Yleensä talot on tehty savesta ja niissä on tasainen lautakatto. Mutta muutoin on asukkailla myös keveitä, ilmavia katoksia, joissa on ulkoneva katto pylväiden päällä, ja niissä he asuvat kesällä. Retkeillessään metsissä ja aroilla nämä paimenet elävät samaa paimentolaiselämää kuin heidän vertaisensa Khotan- ja Kerija-darjan varrella. Eivät he kuitenkaan ole yhtä rauhallisia ja hyväluontoisia kuin nämä, katselivatpa meitä usein suuresti epäillen. Taloja vartioi puoli tusinaa hurjia ja vihaisia koiria.
Ei ole helppoa päästä näiden sankkojen metsien ja kenttien läpi, missä kasvoi kolmen metrin korkuista ruokoa. Mutta onneksi oli meillä shah-jarilainen Islam Akhun luotettavana oppaana.
Maaliskuun 10 p. ratsastimme Koriaan. Kolme kameeliamme, jotka olivat tottuneet erämaan hiljaiseen rauhaan, kammoivat häärinää ja melua ahtailla kaduilla, missä joukko pojanviikareja nauraen ja hoilaten seurasi meitä aivan kintuilla, pitäen ilonaan minua, joka epäilemättä näytin hieman lystikkäältä istuessani ylhäällä korkean kameelini selässä.
Basaareissa oli muutamia Venäjän turkestanilaisia kauppiaita, ja heidän aksakalinsa, Kul Muhammed Margelanista, otti minut vastaan erinomaisen kohteliaasti ja antoi käytettäväkseni kaksi isoa huonetta, missä minulla vain oli seurana lukemattomat rotat, joita yöllä juoksi ja hipsutteli lattialla vuoteeni ympärillä.
Koria on Pekingin ja länsimaiden välillä käyvän suuren karavaani- ja kauppatien varrella, ja sen ohi ratsastaa sen vuoksi usein ylhäisiä ja rikkaita kiinalaisia. Erikseen minua siellä viehätti se, että se on erään joen, Kontje- eli Korla-darjan varrella, joka tulee sisimmän Aasian suurimmasta järvestä, Bagrash-köllistä, johon verraten Lop-nor on vain ummehtunut lampi.
Tutkiakseni tuon suuren järven lisävesiä tahdoin tehdä Koriasta retken siellä kaakon puolella sijaitsevaan Kara-sharin kaupunkiin, eikä se seikka että siellä hallitsi mahtava ambani ja ettei minulla ollut passia saanut minua säikähtämään.
Maaliskuun 12 p. ratsastin sinne ainoastaan Kul Muhammedin kera Islam Bajn ja Kerim Djanin jäädessä Koriaan pitämään huolta kameeleista ja tavaroista. Suoritimme nuo 6 peninkulmaa lujaa ravia ajaen yhtä monessa tunnissa.
Kara-shar, "Musta kaupunki", ansaitsee nimensä, sillä sille on ominaista suurempi määrä likaa kuin muissa sisimmän Aasian kaupungeissa. Sen asema sileällä, hedelmättömällä arolla joen vasemmalla rannalla on aivan jokapäiväinen. Mutta suuri kaupunki se on, monta kertaa Koriaa suurempi. Muurit ympäröivät lukemattomia viheliäisiä mökkejä ja taloja, basaareja ja mongolilaisia telttoja. Se on sitä paitsi paikalliskaupan pääpaikka tässä osassa maata. Asukkaat ovat suurimmaksi osaksi mongoleja ja kiinalaisia.
Katsoin kohteliaisuuden vaativan, että minun oli käytävä vieraisilla Kara-sharin ambanin, Hven Darinin luona, ja astuin Khotanissa käypä passi kädessä aivan tyynesti ja yksin hänen "jameniinsa". Hän oli pieni, kuusikymmenvuotias, hymyilevän näköinen mies, otti minut vastaan erittäin ystävällisesti ja kohteliaasti ja tarjosi tupakkaa, leivoksia ja piipun. Kerroin hänelle tulkin avulla kuinka olin sinne tullut, ja valittaessani ettei minulla ollut passia mukanani hän sanoi yhtä rakastettavasti kuin ranskalainen: "Olettehan ystävämme ja vieraamme; ette te mitään passia tarvitse; olette itse oma passinne." Luultavasti minä en Hven Darinin mielestä näyttänyt erikoisesti vaaralliselta maan rauhalle. Sitten hän valmistutti minulle maakunnassa käyvän paikallispassin.
Vielä muutaman sattuman näissä seuduissa olostani tahdon kertoa. Palattuamme maaliskuun 15 p. matkaamme tyytyväisinä Koriaan kertoi Islam Baj pari päivää sitten istuneensa jonkun basaarin kauppakojun vieressä ja puhelleensa erään länsi-turkestanilaisen kauppiaan kanssa, kun ohi ratsasti viisi kiinalaista sotilasta, joiden päällikkö tangon nenässä kantoi keisari Kuang Tsyn vallan ja mahdin vertauskuvaa. Nyt on asianlaita semmoinen, että kun tätä kapinetta kannetaan basaarin ohi tai missä hyvänsä, täytyy kaikkien nousta ylös, kaikkien ratsastajien laskeutua maahan ja tehdä kunniaa siten osoittaakseen alamaista kuuliaisuuttaan.