Viimeinkin Islam ja Jakub palasivat huhtikuun 8 p:nä. Kauvan kauppaa hierottuaan ja vaivaa nähtyään he olivat onnistuneet Kargalikissa ostamaan kahdeksan komeata ja suurella huolella valittua uroskameelia 180 markasta kappaleen.
Niiden nimet ja ijät olivat:
Ak-tuja (Valkoinen kameeli) 8 vuotias, Boghra (Uros) 4 vuotias, Näär (Korkea) 2 vuotias, Babaj (Ukko) 15 vuotias, Tjong-kara (Iso Musta) 3 vuotias, Kitjick-kara (Pikku Musta) 2 vuotias, Tjong-sarik (Iso Kimo) 2 vuotias, Kitjick-sarik (Pikku Kimo) 1,5 vuotias.
Emme mitenkään silloin aavistaneet, että vain yksi näistä kameeleista, nimittäin Tjong-sarik oli jäävä eloon matkan loppuun asti. Ak-tuja kulki kyllä aavikon poikki, mutta kuoli rasituksista. Se oli kaunis, valkoinen kameeli ja kulki etunenässä kantaen kaulassaan nuoran päässä roikkuvaa suurta vaskikelloa, jossa oli raskas rautakieli. Boghra oli tavattoman siroruumiinen, kestävä ja säyseä ja sillä minä ratsastin. Näär oli torantekijä, koki purra ja potkia heti kun joku tuli sitä lähelle. Babaj, joukon vanhin ja väriltään harmaa, kaatui ensimäisenä. Muut kolme olivat nuoria, hilpeitä eläimiä, jotka olivat levänneet kauvan ja näyttivät nauttivan siitä, että taas pääsivät liikkeelle.
Kameeleilla oli juuri villankarisemisaika ja paksuja, lämpimiä talvivilloja karisi nyt suuret tukut päivässä, minkä vuoksi ne näyttivät hankaantuneilta ennen koko turkin vaihtumista. Kaikilla oli hyvät, pehmeät, heinillä ja olilla täytetyt kuormasatulat, ja Islam Baj oli myös ostanut sylyyksellisen "arkkania" (kameelinvillanuoraa) matka-arkkujen nuorimista varten sekä kolme suurta karavaanikelloa.
Isolle pellolle bekin talon kohdalla pantiin kameelit kammitsaan ja saivat syödä kyllältään rehevää heinää, herkkua, jota ne täällä viimeisen kerran maistoivat. Ihanaa oli katsella omain komeiden kameeliensa makaavan pureskellen tuoksuvaa heinää ja nähdä niiden suurten, ruskeiden silmien hyvinvoinnista loistavan. Molemmat koiramme, Jolldash ja Hamra, olivat kuitenkin toista mieltä. Etenkin ensinmainittu ei sietänyt kameeleja; se haukkui äänensä käheäksi, hyökkäsi niiden kimppuun ja oli hyvin iloissaan saadessaan niistä villatukun kiskaistuksi.
Jarkentista oli Islam Baj ottanut palvelukseen kaksi luotettavaa miestä: Muhammed Shakin, 55 vuotiaan harmaapartaisen ukon, joka oli tottunut hoitamaan ja kulettamaan kameeleja ja ainoa, joka saattoi lähestyä Nääriä ilman että se häntä puraisi. Hänellä oli vaimo ja lapset Jarkentissa eikä hän pelännyt aavikkoa ollenkaan. Rehellinen ja rehti mies hän oli. Näen hänet vielä edessäni aivan kuin eilen olisimme eronneet. Tyyneytensä ei pettänyt häntä koskaan ja silloinkin, kun onnettomuuden pilviä kokoontui kuolevan karavaanimme ympärille, hän aina pysyi hyvällä tuulella. Niin, vieläpä etäisellä aavikolla hourien maatessaan hänen silmistään loisti suurenmoinen tyyneyden ilme ja rauha levisi hänen kokoonkuivuneille, kuparinruskeille kasvoilleen.
Kasim Akhunin, joka oli 48 vuotias, naimaton, syntynyt Ak-sussa, asuva Jarkentissa, karavaaninohjaaja ammatiltaan, oli oltava apuna kameelien hoidossa. Hän oli keskikokoinen, mustapartainen, lujaruumiinen, vakava, ei nauranut koskaan, oli aina ystävällinen ja kodikas, mutta häntä täytyi vähän väliä muistuttaa velvollisuuksistaan.
Mutta yhden miehen vielä tarvitsimme ja Merketin beki hankki meille siksi Kasim Akhunin Jangi-hissarista. Hän oli yhtaikainen Muhammed Shahin kanssa, oli kuutena vuotena joka kevät tehnyt kymmenestä neljääntoista päivään kestävän matkan aavikolle etsiäkseen kultaa ja silloin aina aasilla kulettanut leipää mukanaan eikä mennyt loitomma kuin missä sai kaivamalla vettä. Matkalla ollessa nimitimme häntä osaksi Jolltjiksi (Oppaaksi), osaksi Kumtjiksi (Aavikkolaiseksi) erottaaksemme hänet toisesta Kasimista. Hänellä oli vaimo ja täysikasvuiset lapset Merketissä, mihin hän oli muutamia vuosia sitten muuttanut.
Hänen vikansa se osaksi oli, että matkamme meni niinkuin meni. Hän oli raaka ja kiivas ja toimi niin, etteivät toiset miehet, joita hän koetti kannustaa, häntä kärsineet. Aavikon tuntemisensa nojalla hän käyttäytyi hyvin kopeasti eikä sietänyt varsinkaan Islam Bajta sen takia, että tämä oli nimitetty "karavaaninbashiksi" eli karavaaninohjaajaksi ja muiden täytyi häntä totella. Monet Merketin asukkaat varoittivat meitä hänestä kertoen että häntä monet kerrat oli rangaistu varkaudesta. Mutta se oli liian myöhään. Me luulimme sitä paitsi saaneemme hänessä arvokkaan löydön, ainoassa koko kylän väestä, joka omasta kokemuksestaan tunsi aavikkoa.