8.
VEDETÖNNÄ!
Auringon noustessa huhtikuun 27 p. uhrattiin kameeleille mitä uhrattavissa oli pitääksemme jos mahdollista vielä jonkun ajan niiden voimia yllä. Otimme yhdestä satulasta heinätäytteen ja panimme niiden eteen. Ne ahmivat heinät ahvakasti ja jäivät sitten odottelemaan juomavettä. Kostutimmekin niiden huulia muutamilla pisaroilla virkistääksemme niitä; jälisteeksi annettiin kokonainen säkki vanhoja leipiä sekä öljyä. Leiripaikalle jätettiin uuni, minun telttasänkyni, matto ja joukko vähemmän tärkeitä tavaroita.
Minä riensin edeltä käsin, mutta katosin taas pian korkeiden tukalien särkkien sekaan, yhtä ylinäkemättömien kuin tähänkin asti. Jyrkät rinteet olivat itään ja etelään päin. Ei elämän merkkiä, ei yksinäistä tamariskia taivaanrannassa, ei mitään ilmaisemassa "maan" läheisyyttä! Minä tähystelin kenttätähystimellä jokaiselta korkealta särkän harjalta aina toivoen kaukaa idästä näkeväni sen tumman viivan, jonka muodostavat Khotan-darjan metsät; mutta mitään ei näkynyt.
Kulkiessani muutaman rinteen yli näin pienen esineen, joka näytti juurakolta. Kumarruin ottamaan sitä, kun se äkkiä piipersi tiehensä. Se oli sisilisko, yhtä keltainen väriltään kuin hiekka. Se katosi pieneen särkän kovassa syrjässä olevaan koloon. Mistä se eli? Eikö se tarvinnut koskaan vesipisaraa ruumistaan kosteana pitääkseen?
Päivä oli ihana, taivas keveässä pilvessä, helle ei rasittanut eikä hiottanut niin kovasti kuin tavallisesti. Kolmen ja puolen tunnin perästä yllätti minut karavaanini, joka koko päivän kulki hyvin. Muhammed Shah ja kaksi sairasta kameelia olivat poissa nytkin, mutta kuuluivat kyllä tulevan hiljalleen jälelläpäin.
Näimme kaksi hanhea, jotka melkoisen ylhäällä lensivät luoteesen päin. Ne virittivät meissä uudelleen toivon kipinän, kun otaksuimme niiden tulevan Khotan-darjasta ja olevan matkalla tuolle vuoren juurella olevalle järvelle. Tämä oli oikeastaan itsensä pettämistä, sillä kun hanhet lentävät ylhäällä, ovat ne tavallisesti pitkällä matkalla, ja mitä merkitsee heille 30 peninkulman levyinen erämaa!
Hetkeksi istuuduin taas pulskan Boghrani selkään, joka nurkumatta otti tämän kuorman lisäyksen vastaan. Minua tuntui nyt kauheasti väsyttävän, mutta nähdessäni kameelin koipien joka askeleella vapisevan, laskeuduin kuitenkin astumaan.
Särkät kävivät tänä päivänä korkeimmilleen: kokonaista 60 metriä. Tämmöisillä jättiaalloilla ei kulkeminen käynyt nopeaan. Meidän täytyi myötäänsä tehdä aikaa viepiä mutkia kiertääksemme niitä; menimmepä joskus kappaleen matkaa länteen, joten monta askelta meni hukkaan.
Jolldash ulvoo ja haukkuu pysytellen aina säiliöiden läheisyydessä, missä viimeiset vesipisarat laulavat kuolinlauluaan rautalevyä vastaan. Epäröiden pysähtyessämme muutamiksi minuuteiksi se nalkuttaa ja uikuttaa ja raappii hiekkaa, ikäänkuin muistuttaakseen meitä kaivon kaivannasta ja saadakseen meidät ymmärtämään, että hänen on kauheasti jano.