Mieluisana seurana oli minulla kiinalaiskoirani Jolldash III. Se oli pieni punakeltainen penikka lähtiessämme Koriasta, ja kun se ei jaksanut seurata karavaania tämän pitkillä marsseilla, sai se ratsastaa kameelin selässä eri vasussa. Ensimäisenä päivänä se kävi merisairaaksi, mutta pian se tottui ratsastukseen ja väsyttyään juoksemaan se vain paneutui makuulle jonkun hiekkamättään kupeesen ja odotti kunnes joku miehistä tuli sitä noutamaan ja nostamaan taas koriin.
Tämä koira oli koko jälellä olevalla matkallani Aasian poikki paras seurani eikä se minun luotani ollut milloinkaan poissa. Nytkin se oli kanootissa ja havaitsi kohta mielihyvällä kuinka mukavata oli tällä tavoin matkustaminen. Ja mukana se oli sitten pitkällä paluumatkalla Khotaniin, matkoilla Tibetin, Tsajdamin, Kiinan Mongolian ja Siperian halki. Suurimman osan näistä suunnattoman pitkistä matkoista Jolldash suoritti juosten, ja mainioissa voimissa se oli vielä, kun viimeinkin saavuimme Pietariin.
Valitettavasti on koirien tuonti Ruotsiin kielletty ja minun täytyi sen vuoksi viime hetkessä hylätä uskollinen matkatoverini. Mutta vielä tälläkin hetkellä on tuo paljon matkustellut Jolldash mitä parhaassa voinnissa valtioneuvos Backlundin luona Pulkovassa, missä siltä aasialaiset tavat heti otettiin ja missä se kärsimätönnä odottaa uutta matkaa suuriin erämaihin.
Kun kaikki oli kunnossa, tarttuivat miehet airoihin ja kanootti lipui nopeasti ja notkeasti kuin ankerias tumman sinistä, suikertavaa jokea pitkin.
Mutta nyt oli ilman tasapaino lopussa. Juuri tänä yönä oli kova "musta myrsky" noussut idästä, himmentänyt taivaankaaren ja pannut vanhat majesteetilliset poppelit nöyrästi taivuttamaan latvojaan. Niin kauvan kuin olimme joella, ei ollut hätää mitään, se näet on uurtanut itselleen syvän, kapean uoman, jota vielä ympäröi kamishitiheikkö ja metsä, jotka taltuttavat myrskyä.
Mutta tätä riitti vain pariksi tunniksi, ja sitten oli meillä aukeita järviä melkein koko matka. Näitä soutumieheni pelkäsivät ja minulla oli paljon vaivaa saadessani heidät vakuutetuksi, että pelko oli turha. Osasimme muutoin kaikki uida, Jolldash myös. Minuun nähden myrsky pikemmin lisäsi kuin vähensi tämän matkan viehkeyttä, sillä lämpömäärä nousi klo 1 vain 20,7 asteesen ja buraani lauloi poppeleissa hyvin tuttua, valittavaa lauluaan, joka ei kuitenkaan koskaan väsytä ja aina herättää uusia unelmia.
Kuitenkin läksimme ensimäisille järville, missä kohisevat aallot korkein vaahtoisin harjoin vyöryivät länttä kohti. Uskallettua oli lähteä ulapalle haipperalla kanootilla, sillä järvet olivat hyvin matalia, ja jos kanootti olisi törmännyt paljasta hiekkapohjaa vastaan, olisi se ehdottomasti kaatunut myrskyn ja aaltojen puskiessa alahangasta. Pysyttelimme sen vuoksi mikäli mahdollista itärannalla, missä olimme korkeiden hiekkasärkkien suojassa.
Viho viimein pääsimme onnellisesti Sadak-köllin alkupäässä olevaan nimettömään kylään, jossa oli useampia kamishimökkejä. Asukkaat ottivat minut mitä ystävällisimmin vastaan, laittoivat syötäväksi vasta saatua kalaa, sorsan munia, nuoria, pehmeitä kamishin vesoja ja leipää. Nauttiessani tätä yksinkertaista, mutta kovin hyvältä maistavaa illallista oli ympärilläni kokonainen parvi iloisia ja puheliaita loplikeja, eri sukupuolta ja ikää. Nuoret naiset eivät häikäilleet laisinkaan osoittaessaan minulle kukoistavia, mutta tuskinpa kauniita kasvojaan.
Helposti sain selityksen siihen, minkä vuoksi he eivät minua ollenkaan pelänneet eikä kainostelleet. He eivät olleet milloinkaan nähneet eurooppalaista, mutta saaneet aivan toisen käsityksen semmoisesta. He olivat nimittäin kuulleet puhuttavan "Tjong-turasta", suuresta herrasta, Prshevalskijsta, joka oli tullut heidän etelässä olleiden heimolaistensa luo kahdeksankymmenen kasakan kera, aseissa hampaita myöten, mukana pitkät rivit kameeleja ja ylellisyyttä kaikkialla.
Nähdessään nyt minut aivan yksinäni, ilman palvelijoita ja karavaania, venhematkalla heidän kahden veljensä kera, puhuen heidän kieltään, syöden heidän ruokaansa ja melkein yhtä köyhänä kuin he, arvelivat he, ettei erotus loplikin ja eurooppalaisen välillä itse asiassa olekkaan mikään suuri.