Muutaman pienen järven rannalla näimme ihmisen jälkiä. Olipa rannalla hylätty ruohomajakin ja kun huhtikuun 21 p:nä jatkoimme matkaa itään järven ja vuoren välitse, löysimme muutamien korkeiden hiekkasärkkien toiselta puolen tien, jossa oli arbain jälkiä kulkien harvan poppelimetsän poikki. Tämä havainto kummastutti kaikkia. Miehet luulivat, että se oli juuri sama tie, jonka he olivat kuulleet noudattavan Khotan-darjan länsirantaa; mutta minä otaksuin että se oli joku tähän saakka tuntematon tie vieden Masar-tagia myöten viimeksi mainitulle joelle. Päästäksemme varmuuteen päätimme kulkea tietä veipä se mihin tahansa, eikä kauvan kestänyt, kun arbain jälet katosivat ja tie päättyi. Metsäkin pian loppui.
Erään idässä näkyvän yksinäisen vuorenharjun ja eilen näkemämme vuoren välitse jatkoimme nyt matkaa kaakkoon. Edessämme oli tasainen ja kova, harvapuinen aro, missä kulku oli tavattoman mukavaa. Kameelit astuivat tasaisessa tahdissa ja kellot soivat säännöllisesti. Itäisen vuoren juurella oli pitkä, kaita järvi, jonka rannalta löysimme kummaksemme kolme hevosta syömästä.
Nyt oli saatava selvä hevosten omistajasta. Niinpä läksi pari miestäni noudattelemaan tuoreita jälkiä, jotka hiekkasärkkien välitse veivät läntiselle vuorelle. He palasivat kohta, kerallaan Maral-bashista oleva mies. Mies kertoi tuon tuostakin käyvänsä täällä keräämässä suolaa, jota on viljalti vuoressa ja joka näytti varsin oivalliselta. Mies möi sitä Maral-bashin myymälöihin ja sanoi liikkeen hyvin kannattavan.
Hän osoitti luoteesen näyttääkseen kaupungin asemaa ja sanoi sinne olevan kaksi lyhyttä päivänmatkaa. Koillista seutua hän ei tuntenut eikä hänellä ollut tietoa pitkäkö matka oli Khotan-darjaan, mutta sanoi kuulleensa, että etelään päin on paljasta hiekkaa, jossa ei löydy pisaraakaan vettä, ja sen hän tiesi, että aavikkoa nimitetään Takla-makaniksi.
Heitimme hyvästit yksinäiselle kuleksijalle ja jatkoimme matkaa etelään ja kaakkoon päin kovan, hedelmättömän, poluttoman tasangon yli. Vuori oikealla puolellamme aleni vähitellen etelään päin ja muuttui särkän harjaksi, joka painui aavikkoon.
Kun aavistimme että tämä oli viimeinen paikka, missä voimme saada raikasta vettä, käytettiin huhtikuun 22 p. lepoon. Kameelit ja viimeinen lammas saivat viimeisen kerran ahmia kylläkseen rannalla kasvavia ruohoja. Minä kapusin vuoren laelle, jonka juurella järvi oli, ja sieltä oli laaja näköala yli seudun.
Vuori katoaa kaakkoiseen päin kuin niemi aavikkomereen. Sen jatkona kohoaa vain vähäpätöinen kalliosaari maasta; muutoin ei näy jälkeäkään vuoresta. Olimme siis pienen vuorenselänteen kaakkoisimmassa päässä. Kaakkoon, etelään ja lounaasen aukeni niin kauvas kuin silmä kantoi aavikon kolkko meri ja tällä suunnalla taivaanranta muodosti tasaisen viivan.
Päivän kuluessa neuvottelimme. Jolltji vakuutti, että Khotan-darja oli täältä neljän päivämatkan päässä itään. Parhaiden venäläisten karttojen mukaan mitä minulla oli, piti matkaa olla 120 virstaa, joten 20 km päivässä kulkien tulisimme joelle kuudessa päivässä; mutta jo kahden päivämatkan päässä arveltiin saavamme kaivamalla vettä kuten olimme Jarkent-darjan luona tehneet. Käskin miesten kuitenkin ottaa vettä kymmenen päivän varalle, niin että vesisäiliöt täyttyivät vain puolilleen, jottei kameelit liiaksi rasittuisi syvässä hietikossa.
Näin varustettuna arvelin täysin turvallisesti voivamme lähteä aavikolle. Vettä piti riittää kaksi kertaa kameeleillekin juottaa kuutena päivänä. Kaikki laskut näyttivät niin selviltä ja yksinkertaisilta. Jolltjin ja Kasimin tehtävä oli täyttää sisternit. Illan he siinä hääräsivät; kuulin kallisarvoisen nesteen hölkkävän säiliöissä. Illalla pantiin kaikki kuormatkin kuntoon voidaksemme varhain seuraavana aamuna lähteä matkaan.
Huhtikuun 23 p. oli helteinen päivä, mutta eläimet olivat levänneet, ja me kulimme 27,5 km. Alussa samosimme vähäpuisen pölyaron yli, järven kaakkoispuolella. Kaikkialla näkyi pieniä savikartioita ja hylättyjen talojen näköisiä pengermiä. Puolitoista tuntia kulettuamme muuttui maisema. Hiekka alkoi keräytyä pieniksi särkiksi ja kymmenen minuutin matkan päässä ne muodostivat loppumattoman sekasotkun, jonka jyrkät rinteet viettivät etelään, lounaasen ja länteen päin.