12.
VAARALLISIA KULKUPAIKKOJA.
Päätin käyttää kesäni uuteen Pamiriretkeen, mutta tällä kertaa Pamirin eteläosiin tutkiakseni suuren Jarkentjoen lähteitä. Tästä ei kuitenkaan tullut mitään; sillä joki oli niin tulvillaan, että oli aivan mahdotonta päästä tälle taholle, joten minun täytyi kääntyä tyhjin toimin takaisin. Tällä matkalla minulla oli kuitenkin pari ylen vaarallista seikkailua, joita en malta olla kertomatta.
Islam Bajn ja kahden muun palvelijan kera läksin heinäkuun 10 p. kuudella hevosella Kashgarista. Aavikkomatkaystäväni Kasim jäi porttivahdiksi konsulinvirastoon. Hevosista oli muuan pieni papuri ori ollut mukana koko matkan Khotan-darjan lehtimajasta asti. Se oli aina hilpeä ja hauska ja kesy kuin koira. Itseäni varten olin ostanut ison oivallisen ratsun, joka oli yli vuoden ajan kantava minua Aasian aavikoilla. Nuo viisi uutta hevosta maksoivat vain 124 ruplaa. Hevoset ovat huokeita Kashgarissa.
Neljä solaa johtaa näillä tienoin Mus-tag-atan eli Kashgar-jonon yli, joka idässä on Pamirin kanssa rajakkain. Valitsimme Ullug-artin (Suuren solan).
Tie solaan kulkee verkalleen nousevaa, kolkkoa aroa, jota leikkaa syvät ja leveät vesi-uurrokset, joiden pohjalla lammaslaumat syövät rehevillä niityillä. Niin ratsastimme laakson suuhun. Vielä yhden päivän matkalla olivat kataja, paju ja poppeli yleisiä, mutta lakkasivat sitten. Laakson läpi juoksi hopeakirkas puro, joka oli kovertanut uomansa vuoren pohjaan.
Heinäkuun 14 p:n illalla pimenivät ylemmät seudut. Ukkonen alkoi jyristä vuoristossa. Länsituulen mukana tuli paksuja sadepilviä laakson suusta, ja vettä, kylmää ja ilkeää, alkoi valua kuin korvosta kaataen. Turkkeihimme kääriytyneinä jatkoimme matkaa yhä jyrkemmin kohoavaa laakson pohjaa myöten Ullug-artin auliin, joka oli ylhäällä laakson oikealla puolella. Illalla satoi lunta viljalti ja maa kävi valkoisen vaipan peittoon. Suuria, hiljalleen putoavia hiutaleita karkelehti ilman läpi, ja paksut, lumiset pilvet peittivät koko maiseman.
Saattoi luulla olevansa keskellä talvea eikä heinäkuun keskivaiheilla. Kylässä arveltiin yleisesti että kolmepäiväisen lumisateen perästä sola tulee olemaan ummessa, ehkä tukossa koko vuoden, jos lumentuloa jatkui. Kirkkainakin päivinä sattui usein hevosia joutumaan Ullug-artilla hukkaan. Meillä ei ollut muuta neuvoa kuin kärsivällisesti odottaa hyvää säätä. Eikä meillä hätää ollutkaan, sillä kylässä oli kaksi muhkeata "ujta". Laidunta oli hevosille ja isänniltämme ostimme lampaan. Nämä kirgiisit samoin kuin muutaman vielä ylempänä olevan aulin asukkaat viettävät vain kesät ylemmissä seuduissa, mutta siirtyvät talvella laakson suuhun ja tasangolle.
Heinäkuun 16 p. aijoimme juuri lähteä Ajag-artiin, erääsen toiseen solaan, mihin kirgiisit tunsivat oikotien, jota pitivät melkoista helpommin kulettavana, kun saapui muuan mies ylemmästä aulista varoittamaan meitä Ajag-artiin menosta. Itse solan läpi kyllä mukavasti kuului pääsevän, mutta toisella puolen olevan Markan-su joen yli oli mahdoton kulkea ja siitä meidän muka oli pakko kääntyä takaisin tyhjin toimin.
Kirgiisi vastasi takaavansa, että ehein nahoin pääsisimme Ullug-artin yli, ja jos hän saisi 150 tengehiä, lupasi hän kymmenen miehen kera kulettaa matkatavaramme, joita oli kannettava, koska hevoset ilman kuormiakin vain vaivoin saattoivat kiivetä jyrkänteitä. Ratsastimme siis tuskin tunnin matkan ylä-aulin kuuteen jurttiin, missä olimme yötä.