Vastaus kuului, että henkilöä, jolla ei ollut edes paikallista passia, ehdottomasti täytyi kohdella epäluulon alaisena miehenä, ettei ambani ottaisi minua vastaan, että Khotaniin menevä eteläinen tie oli minulta sulettu, mutta että minä pienen paikallispassin nojalla armosta ja suosiosta saisin palata Kara-shariin ja sitten samaa tietä, jota olin tullut, Khotaniin. Sepä oli hupaista! Kolme ja puoli kuukautta aavikkojen poikki ennestään tutkittua tietä, kesäkuumalla, kun eteläistä tietä Tjertjenin kautta pääsisimme Khotaniin kuukaudessa! Pyysin tulkin sanomaan ambanilleen, ensiksi että minä halveksin häntä, ja toiseksi että minä joka tapauksessa, ja jo huomispäivänä, aijoin lähteä Tjertjeniin.
Lyhyt vastaus oli tämmöinen: "Matkustakaa, mutta siinä tapauksessa minä vangitsen teidät ja vien teidät kymmenen soturin avulla takaisin Kara-shariin!"
Nyt olivat auttavat neuvot hyvään tarpeesen. Kohta olin tehnyt kuitenkin päätökseni. Seuraavana päivänä, huhtikuun 29 p:nä, aijoimme lähteä matkalle Tjertjeniä kohti. Li Darin sai tilaisuuden vangita minut ja viedä Kara-shariin. Sieltä jatkaisin matkaa Urumtjiin Venäjän konsulin avulla hankkiakseni vapaan pääsyn Tjertjeniin ja Khotaniin, vieläpä tarpeelliset nuhteet Li Darinille sekä hyvityksen siitä vahingosta, minkä hän koukkuilemisellaan oli minulle tuottanut.
Sovittiin siis mainitun kauppiaan kanssa, että hän ottaisi huostaansa matkatavaramme ja hevosemme. Vain Islam Baj seuraisi minua, ja se vähä mitä tiellä tarvitsimme sopi hyvästi hihnojen väliin satuloiden taakse.
Kuitenkin minun onnen tähteni oli mahtavampi kuin Li Darinin, Tjarkhlikin ambanin. Myöhään illalla saapui luokseni muuan 50-vuotias hienopiirteinen mandariini esittäen olevansa Shi Darin, seudun varustuskunnan päällikkö. Hän ilmoitti minulle saaneensa käskyn vangita minut seuraavana päivänä, ja oli nyt tullut valittamaan Li Darinin halpamaista käytöstä sekä lupasi koettavansa taivuttaa tätä olemaan järkevä.
Shi Darin oli sivistynyt ja vapaamielinen kiinalainen. Keskustelimme kauvan yhteisistä tutuistamme ja matkastani, jonka tuloksista hän oli kovasti huvitettu. Meistä tuli kohta hyvät ystävät ja hän jäi luokseni myöhään yöhön asti. Seuraavana päivänä minä kävin hänen luonaan vastavieraisilla ja minut pyydettiin silloin päivällisellekin.
Päivällistä syödessä arvelin olevan ajan kysyä miten vangitsemisen laita oli. Shi Darin kertoi silloin koko aamun olleensa ambanin pakeilla, mutta tämä oli pysynyt taipumatonna sanoen itsellään olevan käskyn dungani-kapinan [dunganeiksi nimitetään muhammettilaisia kiinalaisia. He tekivät suuren kapinan 1894] aikana sulkea Tjertjeniin ja Khotaniin menevä tie. Hän, Shi Darin, oli vastannut, ettei ollut ollenkaan mistään dunganista kysymystä, vaan rauhallisesta eurooppalaisesta. Mutta ambani ei ollut niin tarkoin voinut tietää mikä minä olin miehiäni, minulla kun ei ollut passia.
"No, sitten kai minun on lähdettävä Urumtjiin", vastasin minä.
"Urumtjiin? Oletteko hullu!" huudahti Shi Darin pyrskähtäen äänekkääsen nauruun. "Ei, matkustakaa huoletta Tjertjeniin, minä vastaan seurauksista! Ambani on kyllä antanut käskyn vangita teidät, mutta minä olen varustuskunnan päällikkö, ja semmoisiin hommiin en laske ainoatakaan sotilasta. Jos Li Darin koettaa vangita teidät alkuasukas-bekien avulla, annan minä turvaksenne sotilasvartijaväen."
Saattaako suurempaa onnea ajatella! Samat sotilaat, joiden äsken kopean Li Darinin uhkauksen mukaan piti vangita minut, jos tarve vaatii, väkivallalla, tulisivat nyt suojaamaan minua!