihaisemmin porottaa. Ei kukaan voinut silmänräpäystäkään nukkua. Vasta aamupuoleen minä vaivuin jonkinlaiseen horrokseen, mutta heräsin myötäänsä ilman puutteessa ja tuskaisesti haukkoen henkeä. Miehet vaikeroivat kuin piinapenkillä, vähemmän kylmän kuin yhä kiihtyvän päänkivistyksen tautta.
Lopultakin aurinko nousi, mutta nyt koittanut päivä oli kaikkea muuta kuin onnekas. Melkein hirmumyrskyn tapainen lounastuuli riehui vuoren sivuja pitkin, ryöpyttäen sankkoja pilviä jauhon hienoa lunta ympärillemme. Kolme kirgiisiä, jotka olivat yönsä ulkosalla viettäneet, laahautui puolikuolleina pakkasesta vaivoin jurttiin, missä iso tuli viritettiin. Kaikki olivat sairaita ja synkkiä, ei kukaan puhunut, ei kukaan tahtonut syödä, ja kun tee, joka ei päässyt kunnolleen lämpimäksi, oli juotavissa, saatoin tuskin sitä huulien päillä maistella. Jakit seisoivat liikkumattomina kuin kuvapatsaat samassa pälvessä kuin edellisenä iltana.
Huippua peitti läpipääsemättömät pyrylumipilvet. Jos olisi ajatellutkaan tänä päivänä jatkaa nousemista, olisi se ollut Jumalan kiusaamista. Tuntemattomalla jääkentällä, joka ehkä oli täynnä jään halkeamia, meidän olisi ollut taisteltava lumimyrskyn kaikkia hirmuja vastaan, joutuaksemme lopuksi, näihin vieraita kammoviin seutuihin eksyneinä, varmaan perikatoon. Huomasin heti että oli mahdotonta olla olevinaan vuorta pelkäämättä. Ensin koettelin kuitenkin miehiäni käskien heidän laittautumaan kuntoon huippuun lähtöä varten. Ei kukaan virkkanut tyytymättömyyden sanaa; kaikki nousivat ylös yhdellä kertaa ja kävivät touhuun, mutta tulivat nähtävästi iloisiksi kuullessaan peruutuskäskyn.
Jos teltan aukosta kurkisti ulos puolen minuutin verran, teki heti mieli ryömimään takaisin. Olihan siellä sisällä ainakin tuulen suojassa, joka tunkeusi turkkien, nahkavaatteiden ja huopasaappaitten läpi. Minä kuitenkin yhä toivoin, että myrsky asettuu puolipäivään mennessä, jotta silloin pääsemme matkaan. Mutta se kävi päin vastoin yhä rajummaksi ja 12 aikaan oli selvä, että päivä oli mennyttä. Kolme kirgiisiä sai jäädä ottamaan jurttia alas ja sälyttämään kuormia jakien selkään. Islam, Jehim ja minä käärimme ympärillemme kaikki mitä meillä oli, istuuduimme jakin selkään ja alas mentiin tuimaa vauhtia kinosten läpi. Jakit heittäytyivät ihan suinpäin menemään pitkin jyrkänteitä, sukelsivat kuin saukot lumen läpi ja huolimatta raskaista ruumiin möhkyröistään eivät livenneet eivätkä kompastuneet kertaakaan.
Satulassa istuu kuin korkeilla aalloilla keikkuvassa venosessa ja omaa huonouttaan saa syyttää, jolleivät polvet pidä kutiaan. Usein saa heittäytyä selälleen, niin että makaa selätysten jakin kanssa, ja heilua koko ruumis tahdissa jakin odottamattomien, mutta notkeiden ja kekseliäiden temppujen kanssa.
Ihanaa oli, jätettyämme viimeiset lumipilvet yläpuolellemme, taas katsella leiripaikkaa, joka oli alhaalla syvyydessä, mutta vielä alpin huipun korkeudella. Siellä syötiin hyvin hyvään tarpeesen oleva päivällinen kiehuvan teen kera ja elinvoimien näin tultua taas liikkeesen vaivuimme kukin nurkkaansa hyvää tekevään ja raskaasen uneen. Mutta vielä koko seuraavan päivän tuntui meistä kuin olisimme olleet parhaallaan tervehtymässä pitkällisestä taudista.
5.
VESILLÄ PÄHKINÄNKUORESSA.
Neljä onnistumatonta yritystä tehtyäni luovuin nyt tuumastani nousta Mus-tag-atalle ja läksimme Su-bashiin taas. Siellä viivyimme vähän yli viikon. Osaksi olimme levon tarpeessa eikä meidän pitänyt korkeahkoilta kukkuloilta heti kiiruhtaa itäpuolella oleviin laaksoihin, osaksi tahdoin syvyysluojauksien kautta tutkia järven muodostumistapaa.