Omat puutteeni metsästystaidossa tulivat autetuiksi täydelleen sillä, että Islam Baj ja molemmat Khotan-darjan miehet olivat oivallisia pyssymiehiä ja nyt kiihkeästi halusivat nähdä tätä eläintä, josta olivat kuulleet vain puhuttavan. Vaeltaessamme Kerija-darjan metsissä oli villi kameeli mieluisimpia keskusteluaineitamme.
Tonkus-bastessa kuulimme helmikuun 1 p. ensi kerran puhuttavan Kerija-darjan villeistä kameeleista. Seudun paimenet eivät kyllä olleet niitä itseään nähneet, mutta jonkun kerran kyllä niiden jälkiä hietikossa metsän laidalla. Sitten ei mennyt päivääkään, jottemme kuulleet tuosta merkillisestä eläimestä yhä uutta kerrottavan.
Monet paimenet alempana joen varrella olivat nähneet kameeleja, yksinerin tai viisi ja kuusi kappaletta karjassaan. Ne olivat säntilleen kesyn heimolaisensa näköisiä, sama koko, liikkeet ja tavat niillä oli kuin tälläkin. Kiima-aika oli molemmilla lajeilla samaan aikaan, tammi- ja helmikuulla, niiden jalkain jäletkin hiekassa olivat aivan yhtäläiset.
Minulle kerrottiin että villi kameeli on hyvin arka ja että se nähtyään itseään takaa ajettavan katoaa kuin tuuli eikä pysähdy kahteen kolmeen vuorokauteen. Mitään se ei kuitenkaan pahemmin pelännyt kuin leiritulien savua, ja paimenet vakuuttivat, että jos se saa vainua poltetusta puusta, se kaikkoaa pitkiksi ajoiksi niiltä mailta.
Kerran oli pidetty paria kesyä kameelia loitolla joen varrella, ja vaikka näillä ei ollut selässä kuormasatuloita, olivat villit kameelit kuitenkin kammoneet niitä kuin ruttoa ja niissä nähneet yhtä vaarallisia vihollisia kuin tiikeri ja sudet.
Paimenet vakuuttivat että villi kameeli tuossa tuokiossa huomaa sen nenärustoon puhkaistun reijän sekä puikon ja nuoran, joilla kesyä kameelia ohjataan. Se muka heti vainuaa, että heimolaiset ovat kantaneet kuormia, olipa sitten jauhoja, lihaa, lampaan villaa tai muuta, ja huomaa että kuormasatula on niiden kyttyröitä litistänyt.
Vanha metsän- ja aavikonasukas Muhammed Baj, viimeinen joen varrella tapaamamme paimen, tunsi villien naapuriensa tavat yhtä hyvin kuin lampaiden. Hänen pienen agilinsa kymmenkunta henkilöä elivät enimmäkseen villin kameelin lihalla talvikuukausina. Niinpä oli hän tänä vuonna ampunut niitä kolme kappaletta.
Kuitenkin oli hänellä huono pyssy, jonka laukaus vasta 50 askeleen päästä kävi maaliin. Hänellä oli sen vuoksi tapana maata tuulen alla kärsivällisesti kameelia odottaen. Jos tämä huomaa vihollisensa, syöksyy se hurjaan neliseen, eikä sitä maksa vaivaa takaa ajaa, se kun ei pysähdy yhteen eikä kahteenkaan päivään.
Viime vuonna ukko oli onnistunut saamaan kiinni poikasen, korkeintaan viikon vanhan. Se oli sitten koko kevään ja kesän aivan vapaana käynyt lammasten kanssa laitumella ja perehtynyt ihmisiin yhtä paljon kuin kesykin. Valitettavasti se oli kuollut.
Villistä kameelista saimme kuulla vielä, että se asustaa syvimmällä hiekka-aavikolla ja siellä olevissa notkoissa, jotka se hyvin tuntee ja joissa kasvaa poppeleja ja tamariskeja siellä täällä. Kesällä juoksee joen tulvavesi hyvän matkan päähän viimeisistä ihmisasunnoista aavikolle päin. Silloin tulee tuon tuostakin kameelikarjoja joelle juomaan ja samalla syömään tanakan veron kamishia. Talvella se ei juo ollenkaan, mikäli Muhammed Baj minulle vakuutti.