Niin meni pari tuntia. Miehet olivat uuvuksissa. Hiki valui heidän paljaista selistään, yläruumis oli heillä paljaana. Yhä useammin he lepäsivät ja vahvistivat voimiaan ottamalla siemauksen vettä silloin tällöin. Tänä iltana joimme ilman omantunnon nuhteita, sillä kaivo oli kyllä täyttävä uudelleen tyhjät vesisäiliömme.
Sillä välin oli tullut pilkko pimeä ja kaksi kynttilän pätkää pantiin pieniin koloihin kaivon seinään. Vaisto ajoi kaikki eläimet kaivoksen suulle. Kameelit seisoivat siinä kaulat ojolla saaden vainua viileästä kosteasta hiekasta, missä Jolldash makasi mahallaan. Yksinpä kanatkin tulivat kaivoon kurkistamaan.
Epätoivon voimalla kaivettiin tuuma tuumalta henkemme edestä. Pelastuksen toivo antoi uusia voimia. Emme aikoneet antaa perään. Me jäämme tähän huomiseksi päiväksi, jos niiksi tulee, mutta vettä meidän täytyy saada.
Puhuimme juuri tästä, seisoimme piirissä ammottavan kaivoaukon ympärillä ja katsoimme Kasimia, joka kynttilän heikosti valaisemana ja alastomana näytti aivan haaveelliselta tuolla syvyydessä, — — kun hän äkkiä pysähtyi, antoi kuokan huolimattomasti pudota, päästi puoleksi tukahtuneen huudon ja seisoi kuin ukkosen iskemänä. "Mikä nyt on, mitä on tapahtunut?" kysyimme kaikki hämillämme. — "Kurruk kum", hiekka on kuiva, kaikui ääni haudasta.
Pari velttoa kuokan iskua saattoi meidät vakuutetuiksi, että hiekka aivan äkkiä taas oli käynyt kuivaksi kuin taula. Petollinen kosteus oli alkuaan mahdollisesti jostain talvellisesta lumisateesta tai sadekuurosta. Todellista syytä emme tienneet eivätkä hiekkasärkät salaisuuksiaan ilmaisseet.
Vasta nyt tunsimme olevamme väsyksissä ja turhaan kuluttaneemme kalliita voimiamme kolmena viime tuntina. Me ihan kokoon lyyhistyimme, hervottomina ja tahdottomina; syvä ja katkera nyreys oli kaikkien kasvoilla huomattavissa. Mutta me kartoimme toistemme katseita ja itsekukin hoiperteli makuupaikkaansa raskaasen ja pitkään uneen unohtaakseen tämän päivän kamalat pettymykset.
Mutta ennen maata rupeamistani haastattelin Islam Bajta kahdenkesken. Emme salanneet pelkoamme toisiltamme, mutta päätimme viimeiseen saakka pitää rohkeutta yllä toisissa. Khotan-darjaan ei meillä karttojen mukaan saattanut olla pitkältä, mutta meidän täytyi odottaa pahintakin.
Toiset kolme jo nukkuivat, kun me tarkastimme vesisäiliöitä. Vielä oli vettä yhdeksi päiväksi. Sitä oli vartioitava kuin kultaa. Jospa olisimme voineet ostaa vettä vielä yhdeksi päiväksi kaikella Kiinan hopealla mitä meillä oli, olisimme sen tehneet.
Mutta viimeinen tilkka oli jaettava tipoittain. Sen täytyi riittää vielä kolmeksi päiväksi. Siitä tulisi kaksi pikarillista mieheen päivässä. Kameelit eivät olleet viime päivinä saaneet tippaakaan eivätkä enää saaneetkaan. Jolldash ja lammas saivat kuppinsa joka päivä ja olivat vielä voimissaan.
Ja niin kävimme mekin levolle, vaan kameelit kärsivällisinä ja sävyisinä kuin uhrikaritsat yhä turhaan odottelivat ammottavan kaivon ympärillä.