Huhtikuun 12 p. oli myrsky niin kova, ettemme voineet lähteä matkaan. Mutta seuraavana päivänä se oli hieman asettunut, niin että taas työnsimme kanoottimme vesille. Kun purtta ei käytetä, vedetään se näet aina maalle, käännetään kumoon sekä huuhdellaan silloin tällöin vedellä, jottei se halkeilisi. Kymmentä vuotta kauvempaa kanootti harvoin kestää. Ennen auringon laskua olimme taipaleella ja matka olikin meillä mitä ihanin osaksi paljaita osaksi kamishia kasvavia järviä pitkin. Puolenpäivän aikaan myrsky riehahti taas valloilleen yhtä tuimasti, ja loppuosa päivänmatkasta oli kerrassaan vaarallinen. Usein meidän täytyi päästä suurten aukeiden vesien ohi, joita yhdisti kaidat salmet. Tullakseen seuraavalle salmelle ei ollut muuta neuvoa kuin soutaa suoraan aukeiden selkien poikki.
Kuinka miehet osasivat ohjata purtensa oikeaan, oli minulle arvoitus, sillä rantaviiva on äärettömän epäsäännöllinen lukemattomien lahtien, niemien ja saarien vuoksi, jotka sitä pyältävät, eikä salmen suita näkynyt ennenkuin oltiin aivan niiden sisällä. Lisäksi vielä tuprusi itärannalla olevista hiekkasärkistä lentohiekkapilviä levittäen keltaisen vaippansa järvien yli, joiden rannat monesti kokonaan peittyivät sumuun.
Vesi myllersi kovasti. Aallot sähisivät kanootin ympärillä kastellen meidät likomäriksi, ja vaahto ryöppysi huimasti jok'ikisen aallon harjalla. Tarkasti siinä oli varansa pidettävä. Olimme riisuneet yltämme useita vaatteita voidaksemme uida sitä helpommin, jos niiksi tulisi. Meidän täytyi ruumiilla ja airoilla pitää venhettä tasapainossa aalloilla ja tarkoin katsoa, ettei mikään petollinen hiekkamatalikko ollut meitä väijymässä.
Kaikki kävi kuitenkin onnellisesti. Kulimme selän yli toisensa perästä. Ainoastaan keskellä suurta Nias-kölliä täytyi meidän pitää tunnin aika tuulta pienen hiekkaluodon suojassa. Mutta sitten järvet kävivät yhä kapeammiksi ja muuttuivat lopulta Hek-joeksi. Sen tyyniä vesiä pitkin soudimme Shirget-jappganin (lopliki Shirgen kanavan) kylään, jossa asuu puoli tusinaa perheitä ja missä Islam Baj ja karavaani levottomina meitä odottivat.
Pari päivää levättyä sai karavaani jatkaa matkaa maata myöten Tjeggelik-ujhin Tarimin varrelle, kun minä taas sousin suurta jokea pitkin sinne kanootissa.
Kun myrsky nyt riehui kahta kauheammin, olivat mieheni varovaisuuden vuoksi sitoneet kaksi kanoottia yhteen. Ne pantiin vieretysten jättäen jalan verran väliä, ja kaksi salkoa sidottiin molempien laitoihin. Tähän niin sanottuun kaksoiskanoottiin astui neljä soutajaa, joiden vastatuulessa täytyi ponnistaa lihaksiaan viimeiseen saakka, kun taas länteen päin kääntyvissä mutkissa tuuli kiidätti venhettä huimaavaa kyytiä rantojen ohi.
Nyt loppuu metsä vähitellen kokonaan ja asumattomia aavikkoseutuja avautuu itään ja länteen.
Tjeggelik-uj on aito aasialainen kalastuspaikka. Rannalla kohoo rivi keltaisia kamishimajoja, parikymmentä kanoottia on kumollaan maalla, nuotat on ripustettu kuivamaan korkeihin tankoihin ja vastaan tuoksahtaa äikeä kalan haju.
Kahdeksan perhettä asuu täällä ympäri vuotta, mutta talvella tulee lisäksi viisitoista, jotka ovat kylvy- ja leikkuuajan Tjarkhlikissä, missä he viljelevät maata, ja niin muodoin vain puoleksi ovat paimentolaisia.
Karavaani sai kulkea yhä edelleen maitse Abdalliin, ja minä menin vesitse Kara-buranin pieniä jäännöksiä pitkin, jotka kaksitoista vuotta sitten vielä olivat olleet suurenmoisia.