Islam sai valita mitä hän piti tuiki tarpeellisena: ruokavaroja kolmeksi päiväksi (jauhoja, teetä, sokeria, leipää ja pari rasiaa säilykkeitä). Minä olisin jättänyt jälelle kaikki Kiinan hopeammekin, mitä oli puoli kameelin kuormaa eli noin 7,500 markkaa, sillä minun mielestäni nyt oli kysymyksessä vain henkemme pelastaminen. Minä toivoin että jos löydämme vettä, voimme tulla takaisin korjaamaan tavaroita.
Mutta Islam Baj tahtoi välttämättömästi, että hopeat piti ottaa mukaan, ja sitten osoittautuikin, että hän oli oikeassa. Hän korjasi myös pari laatikkoa sikareja ja paperosseja, muutamia keittoasteita, jotka vielä oli otettu 17:nestä leiristä, sekä kaikki aseet ynnä pienen määrän patruuneja ja lopuksi joukon muita pikku kaluja, kuten lyhdyn, kynttilän, sangon, lapion, nuoraa y.m.
Jälelle jätettiin m.m. kaksi raskasta ampumavara-arkkua, teltta viimeisine mattoineen ja vuoteineen, useita arkkuja kaikenlaista pikku tavaraa, vaatteita, lakkeja ja khalateja, jotka oli aijottu lahjoiksi alkuasukkaille, muutamia tärkeitä käsikirjoja, molemmat valokuvauskoneet ynnä niihin kuuluvat tuhatkunta levyä, satuloita, matka-apteekki, piirustusaineet, käyttämättömiä muistiinpanokirjoja, kaikki vaatteeni, talvisaappaat, hatut, käsineet j.n.e.
Tavarat sullottiin sitten kahdeksaan arkkuun, jotka asetettiin telttaan sisäänpäin käännetylle kankaalle, jotta ne pitäisivät sitä myrskyilmalla pystyssä. Arvelimme nimittäin, että jos palaamme paikalle, niin valkoinen, kauvas näkyvä telttakangas on oivallinen merkki korkealta paikaltaan särkän harjalla.
Tuiki tarpeelliset tavarat pakattiin viiteen sartilaiseen "kurtjiniin", purjekankaasta tehtyihin kaksoislaukkuihin, ja nämä sidottiin kameelien selkään, joilta kuormasatulat oli päästetty pois. Yksi kameeleista kantoi suurimmat kalut: pyssyt, lapiot ja semmoiset, kaikki nuorittuina "kigiisiin" (huopamattoon).
Avasimme vielä pari säilykerasiaa, mutta vaikka sisällys oli kosteata solui se vain kovasti ponnistaen kokoonkuivaneesta kurkusta alas.
Kameelit olivat maanneet päivän siinä, mihin ne oli aamulla jätetty, ja niiden kuoleva, raskas hengitys yksistään kuului haudan tapaisessa äänettömyydessä. Ne näyttivät välinpitämättömiltä; niiden suuret nielut olivat valkosiniset ja kuivaneet. Vaivoin saimme ne pystyyn.
Kello 7 illalla kellot soivat viimeisen kerran. Voimiani säästääkseni minä ratsastin valkoisella kameelilla, joka oli vahvin. Islam Baj, jota nauttimansa inhottava juoma oli heikontanut, johti karavaania hitaasti särkkien välitse. Kasim kulki jälessä hoputtaen. Ja niin vaelsimme pois kuolonleiristä itää kohti, suoraan itään, missä Khotan-darja virtaa metsäisten rantainsa välissä.
Lähdettyämme tuosta kamalasta paikasta oli Jolltji madellut telttaan ja ottanut vuoteeni huostaansa. Hän pureskeli vielä lampaan keuhkoja, joiden mehua hän mielihyvällä ja ahvatisti särpi sisäänsä.
Vanha Muhammed Shah makasi vielä siinä, mihin oli kaatunut. Ennen lähtöämme menin häneen luokseen, sivelin hänen otsaansa ja huusin hänen nimeään. Hän katsoi minuun silmät sepo selällään ja sekavin katsein, mutta hänen kasvoillaan oli horjumattoman rauhan ilme ja kirkastuksen hohde, aivan kuin hän olisi odottanut seuraavassa tuokiossa saavansa astua paratiisin yrttitarhaan.