Matkamuistelmia Persiasta, Mesopotamiasta ja Kaukaasiasta

by Sven Anders Hedin

On aivan mahdotonta saada selvää käsitystä maisemasta, sen vaan havaitsee, että vuoret ovat käyneet pyöreämuotoisemmiksi. Lumi on peittänyt kaiken ja täyttänyt kaikki loukot ja epätasaisuudet. Lumi putoaa taajoissa höyteissä ja saattaa nähdä ainoastaan parikymmentä metriä eteensä. Alhaalla laaksossa, jossa ilma oli vähän lämpeämpää, suli lumi ruumiinlämmön vaikutuksesta, kastoi vaatteet ja jäähdytti ruumiin, mutta täällä ylhäällä, aukeilla tuulisilla ylängöillä, jäätyy lumi heti jääksi, muodostaen tuulen puolella noin parin sentin paksuisen jääpeitteen, joka vaikeuttaa kaikki liikkeet. Vihdoin on melkein kiinnijäätynyt satulaan. Lakki, kasvojen vasen puoli, korvat ja kaula ovat yhtenä lumimöhkäleenä, kädet jäätyvät vähitellen, niin etteivät voi pitää ohjaksia, jotka sentähden jäävät hevosen kaulaan; nyt täytyy täydellisesti jättäytyä hevosensa haltuun, sillä ei enää voi pitää silmiänsäkään auki, kun ne ovat arat lumituiskusta ja valkoisen maan häikäisemät. Pian puutuvat jalatkin, mutta eivät irkene jalustimista. Vihdoin rupesin kävelemään, etten paleltuisi. Jollen olisi pitänyt hevosen hännästä kiinni, olisin varmaan eksynyt sekä siitä että seurastani, jota suoraan kasvoihin tupruava lumi esti näkemästä. Toisinaan eksyimme kaikin ja meidän täytyi palata pitkät matkat takaisin. Vihdoin kohtasimme erään muulikaravaanin johtajineen, näihin me yhdyimme, koska etupäässä kulki kaksi, pitkillä keihäillä varustettua sotamiestä, jotka tutkivat tietä ja osoittivat missä oli vaarallista ratsastaa. Äänettöminä ja puolisokeina seurasimme karavaania joka hitaasti ja varovaisesti eteni kinosten halki.

Olimme aikoneet tänään ratsastaa Kasviniin asti, mutta meidän täytyikin yhä kiihtyvän lumituiskun tähden pysähtyä jo kaksi kyytiväliä tännemmäksi Kasvinin kaupungista, pieneen Mäsräh nimiseen kylään. Herra Vlassov oli varoittanut minua tästä paikasta, syöpäläisten tähden, joita täällä kuuluu olevan vielä enemmän kuin muilla persialaisilla asemilla. Kun ei nyt kuitenkaan ollut muuta valittavaa, sijoituimme näitten elävien joukkoon, suuri tuli sytytettiin sitä varten lattian keskelle kaivettuun kuoppaan ja koska kaikin olimme vilusta yhtä kangistuneita, muodostimme taajan kehän tulen ympäri. Meitä oli neljä tattarilaista, kaksi persialaista ja yksi eurooppalainen. Koska ajan pitkään rupesi tuntumaan ikävältä istua kokonainen iltapäivä vangittuna matalassa, ahtaassa ja savulla täytetyssä huoneessa likaisten muhamettilaisten seurassa, jotka karsain silmin katselivat minua, uskotonta, tahdoin matkustaa eteenpäin. Mutta Isa Begh seuroineen esti minua, koska tuuli vielä vinkui ulkona. Jäimme siis kaikki seitsemän ahtaaseen hökkeliin, jossa tuli pian sammui ja tukehuttavan kuumuuden perästä seurasi kostea kylmyys. Kädet ja kasvot kirvelivät ja olivat pahasta säästä turvonneet, vaatteet olivat vielä märät, kiusanhenget, joista ennen olen puhunut, ahdistivat ja tämä kaikki teki, että yö ei suinkaan ollut hauska.

Aamulla, 16 p. huhtik. jatkoimme matkaamme. Lumisade oli tau'onnut, mutta nyt oli aika kinoksia, joille oli muodostunut erinomainen hanki. Nyt ratsastimme yhtämittaa alaspäin ja tulimme pian pois lumiseudulta.

Maa kävi yhä enemmän arontapaiseksi ja alamaa muuttui pian silmänkantamattomaksi, autioksi aavikoksi, jolla kaukana näkyi Kasvinin läntinen kaupunginportti. Lähempänä kaupunkia oli tuuheita viinitarhoja. Olimme jo parin tunnin ajan ajaneet näitten läpi, ennenkuin saavuimme korkealle kaupunginportille, joka oli varustettu pienellä tornilla ja se päällystetty vihreällä ja sinisellä fajansilla. Portista tulimme suoraan pitkälle, kapealle kadulle, jossa oli myymälöitä molemmin puolin, mutta oli kauhean likainen eikä kiviytetty. Menimme heti Kasvinin mähmakanehiin (kestikievariin). Hämmästyin suuresti huoneeseen astuessani, sillä siellä oli kaksi sänkyä patjoineen, yksi pöytä ja tuoleja — oikeita nelijalkaisia tuoleja, selkänojoineen ja vielä enemmän kummastuin kun "hotellinisännältä" kysyttyäni mitä hänellä oli tarjottavaa, tämä vastasi: viiniä, kahvia, teetä, munia, lientä ja kotletteja. Sanalla sanoen, tämä oli tavattoman sivistynyt mähmakaneh.

Päivällistä syötyämme menimme, Isa Begh ja minä, katselemaan kaupunkia, joka oli, jos mahdollista, vielä likaisempi kuin Resht. Matalat talot ovat auringon kuivaamista tiilistä rakennetut, litteäkattoiset, ilman ikkunoita päin katua. Siellä täällä näkyy keskellä kaupunkia rikkaläjiä ja eläinten raatoja, joista leviää ilkeä löyhkä. Kävimme muun muassa avaroissa basaareissa: joukko kapeita, likaisia, puukattoisia käytäviä, josta syystä niissä aina onkin pimeä.

Ainoat rakennukset, jotka yksitoikkoisuuden katkasivat, oli kuvernöörin kaunis linna ja korkea portaali eli pääportti vuorattu lasitetuilla tiilillä, komeissa, monivärisissä malleissa. Pääportin ylemmässä osassa on eräs joka taholle avonainen huone; tässä persialainen soittokunta rummuilla, huiluilla ja torvilla joka ilta soittelee jyrisevää soittoansa. Ensin alkavat huilut hiljaisessa tahdissa; hetken perästä yhtyvät rummut, joita lyödään raipoilla eikä rumpukapuloilla, ja viimeiseksi yhtyy pitkät torvet, joitten äänet pikemmin muistuttavat mylvivää lehmää kuin soittokonetta. Soittajat eivät soita mitään määrättyä säveltä, vaan jokainen käsittelee konettaan oman mielensä mukaan. Mitä kauvemmin he jatkavat, sitä enemmän soitto heitä virkistää. Sormet liitävät uskomattoman nopeasti huilun läpän yli, raipat värisevät nahalla, ja toinen torventoitotus seuraa taukoamatta toistaan. Kun vihdoin on päästy loppusäveleeseen, lakkaavat ensiksi torvet, sitten rummut ja viimeiseksi huilutkin väsyvät. Soittajat näyttävät sangen rasiintuneilta: huilunpuhaltajat vetävät henkeänsä, hiki tippuu rummunlyöjän otsasta, torvensoittajien posket ovat turvoksissa, ja heidän silmänsä seisovat kaukana ulkona kuopistaan.

Tätä kummallista iltasoittoa kuulee jokaisessa Persian kaupungissa, tämä tapa on jäännös ajoilta ennen Muhamettia. Muhamettilaiset papit koettivat alussa poistaa tätä tapaa, mutta kun se ei onnistunut, täytyi sen saada pysyä.

Sitten kävimme suuressa ja kauniissa moskeessa, jossa monta oikeauskoista oli jumalanpalvelustaan harjoittamassa. Kun pappi huomasi minut, lopetti hän äkkiä, ja eräs persialainen tuli käskemään minut pois.

Kasvin lienee perustettu kahdeksannella vuosisadalla ja on ennen ollut pääkaupunkina, mutta Shaahi Abbas riisti siltä tämän arvon ja antoi sen Ispahanille. Siitä ajasta on Kasvin paljon riutunut, siksi kun Venäjän kauppa suuremmassa määrässä suuntasi tiensä tämän kautta. Täten kaupunki taas elpyi, ja on tätä nykyä sangen tärkeä kauppapaikka ja luoteisen Persian karavaani-kaupan päävarastoasema.

Niinkuin ennen mainitsin, ylläpitää hallitus Kasvinin ja Teheranin välillä tarantassi eli kyyti-tien. Tarantassi on niinkuin tunnettu, suuret, kömpelöt rattaat, ilman linjaaleja. Näitä käytetään Venäjällä ja Siperiassa sekä nyt jo Persiassakin, mutta ainoastaan tällä 15 penikulman pituisella matkalla. Tarantassia vetää 3 hevosta, joista keskimmäinen on lujasti valjastettu luokkaan ja aisoihin kiinni, molemmat sivuhevoset ovat vaunuihin kiinnitetyt vaan keveillä hihnoilla. Keskimmäinen juoksee täyttä ravia, sivuhevoset laukkaavat. Persialaiset ajurit ajavat jotenkin hyvin, vaikkei niitä sovi verrata venäläisiin ajureihin, mutta piiska on alituisessa liikkeessä, ja jos joku hevosista osoittaa laiskuuden merkkiäkään, saa se heti tuntuvan muistutuksen.