Tämmöisellä kolmivaljakolla ajoimme varhain aamulla, 17 p. huhtikuuta Kasvinin itäisestä kaupunginportista ulos. Tämän kaupungin ja Teheranin välisellä tiellä on viisi asemaa, joissa hevosia ja ajajia vaihdetaan, joten matka jakaantuu kuuteen yhtä suureen kyytiväliin. Tästä syystä pääsee koko matkan yhdessä päivässä, tarvitsematta pysähtyä kauvemmaksi aikaa kuin mitä tarvitaan uusien hevosien valjastamiseen. Tie on erinomaisen hyvä, vaikka se, vuorilta tulevien kevättulvien tähden, paikoittain on veden vallassa. Persialaiset nimittävät tätä Shahrah eli Kuninkaantieksi.
Kun olimme lähteneet ensimmäiseltä, Kavanda nimiseltä asemalta, huomasin että kintuillamme seurasi toinen tarantassi. Tässä ajoi kolme tattarilaista, jotka vilkkailla liikkeillä koettivat saada ajajansa ajamaan meidän ohitsemme. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, ja toisellekin, Kislak nimiselle asemalle, pääsimme ensiksi ja saimme parhaat hevoset, joilla lähdimme kiukustuneitten tattarilaisten edelle. Mutta päästyämme kappaleen matkaa Kislakista, kävi niin onnettomasti että luokka meni rikki. Nyt täytyi meidän pysähtyä ja hihnoilla korjata vahinkomme. Meidän tätä toimiessamme, kiitävät tattarilaiset ohitsemme ja olivatpa vielä niin häpeämättömät, että huusivat meille "godahafis, sissyn jollyn jakshi olsa". (Hyvästi, onnea matkalle) joka tietysti kiihoitti meitä. Tattarilaisten tarantassi näkyi tosin taivaan rannalla vaan pienenä pisteenä, ja kun saavuimme kolmannelle, Jeng-Imam nimiselle asemalle, olivat he jo kauvan sitten sieltä lähteneet, mutta me toivoimme vielä heidät saavuttavamme. Pidin kahden kraanin kappaleen ajajan nenän alla ja lupasin sen hänelle, jos me ensiksi pääsisimme Hässäräkin neljännelle asemalle, muussa tapauksessa hän ei saisi niin mitään. Tästä odottamattomasta palkinnosta kiihottuneena, huimi hän armottomasti hevosiaan jotka pian olivat kyyristyneinä juoksusta. Me pääsimme tattarilaisten sivutse, vaikka tosin vasta kestikievarin likittyvillä. Nyt oli minun vuoroni nostaa hattua ja kiittää tattarilaisia heidän kohteliaisuudestaan, kun päästivät minut ensin ja antoivat minun saada parhaat hevoset.
Vähän matkaa neljännen aseman tuolla puolen menimme jotenkin vuolaan Kärädj-nimisen virran yli, joka alkaa Elburs vuoresta, ja luultavasti häviää suolakorvessa, Teheranin kaakkoispuolella. Yli tämän joen, joka Kärädj-vuoren luona tekee äkkimutkan, kuljemme korkeata jotenkin kaunista tiilisiltaa myöten. Tämän oikealla puolen oli samanniminen kylä ja Aleksanteri Suuren rakennuttama iso karavaanimaja. Täällä kävi näköala eloisammaksi ja levisi hymyilevämmäksi. Joen rannoilta oli verrattain rehevä kasvullisuus ja viljeltyjä ketoja. Me kohtasimme kameelikaravaaneja kilisevine kelloineen, sotamiehiä ratsastaen somasti koristetuilla hevosilla, jalkamatkailijoita, dervishejä, ja maalaisia, jotka pääkaupunkiin veivät tuotteitansa pienillä aaseilla, joitten sieramet olivat halkileikatut, että helpommin voisivat vaivalloisella matkallaan hengittää. Pian ohi menevän raekuuron jäljestä tuli mitä ihanin ilma. Laskeva aurinko kultasi Demavendin mahtavan keilan, joka etäisessä kaukaisuudessa häämöitti iltasumun lävitse.
Kello 7 saavuimme viimeiselle asemalle, Shahabad. Teheranin kaupungin portit suljetaan jo kello 9, ja sen jälestä ei kukaan, erityisettä luvatta, pääse kaupunkiin. Jäimme sentähden Shahabadiin yöksi, ettei tarvitsisi nukkuamme taivasalla, joka muuten olisi osaksemme tullut.
SEITSEMÄS LUKU.
Teheran.
Sunnuntaina, 18 p. huhtikuuta lähdimme Shahabadista, kulkeaksemme sen viimeisen taipaleen, joka meitä vielä erotti Teheranista. Kaipaukseni ja odotukseni oli ylimmillään. Kuvittelin vanhan Persian valtakunnan pääkaupunkia mahdottoman komeaksi, mutta vaikka kuinka etsin ja haeskelinkin taivaanrannalta, en saattanut nähdä kaupungista merkkiäkään. Aro näytti yhtä tasaiselta kaikkialla. Ainoastaan lukuisammat viinitarhat ilmaisivat suuremman kansanjoukon läheisyyttä. Vihdoin saattaa havaita tuon n.s. Kasvinportin tuolla kaukana, kaukana. Liike kävi vilkkaammaksi: pitkät karavaanit veivät elintarpeita ja eurooppalaistavaroita pääkaupunkiin. Vielä hetkinen, ja nyt voi selvästi nähdä kaupungin portin, sypressimetsikköjä, ja muureja saattoi erottaa; lopulta oli kaikki silmäimme edessä, mutta ei niinkuin sitä olin kuvaillut: huimaavassa väririkkaudessa ja komeudessa, vaan kaikki oli kuolettavan autiota ja paljasta. Muurit, joita olin ajatellut suuriksi, majesteetillisiksi linnoituksiksi, olivat matalat ja mullasta rakennetut. Suurta yksitoikkoisuutta eivät mitkään sellaiset kupoolit tahi tornit katkaisseet, joita Konstantinopolissa näkee.
Ajoimme nyt Kasvinportista sisälle, pitkiä likaisia katuja myöten, joilla oli niin suuri jalkaihmisten ja ratsastajien tungos, että meidän monta kertaa täytyi pysähtyä ja odotella kadunkulmassa. Vihdoin ei ajajamme enää ajanut eteenpäin: meidän täytyi astua alas, hankkia hammalin (kantajan) ja jatkaa matkaamme käyden.
Me itse emme olleet juuri näyteltävässä kunnossa tänä ensimmäisenä sunnuntaiaamuna Teheranissa. Koko viikon aikana en ollut riisunut vaatteita yltäni, ja tuskin olin ollut tilaisuudessa edes peseytymään. Pidin sentähden mahdottomana heti esittää itseäni maamiehelleni, t:ri Hybennetille, jolle minulla oli suosituskirje. Mentiin siis ensiksi kylpyyn ja sen perästä lähdin maamieheni taloon, jonka, kauvan haettuani, löysin.
Toht. Hybennet asuu pienessä hauskassa talossa Teheranissa. Sitä ympäröi viehättävä puutarha, joka minun tullessani juuri loisti runsaassa ja tuoreessa kevätvihannuudessa. Verannan edessä on pieni marmoriallas, jossa on kiiltäviä kultakaloja. — Komeimpia kuitenkin ovat ruusut, jotka täällä kukkivat meille tuntemattomassa kauneudessa. Talon sisustus on yhtä soma kuin sen ulkopuolikin. Lattioita peittää persialaiset matot, ihanimmissa kuoseissa, tuolia ja sohvia verhoovat itämaalaiset kankaat, ovissa riippuu uhkeita oviverhoja; ja ruokahuoneen seiniä peittävät persialaiset posliinivadit kaikissa sateenkaaren väreissä. Sanalla sanoin tämän kodin on mukavuus ja hieno aisti tehnyt mitä viehättävimmäksi.