Oli oikea koiran ilma ja lounastuuli tuprutti ympärillemme sankkoja pyrypilviä. Vasemmalta puolen näkyi pitkän matkan päästä komea jäätikkö, jonka pintaa peitti lumi.
Sen oikealta reunalta näkyi pieni kolmisoppinen järvi, jonka muodosti pienestä, kahden mustan kallion välisestä jäätiköstä juokseva puro. Niiden juurelta vietti sorakartio järven rantaan asti. Viime päivien kovat sateet olivat liottaneet koko tämän sorakartion epävarmaksi ja ajaneet ylimmän kerroksen alas, niin että polku oli hävinnyt.
Marssiessamme nyt irtonaista pintaa soluimme me vähitellen 50 m syvemmällä sijaitsevaa järveä kohti ja oli meillä pystyssä pysyttelemistä. Kulkupaikka oli vaarallinen, ei vähimmän sen vuoksi, että useammat, korkealla jyrkänteellä olevat möhkäleet olisivat voineet lähteä vierimään. Hevosilta täytyi sen tähden taas kuormat riisua ja kantaa kaikkia tavaroita puolen kilometriä.
Suunnaton Ullug-artin jäätikkö täyttää, keskeltä hieman kuperana, yläosan laaksoa vuoren seinien välissä. Kulimme laakson oikeanpuolista jyrkkää reunaa pitkin ja tulimme vielä järvelle, jonka väri vivahti vaaleanvihreään ja jossa uiskenteli suuria alas pudonneita jäämöhkäleitä. Jäätikön pystysuora kylki laski suoraan veteen, kuvastui sen pintaan ja näytti läpinäkyvältä lasilta.
Kolmannen, suurimman järven luona, joka oli 3 kilometriä pitkä, tapasi meidät taas läpipääsemätön lumituisku — näimme tuskin mihin menimme. Vasta tunnin päästä jyrkkien rinteiden loputtua seestyi ilma, mutta yläpuolellamme korkeammissa seuduissa tuiskusi yhä.
Nyt laskeuduttiin nopeasti läntisen Ullug-artin laakson kautta. Laakso yhä leveni ja lumikenttä ympärillä olevilla vuorilla yhä väheni. Neljätoista tuntia ratsastettuamme pysähdyimme lopuinkin parin kummun väliin, lähellä sitä paikkaa, missä laakso päättyy Sarik-kolin leveään alankoon. Laidunta puuttui kokonaan, mutta vettä saimme suojatussa onkalossa olevasta lumikinoksesta. Kirgiisimme olivat jo kääntyneet paluumatkalle, kun oli päästy vaarallisten paikkojen ohi.
* * * * *
Tämän matkakuvaukseni aikana olen jo niin kauvan viivyttänyt lukijaa Pamirin eri seuduissa, ettei kirjani koko salli minun enää yhtä seikkaperäisesti palata näihin seutuihin. Meillä on vielä pitkä taival edessämme, ennenkuin ehdimme Pekingiin, ja meidän täytyy joutua.
Kulemme vielä yhdessä Takla-makanin aavikon poikki, sen hiekkamerestä löydämme tähän saakka aavistamattomia merkkejä ikivanhasta sivistyksestä ja hautautuneista kaupungeista. Käymme sitten katsomassa villin kameelin autiota kotimaata, ja löydämme jäännökset Lop-nor järvestä. Sieltä samoamme rientomarssissa sata peninkulmaa, ennenkuin palaamme Khotaniin.
Tibetin pohjoisten ylätasankojen ja alppimaan yli tunkeudumme sitten Tsajdamin purolle ja tutustumme mongoleihin, tanguutteihin ja tibettiläisiin, villiaasiin ja villiin jakiin, kunnes vihdoin viimeinkin Ordosin ja Pohjois-Kiinan halki kolme ja puoli vuotta kestäneitten retkeilyjen perästä saavumme matkan loppumäärään Pekingiin.