Puolet, noin puoli litraa, oli jälellä. Puolipäivän aikaan aijoin sillä kostuttaa miesten huulia ja jäännös oli sitten illalla jaettava viiteen yhtä suureen osaan. Ihmettelimme kuinkahan monta päivää sitten kestettäisiin. Muhammed Shah muisti kerran monta vuotta sitten Tibetissä kontanneensa ja hamuilleensa kolmetoista päivää vedetöntä polkua pitkin.
Soivat sitten taas kellot ja matkue läksi liikkeelle itään päin. Alussa särkät olivat vain 8 m korkuisia, mutta kohta harhailimme taas "tjong-kumissa" (isossa hietikossa). Pieni västäräkki lenteli visertäen karavaanin kohdalla ja sytytti meissä uuden toivon kipinän. Islam Baj tästä niin elpyi, että tarjoutui rientämään rautakannujen kera itään tullakseen kiireimmän kautta veden kera takaisin. Mutta minä vastasin kieltävästi: tarvitsin häntä nyt paremmin kuin koskaan, ja yhdessä taas mentiin eteenpäin.
Jo marssin alussa oli Jolltji poissa. Toiset luulivat, ettei hän jaksaisi tulla perästämme pitemmälle, vaan kuolisi jälellemme. Kaikki olivat häneen vihastuneet. Hänhän se oli viimeisellä järvellä vakuuttanut meidän tarvitsevan ottaa vettä vain neljäksi päiväksi ja sen ajan kuluessa uskotellut löytävänsä kaivovettä. Luulivatpa he hänen tehneen suunnitelman meitä vastaan, että hän tahallaan oli vienyt meidät seutuun, missä meidän täytyi joutua hukkaan, että hän oli ajatellut varastaa vettä pysyäkseen itse elossa ja sitten kiiruhtaa asuttuihin seutuihin rosvotakseen muutamien toisten "kullanetsijäin" kera meidän arkkumme. Eihän se ole helposti tiedettävissä eikä siitä perästä päinkään selvää tullut.
Vielä olin joka ilta tehnyt seikkaperäisiä muistiinpanoja musteella päiväkirjaani, ja ne ne ovat tämän kauhean matkan kuvauksen perusteena. Viimeiset rivit, jotka olivat vähällä olla viimeiset ylimalkaan, kirjoitettiin huhtikuun 30 p. ja kuuluivat näin:
"Levähdimme korkealla särkällä, mihin kameelit uupuivat. Tähystimme kiikarilla itään: hiekkavuoria joka taholla, ei kortta, ei elämää. Jolltjia ei kuulunut illalla eikä yöllä. Luultiin hänen palanneen jälelle jätettyjen tavaroiden luo elääkseen siellä säilykkeillä kunnes apua saapuisi. Islam luuli hänen kuolleen."
"Noin lasin verta vettä, viimeiset pisarat, oli vielä aamulla jälellä. Puolella siitä kostutettiin puolipäivän aikaan miesten huulia. Kun jäännös piti illalla jakaa, havaittiin että Kasim ja Muhammed Shah, jotka olivat johtaneet karavaania, olivat juoneet nämä pisarat. Kaikki, niin hyvin miehet kuin kameelit, ovat äärettömän heikot. Jumala meitä auttakoon!"
Seuraavina päivinä minä tein aivan lyhyitä muistiinpanoja lyijykynällä kokoon taitetulle paperiarkille. Mutta milloinkaan en jättänyt merkitsemättä kompassisuuntia ja joka suuntaan otettujen askelten lukumäärää sekä tapausten menoa. Viho viimein saavuttuani Khotan-darjan rannalle täydensin ensi työkseni muistin tuoreena ollessa nämä muistiinpanot.
Yö toukokuun 1 p:vää vasten oli kylmä. Mutta puhdaspa oli ilmakin ja tähdet tuikkivat verrattoman loistavasti. Päivällä oli helottavan kaunis ja tyyni ilma: ei pilkkua näkynyt taivaalla, ei tuulen leyhkää liikkunut särkillä. Heti auringon noustua tuntui kuumalta.
Varhain aamulla tuli kuolleena pidetty Jolltji leiriin. Hän oli taas toipunut ja uskalsi lausua että tänään varmasti löytäisimme vettä. Muut miehet eivät häntä enää puhutelleet. Istuivat äänettöminä ja surumielisinä ja joivat jälellä olevan kameelien eltaantuneen öljyn lämmittäen sen ja sekottaen siihen vanhaa leipää.
Minä en ollut edellisenä päivänä saanut pisaraakaan vettä ja janon nyt äärettömästi vaivatessa join noin juomalasillisen inhottavaa kiinalaista viinaa, jota muutoin käytettiin keittolaitokseen. Se kirveli kuin rikkihappo kurkussa, mutta mitäpä siitä! Kostuttihan se edes hieman ruumista.