Vanhassa kaupungissa annoin nyt eron tarpeettomille oppaille, jotka palasivat jälkiämme myöten aikoen levähtää kaivamillamme kaivoilla.
25 p. kulimme kahdeksan "davanin" yli; davani on suunnaton särkkäröykkiö ja voi kohota toisinaan 25 metrin korkuiseksi; kuitenkin löysimme illalla vettä 1,87 metrin syvältä.
Seuraavana päivänä kävi hiekka yhä hankalammaksi. Hilauduimme taas kahdeksan davanin yli. Kahdeksannen takana tapasimme muutamassa notkossa joukon tamariskeja ja kuolevan kamishin. Se meitä viehdytti pysähtymään, vaikka emme olleet kauvan kulkeneet. Idässä kohosi suunnaton davani, joka usvan läpi näytti etäiseltä vuorelta.
Neuvoteltiin ja päätettiin katsoa mitä tuon davanin toisella puolen oli. Se oli 40 metrin korkuinen ja rasittavin kaikista. Miehet olivat allapäin, kameelit kulkivat kankeasti ja hitaasti, ja aasit jäivät kauvas jälkeen.
Vihdoin kohosimme harjalle. Mikä hämmästys! Ei yhtään davania ollut enää nähtävissä. Emme kuitenkaan nähneet kauvas, sillä ilma oli tomua täynnä viimeisen myrskyn perästä. Kohta kulimme ketun jälkien ohi, löysimme kuolleen sorsan, tamariskit ja muut aavikkokasvit kävivät yhä lukuisemmiksi. Havaitsimme ihastuen että hiekkakerrokset kävivät yhä ohuemmiksi, näimme hevosten ja ihmisten jälkiä, tulimme tasaiselle maalle, missä poppelimetsää kasvoi, löysimme hylätyn, avaran majan, jossa oli katto muutamien patsaiden varassa, ja asetuimme täksi yöksi leiriin paksussa jäässä olevan Kerija-darjan rannalle.
14.
KUOLEVA JOKI.
Olimme niin muodoin onnellisesti kulkeneet tämän aavikkokaistaleen poikki ja yllättäneet joen. Rantavyön rehevyys ihastutti silmiämme, jotka kahdeksaan päivään eivät olleet nähneet muuta kuin keltaista hiekkaa. Joki oli leirin kohdalla 32 m leveä ja nyt tanakan jääpeitteen kattamana, johon hakkasimme paremman kaivon kuin mitä äsken olimme hiekkaan kaivaneet. Kameelit saivat nyt juoda kylläkseen jääkylmää jokivettä.
Viimeinen lammas teurastettiin, tehtiin isoja nuotioita ja kaikki oltiin mitä parhaimmalla tuulella. Majassa oli nähtävästi vielä eilen asuttu, päättäen tuskin hiiltyneestä leiritulesta ja tuoreista jälistä, joita tuuli ei vielä ollut ehtinyt pois pyyhkiä. Mutta nyt ei näkynyt yhtään ihmistä.
Lähtiessämme sitten tammikuun 27 p. pohjoista kohti joen vasenta rantaa pitkin oli ensi ajatuksenamme mitä pikimmin saada opas. Häneltä toivoimme myös saavamme tietoja tästä joesta, jolla eurooppalaisia tätä ennen ei ollut koskaan käynyt ja jonka suuntaa Kerijan kaupungin pohjoispuolella karttamme sen vuoksi osoittivat vain pilkutetulla viivalla.