Jälellä olevaa vettä, tuskin kaksi litraa, säilytettiin kahdessa "kunganissa" (rautakannussa). Viimeiset pari rautasisterniä säilytimme siltä varalta, että löytäisimme vielä vettä. Kameeleille annettiin vielä yhden kuormasatulan heinät, mutta ne eivät syöneet halulla, sillä niiden nielu oli kokoon kuivunut. Minä sain viimeisen kerran teetä ja nautin vankan atrian kosteita säilykkeitä.
Auringon laskiessa läksimme viimeisten viiden kameelin kera, jotka pysyivät vielä jaloillaan. Islam Baj tuli surullisena ilmoittamaan minulle tavanneensa toisen rautasisternin tyhjänä ja että hän sekä muut miehet epäilivät Jolltjia, joka yöllä oli ryöminyt ympäriinsä ja hamuillut pimeässä. Ei voitu kuitenkaan todistaa häntä syylliseksi.
Mutta epäilyksemme kasvoivat hänen tullessaan ryömien luokseni itkien ja valittaen tuskia rinnassa ja mahassa. Luulimme sen olevan teeskentelyä. Mutta velvollisuuteni oli näyttää hyvää esimerkkiä ja pitää rohkeutta toisissa vireillä ja niin annoin hänelle puolet omasta osastani. Sitten hävisi hän näkyvistämme ja vasta seuraavana aamuna yhtyi karavaaniin.
Kulkumme oli toivotonta harhailemista, turhaa "maan" tähystämistä. Ei elämän merkkiä näkynyt. Aavikkomeri näytti meistä äärettömältä. Särkkäin harjat olivat nyt pohjoisesta etelään päin ja niiden jyrkät sivut länsipuolella, mikä vielä enemmän vaikeutti kulkua.
Kun korkealta harjalta katsoo itään, sattuvat silmään kaikki nuo jyrkät sivut ja näyttää kuin edessä olisi hiljalleen kohoava porraspengermä. Länteen päin sitä vastoin katse liukuu yli loivien nousulaineiden ja hietikko näyttää sinne päin melkein tasaiselta. Tämä näköhäiriö saattaa katsojan melkein epätoivoon. Edessä tuntuu hietikko kohoilevan yhä pystymmiksi, yhä hankalammiksi laineiksi.
Koko päivän kulimme syvässä hietikossa. Hiljalleen eestyttiin; kellot soivat yhä verkkaisemmin. Kameelit olivat puolikuolleita väsymyksestä, mutta jatkoivat vielä majesteetillisen arvokasta ja tyyntä käyntiään. Niiden lannassa oli vain joku korsi, sillä ne elivät nyt enimmäkseen lihansa kustannuksella ja laihtuivat sen takia nopeasti. Ne näyttivät surkeilta ja kylkiluut olivat koholla sivuissa. Jälelle jätettyjä kolmea kameelia pidettiin nyt jo kuolleina; kaikissa tapauksissa oli niitä myöhä pelastaa, vaikkapa "maa" ja vesi olisi ollut lähellä.
Päiväksi tyyntyi, mutta ilmassa oli vielä pölyä. Miehet sanoivat, syystäkin, Jumalan armoksi, että ilma viime päivinä oli ollut niin raikas ja ettei meidän ollut tarvinnut kärsiä auringon paahdetta, muutoin olisivat kaikki kameelit varmasti menehtyneet ja me itse liki pitäen joutuneet saman kohtalon omaksi.
Astuin kaksitoista ja puoli tuntia yhteen menoon ja 27 km kulettiin ennenkuin leiriydyimme. Idästä päin ei ollut helpotusta havaittavissa: särkkämeri leveni taivaanrantaan saakka eikä näkynyt ainoatakaan esinettä, jossa olisi katsetta voinut lepuuttaa.
Huhtikuun 30 p. tuntui aivan kylmältä aamulla. Hienoa pölyä häälyi vielä ilmassa, mutta se alkoi kevetä siksi paljon, että kajastuksesta voimme päättää auringon aseman. Kameelit saivat vielä yhden kuormasatulan sisällyksen ja luultiin niiden kestävän tämänkin päivän.
Kaksi lasia oli vettä jälellä rautakannussa. Toisten miesten kuormatessa kameeleja Islam Baj äkkiarvaamatta tapasi Jolltjin seisomassa selin tovereihin ja kannu suulla. Syntyi tuommoinen vastenmielinen ja tuskallinen kohtaus, jotka ovat tämmöisissä tilaisuuksissa tavallisia. Islam Baj ja Kasim syöksyivät raivosta kiehuen Jolltjin kimppuun, runttasivat hänet maahan, potkivat häntä ja siihen paikkaansa olisivat tappaneet, ellen minä ankarasti olisi käskenyt heitä herkeämään.