Kulkeminen kävi tukalaksi, sillä ympäristöämme emme nähneet vähääkään emmekä tienneet, mihin meidän olisi mentävä. Mutta ilma tuntui viileältä ja tuulen tautta unohdimme janon.
Tänään en luonnollisesti voinut kulkea oppaana, sillä jälet olivat tuokiossa ummessa. Piti vain pysytellä aivan yhdessä. Jos toiset häipyivät näkyvistä, ei huuto eikä pyssyn laukaus voinut kuulua myrskyn yli; joutui eksyksiin ja oli auttamattomasti hukassa. Ei nähnyt muita kuin lähimäisen kameelin; toiset katosivat läpinäkemättömään usvaan.
Kovaa marssia se oli. Keskellä päivää oli usein pilkko pimeä. Muutoin vallitsi himmeä, punakeltainen tai harmaa valaistus ympärillämme. Olimme usein tukehtua, kun kokonaisia sylyyksiä hiekkaa tuprahti vastaamme. Myötäänsä täytyi meidän pysähtyä, kun rajuimmat tuulen puuskat iskivät meitä. Kyyristyimme silloin alas kasvot jonkun kameelin suojanpuolta kohti; kameelitkin paneutuivat pitkäkseen häntä tuulta kohti ja kaulat kurotettuina maata pitkin.
Särkät eivät tulleet matalammiksi: niitä kasautui tiellemme emmekä olleet yhden harjan yli päässeet, kun jo uusi häämöitti usvan läpi. Muuan nuorimpia kameeleja riutui päivän kuluessa. Näkee hyvin milloin niistä alkaa tulla loppu. Ne astuvat hoiperrellen vapisevilla koivillaan, silmiin ilmestyy raukea, lasimainen loiste, alahuuli riippuu ja sieramet laajenevat.
Hilauduimme juuri muutaman harjan yli, missä myrsky tuntui riehuvan kahta kauheammin. Kuolevata kameelia talutti Jolltji viimeisenä jonossa. Itään päin vietti rinne laaksoon, missä hiekka vähän matkaa oli tasaista. Täällä tuli Jolltji kiireen vilkkaan jälestämme, jottei päästäisi meitä näkyvistään. Kameeli ei ollut jaksanut käydä viimeisen särkän yli; se oli kaatunut lähellä harjaa, heti paneutunut kylelleen eikä ollut noussut millään neuvolla ylös.
Komensin karavaanin pysähtymään ja lähetin pari muuta miestä katsomaan, kuinka kameelin laita oli. He hävisivät muutamiksi minuuteiksi pölyusvaan, mutta palasivat kohta kertoen, ettei jälkiä enää näkynyt ja etteivät he olleet uskaltaneet poistua karavaanin luota. Niin meni tämä kolmas matkueemme jäsen hukkaan.
Vähitellen karaistuimme näiden eroamisten tuottamaa katkeruutta vastaan. Nyt oli kysymyksessä vain oman henkemme pelastaminen. Semmoisissa kovissa kohtaloissa tulee välinpitämättömäksi ja tunteettomaksi. Lähtiessämme aamulla liikkeelle tahdoin mielelläni tietää kenen vuoro oli päivän kuluessa lähteä viimeiselle matkalle.
Klo 6 pysähdyimme 20,6 km samottuamme. Hetkisen neuvoteltua päätimme jättää pois kaikki, mitä ei välttämättömästi tarvittu, ja Islam Bajn kera minä tarkastin kaikki matkatavarat. Suuri ruokatavaravarasto, joka oli laskettu kolmeksi kuukaudeksi: sokerit, jauhot, hunajat, riisit, perunat ja muut vihannekset, makaroonit sekä pari sataa rasiaa säilykkeitä purettiin pois. Useita turkkeja ja huopapeitteitä, pieluksia, muutamia kirjoja, tukku sanomalehtiä, keittolaitos fotogeenivarastoineen, keittoastiat, posliinit y.m. jätettiin jälelle.
Kaikki nämä kalut sullottiin arkkuihinsa, jotka peitettiin parilla matolla ja pantiin kahden särkän väliin. Lähimmälle korkealle särkän harjalle, joka näkyi kauvas, lyötiin sauva ja sen nenään kiinnitettiin ruotsalainen sanomalehti lipun muotoisena. Aijoimme palata tavarat korjaamaan, jos saamme vettä. Tätä varten valmistettiin illalla eräästä arkusta parikymmentä keppiä, ja niiden ympärille käärittiin sanomalehti. Seuraavana päivänä aijoimme lyödä niitä korkeille särkän harjoille opastamaan meitä, kuten meriviitat tuntemattomalla purjehdusvedellä, takaisin leiriin n:o 17, mihin arkut jätettiin.
Säilykkeistä valitsin kaikki, mitkä sisälsivät vähänkään vettä, kuten herkkusienet, hummerit ja sardiinit. Otettuaan selvän ettei rasioissa ollut sianlihaa nauttivat miehet näitä herkkuja hyvällä halulla. Loput otettiin mukaan ja syötiin seuraavana päivänä.