Kun heräsin, sarasti jo päivä, tuli oli melkoisesti alennut, saamatta syttymään ympärillä olevia tuoreita poppeleita, joiden runkoja se oli vain mustannut ja kärventänyt, ja paksu, musta savupatsas kohosi taas yli metsän. Saappaista, jotka seisoivat muutaman puun juurella, ei ollut vesi ollenkaan vähentynyt, maa niiden alta ei ollut edes märkä. Otin siemauksen vettä ja aloin taas etsiä jälkiä, jotka kohta löysin.
Kasim makasi hänen luoksensa tullessani yhä samassa asennossa kuin hänet jättäessäni. Hän katsoi minuun ensin hurjasti tuijottaen ja mielipuolen katsein; mutta tunnettuaan minut hän ponnisti voimiaan, konttasi luokseni ja kähisi: "Minä kuolen!"
"Tahdotko vettä?" kysyin minä tyynesti. Hän pudisti vain päätään ja painui kokoon. Hän ei aavistanut mitä saappaissa oli. Otin silloin toisen saappaan ja loiskautin vähän vettä. Hän nytkähti, päästi merkityksettömän äänen, ja asetettuani saappaanvarren hänen huulilleen hän joi yhdellä henkäyksellä kaikki ja seuraavassa tuokiossa tyhjensi toisenkin.
Kasimin muututtua samalla tavoin kuin minä edellisenä iltana ja päästyä taas järkiinsä neuvottelimme hetkisen ja tulimme siihen tulokseen, että meidän pitäisi mennä patamalle, levätä sen läheisyydessä, juoda ja peseytyä, ylellisyys, josta meidän oli viime viikkoina täytynyt kieltäytyä.
Hän oli kuitenkin vielä niin heikko, ettei kyennyt minua seuraamaan, astui kuin juopunut ja istuutui vähä väliä. Kun hän kaikissa tapauksissa oli oikeilla jälillä tullakseen veden luo enkä minä voinut tehdä hänelle enempää kuin minkä olin jo tehnyt, riensin minä etukäteen patamalle, missä join, kylvin ja odotin hyvinkin tunnin. Kasimia ei vain kuulunut.
Nyt alkoi nälkä tuntua ankarasti. Tärkeintä oli minun siis niin pian kuin mahdollista hakea ihmisiä käsiin osaksi heidän avullaan koettaakseni palata aavikolle auttamaan Islamia ja korjaamaan tavaroita. Sen vuoksi jätin Kasimin toistaiseksi oman onnensa nojaan ja astuin nopeasti oikeata rantaa noudatellen suoraan etelään. Saappaat olivat vielä niin likomärät, etten saanut niitä jalkaani ja astuin sen vuoksi paljain jaloin.
Käytyäni kolme tuntia yhteen kyytiin alkoi jano taas vaivata. Siihen oli apuna kuuma juoksuhiekka ja myrsky, joka oli minut läkähdyttää. Poikkesin metsään oikealle rannalle ja hain suojaa tiheiköstä, missä istuin hetken aprikoiden. Silloin pälkähti päähäni, että likimäiselle vesipaikalle saattoi olla kokonaisia päivän matkoja ja että ymmärtämätöntä olisi jättää ensimäinen, jonka niin ihmeellisellä tavalla olin löytänyt. Sitä paitsi tuntui hauskalta tavata taas Kasimia.
Pyörsin siis takaisin ja noudattelin nyt pohjoiseen päin menevää rantaa, mutta en ollut kulkenut kuin puoli tuntia, kun sattuma toi minut tuskin metrin suuruiselle patamalle, jossa oli sekaista, heikosti suolanpitoista vettä. Minä join tavattomasti. Väsymys valtasi minut nyt ja olin epäselvillä siitä mitä oli viisainta tehdä. Tässä oli vettä ja Kasimitta tulisin kyllä toistaiseksi toimeen. Etelään päin en jaksanut käydä. Pidin parhaana odottaa myrskyn taukoamista antaakseni tulen avulla merkin vasemman rannan metsäpolulla ehkä kulkeville ihmisille.
Aivan läheltä patamaa etsin metsästä sankan viidakon, joka oli hyvin tuulen suojassa. Siihen paneusin pitkälleni saappaat ja lakki päänalaisena ja nukuin sikeästi ja raskaasti. Toukokuun 1 p:stä en ollut muulloin kunnollisesti nukkunut. Herätessäni oli jo pimeä ja myrsky ulvoi vielä metsässä. Kello oli 8 illalla. Juotuani patamasta viritin kokkovalkean ja istuin kauvan liekkejä katsellen.
Nälkä vaivasi minua nyt kauheasti, kokosin sen vuoksi vähän ruohoja ja ruovon vesoja sekä sammakon poikasia patamasta niillä pettääkseni vatsaani. Sammakot olivat karvaan makuisia, mutta minä nipistin niitä niskasta ja nielin kokonaisina. Syötyäni "illallisen" hilasin kokoon kuivia oksia ja tein niistä yöksi nuotion.