Pari tuntia levättyäni jatkoin yksinäistä vaellustani etelää kohti. Jos tietä oli olemassa, ei se ilmeisesti saattanut noudatella vasenta rantaa, sillä hiekkasärkkien poikki ei kai kukaan kulkenut, kenen ei ollut pakko sitä tehdä. Sen vuoksi oli oikeankin rannan metsä tutkittava. Joen uoma oli täällä 2 kilometriä leveä, mutta tietä en löytänyt oikealtakaan rannalta. Pysyttelihen sen takia uomassa, aivan rantapenkereen ja metsän rannan vieressä.
Noin 300 m päässä siitä oli kuivassa uomassa kaksi pientä, pensaita ja poppeleja kasvavaa saarta, ja eteläisimmän saaren ja rannan väliltä minä havaitsin ennen auringon laskua kahden paljasjalkaisen miehen tuoreet jälet, jotka päinvastaiseen suuntaan, s.o. pohjoiseen, olivat ajaneet neljää aasia.
Ihmisten jälkiä! Se oli elähdyttävä näky. En ollut siis aivan yksinäni tässä autiossa seudussa. Jälet olivat tuoreet, jalan pienimmätkin osat olivat painaneet kuvansa hiekkaan. Saattoi olla korkeintaan päivä siitä, kun nämä miehet olivat tästä kulkeneet. Kumma etten heitä tavannut, kun kulimme päinvastaiseen suuntaan; mutta ehkä he ovat levänneet päivällä ja kulkeneet yöllä.
Mistä he tulivat ja mihin he menivät? Missä he olivat viimeksi olleet yötä? Ehkä ihmisasunnossa tai ehkä vain jonkun pataman vierellä? Heidän seuraamisestaan ei ollut mitään hyötyä, sillä he olivat siksi edellä, etten heitä tapaisi. Minulla ei ollut siis muuta neuvoa kuin noudatella jälkiä päinvastaiseen suuntaan, ja tarkasti ja mielenkiinnolla minä pidin silmällä näitä ihmisjälkiä. Niiden opastamana riensin etelää kohti pitkin Khotan-darjan oikeata rantaa.
10.
KAKSI VIIKKOA LEHTIMAJASSA.
Hämärä alkoi jo levitä äänettömän seudun yli, kun minä kulkiessani muutaman pitkän niemekkeen päitse olin kuulevinani omituisen äänen. Pysähdyin äkkiä ja kuuntelin henkeäni pidättäen. Mutta kun ei sen enempää kuulunut, ajattelin että se lienee ollut vain huutajalintu tai rastas, jotka niin monesti olivat saaneet minut hätkähtämään ja pysähtymään.
Mutta ei! Tuokion perästä kuulin selvästi huudon ja sitten lehmän ammuntaa, mikä ääni minun korvissani soi kauniimmin kuin kaunein laulu.
Kiireen kipakassa vetäsin märät saappaat jalkaani, jotten aivan hullulta näyttäisi, ehätin sydän kintaan peukalossa siihen suuntaan, mistä ääni oli kuulunut, tunkeusin okaisten pensaiden läpi, hypin kaatuneiden runkojen yli, kompastuin usein, mutta kiidin eteenpäin sankkojen kamishitiheikköjen ja rutisevien murrosten poikki.
Kuta etemmä tulin, sitä selvemmin kuulin miesten puhelun ja lampaiden määkinän, ja muutaman aukeaman luona häämöitti metsälaitumella kulkeva lauma, jota paimen kaitsi pitkä sauva kädessä. Taisipa hän hämmästyä aika lailla nähdessään minun ryysyisissä vaatteissa ja siniset silmälasit päässä murtautuvan tiheikön läpi.