Mentiin niin rauhallisesti ja hiljaa puoli tuntia, kun äkkiä kamala rytäkkä syntyi. Kaksi nuorinta kameelia pillastui, katkoi turpanuoransa, pudisti pois kuormansa ja alkoi hurjasti koiveta pitkin peltoa jotta pöly tuprusi. Toisella oli kuormassa kaksi vesisäiliötä; näistä toinen rupesi vuotamaan, ei kuitenkaan vuotanut kuin reunaa myöten, joten vaara oli helposti torjuttu. Karkurit vangittiin kohta ja kuormitettiin uudelleen. Hetkisen perästä raastautui kaksi muuta kameelia; osa kapineista hankautui irralleen ja ruutiarkku roikkui pitkin kameelin lanteita. Muhammed Shah sanoi minulle, että kameelien, oltuaan yhdessä kohti jonkun aikaa, aina tarvitsee oikoa koipiaan ja sen vuoksi äksyytyvät, mutta jonkun päivän ponnisteltuaan ne käyvät lauhkeiksi kuin lampaat. Varmuuden vuoksi sai nyt kuitenkin mies taluttaa kutakin kameelia, kunnes ne talttuivat.
Minä itse istuin valtiaana melkoisen korkealla maasta ja minulla oli erinomainen näköala kaikille tahoille. Alussa siinä kyllä melkein hirvittää, mutta pian niihin yhtäläisiin edes ja takaisin ja sivuille vaappuviin liikkeisiin tottuu. Minulla niistä ei ollut mitään haittaa, mutta meritautiin arasta henkilöstä ne varmaan tuntuvat vastenmielisiltä.
Jätettyämme kylän viimeiset talot ja istutukset taaksemme tulimme tasaiselle arolle ("däshtille"), missä kasvoi takkuisia pensaita ja viitametsää jotensakin yleiseen ja siellä täällä poppelilehdikkökin näkyi. Tuuli kävi länsiluoteesta ja korkeita keltasenharmaita hiekkapatsaita ajelehti itään päin, yläpäät vähäsen kaarevina tuulen suuntaan. Maa on osaksi hienon, pehmoisen tomun, osaksi suolakerrostumain peittämä; mutta sitten alkaa pelkkä hiekka pieninä, mataloina särkkinä. Se oli kuitenkin vain hiekkavyö, sillä sen takana oli taas viitametsää ja kamishi- ja poppelilehdikköä, ja siellä me vesiuurroksen luona pysähdyimme.
Puolessa tunnissa oli kuormat purettu ja kameelit sidottu piiriin, jotteivät pääsisi pitkäkseen, niiden jalat kun siinä asennossa kuuluvat jäykistyvän, ja niin saivat ne seistä pari tuntia ennenkuin päästettiin irralleen kamishiviidakkoon. Leiripaikka kaikkine esineineen ja eläimineen näytti aika somalta.
Astuin ensi kerran poppelin juurelle pystytettyyn telttaani, samaan intialaiseen upseerintelttaan, jonka olin saanut ystävältäni Englannin asiamieheltä Kashgarissa hra Macartneyltä. Miehet virittivät tulen, jonka ympärille asettuivat laittamaan päivällistä: riisivanukasta ja munia, joita meillä oli suuri varasto. Lampaat päästettiin laitumelle ja kanat ripostelivat kuin kotosalla ruuvan jätteitä tulen luona. Koirat saivat lihapalansa ja ajoivat sitten toisiaan. Kokonaisuudessaan siis ylen hupaisa maalaiskuva.
Jos kuormain purkaminen ja teltan nostaminen kävi nopeaan, niin lähtöpuuhiin sen sijaan hupeni koko seuraava aamu ja tavaroiden sijoittelemiseen hyvinkin kaksi tuntia, aamiaisen syöminen siihen luettuna. Kameelit juonittelivat kuormatessa, mutta käyttäytyivät matkalla siivosti. Kasvullisuus väheni taas ja me harhailimme hiekkasärkkäsokkelossa, jonka 5-6 metrin korkuiset särkät olivat muodoltaan aivan säännöttömiä, enimmäkseen kuitenkin suuntautuen pohjoisesta etelään päin.
Koetimme kierrellä niitä mikäli mahdollista, mutta sittenkin oli mentävä parin vaikean harjun yli, joilla molemmat vesikameelit kaatuivat. Ne kaatuvat kuitenkin aina koreasti etujaloilleen, mutta nyt niiden kuormat täytyi riisua ja sitten taas panna paikoilleen. Semmoisen harjun toista sivua ne luisuvat taitavasti alas tenäten vastaan jäykiksi ojennetuilla takakoivillaan.
Kolmannessa leiripaikassa ryhtyi kaksi miestä kuten tavallisesti kaivoa kaivamaan. 178 cm kaivettuaan he eivät enää huolineet jatkaa; odotettiin pari tuntia ja sillä aikaa tihkui vettä esiin pieni lätäköllinen kaivon pohjaan. Kaivaessa koirat ja kanat katselivat tarkasti vieressä; niiden oli aina kauheasti jano.
Vielä siis oli kaikki hyvin ja saatoimme säästää varastoamme. Kameelin ruokavaroihin ei oltu koskettukaan, eläimet saivat tyytyä kamishiin ja suolaveteen; koirille annettiin leipää, kanat saivat jyviä ja munankuoria. Ensimäisenä päivänä ne munivat kolme, toisena päivänä kaksi, kolmantena päivänä yhden munan; sitten se kävi yhä harvinaisemmaksi, mutta meillä oli suuri joukko munia silppuihin pakattuna vasussa.
Poppeleja näkyi neljäntenä päivänä sangen yleiseen. Kevätvesat olivat alkaneet monessa puheta ja tuore vihanta saattoi veden valahtamaan kameelien kielelle. Useimmissa tapauksissa hiekkasärkät näyttävät karttavan poppeleja, joiden ympärille ne muodostavat pyöreän vallin. Kuopan keskellä seisoo poppeli ja tuulen suojaan on sinne kuivia oksia ja kellastuneita lehtiä kasautunut.