Kuitenkin oli tämä joki, joka tähän saakka oli ollut meille verraton opas aavikolla, kerran kuivuva ja sortuva taistelussa aavikkohiekkaa vastaan. Yllätettyämme helmikuun 7 p. Katakin metsäseudun saimme tietää joen ulottuvan vain puolitoista päivänmatkaa pohjoiseen ja että sitten ikuinen aavikkohiekka levisi joka taholle. Levähdimme täällä päivän ijäkkään metsänasukkaan Muhammed Bajn luona, joka koko ikänsä oli elänyt metsässä eikä tiennyt, että seutu oli kiinalaista aluetta. Nämä ihmiset ovatkin verovapaita eikä heillä ole siis mitään tekemistä kiinalaisten viranomaisten kanssa.
Helmikuun 9 p. mentiin taas pohjoista kohti. Joki, joka vielä Katakin lähellä oli ollut 84 m leveä — kuitenkin vain muutaman järven tapaisen levenemän kohdalla — kutistui nyt 15 m ja suikersi empien jyrkkiä mutkia tehden läpipääsemättömien metsien välitse.
Illalla asetuimme taas salolle leiriin, sillä viimeisetkin paimenet olivat jääneet kauvas jälellemme. Tällä kohdalla joki näytti 5 m levyiseltä purolta, jossa kulki tuskin kuutiometriä vettä sekunnissa.
Viimeisen oppaan seuraavana päivänä käännyttyä takaisin noudattelimme tätä surkastuvaa vesisuonta, milloin niin tiheiden tamariskipensaikkojen läpi, että tietä täytyi kirveellä raivata, milloin yli pienten kamishikenttien tai vähän pensaita kasvavien hiekkasärkkien.
Sydämmeni hätkähti mennessämme sen paikan ohi, missä joki ehtyi hietikkoon jääpeiton alle ja auttamattomasti sortui epätoivoisessa taistelussaan erämaata vastaan. Oli meillä kuitenkin vielä yhtenä päivänä suurta hyötyä tuosta kuivasta uomasta, mihin vain kesän tulvavesi ylettää. Se oli täällä kaita ja syvä, ja rannoilla rehotti aarniometsä niin sankkana, että vain tuli olisi saattanut siihen tien aukaista. Siellä täällä oli tiheikössä tunneleja, joita myöten metsäsiat kulkevat uomalle raappiakseen ylös ruovon juuria.
Helmikuun 10 p. laitoimme leirimme vedettömään joen uomaan, missä kaivoimme vettä 1,85 m syvältä ja viime kerran pitkiksi ajoiksi kuulimme tuulen kahistelevan keltaisia, kuivia viimesyksyisiä poppelin lehtiä. Ijäinen hiekka ympäröi meitä taas joka puolelta, ja meidän oli vielä kerran käytävä taisteluun sitä vastaan.
15.
VILLIN KAMEELIN KOTIMAAN POIKKI.
Huvimatkoillani unelmien maahan olin monesti toivonut saavani nähdä villiä kameelia. Mutta että minulla olisi tilaisuus lähemmin tutustua tähän merkilliseen eläimeen, kuten nyt kävi, sitä en ollut uskaltanut uneksiakkaan.
Kun me nyt kuitenkin lähestyimme sen lempi-tyyssijaa, Gobi-erämaan sisimpiä ja luoksepääsemättömimpiä osia, en tietysti tahtonut laiminlyödä tilaisuutta hankkia villin kameelin nahkaa, jonka toivoin kerran joutuvan Tukholmaan.