Matkamuistelmia Persiasta, Mesopotamiasta ja Kaukaasiasta

by Sven Anders Hedin

Eräs seidi (profeetan jälkeläinen) nimeltä Babeddin oli ilmestynyt, kieltänyt koraanin ja kirjoittanut uuden uskonopin, joka oli saanut monta tunnustajaa, varsinkin Masenderanissa ja Shiratsin tienoilla. Kun tuo lahko yhä enemmän levisi, katsoi shaahi sen aikaa myöden saattavan käydä valtiollisesti vaaralliseksi ja päätti hävittää Babit, jolla nimellä uuden opin tunnustajia nimitettiin. Babeddin vangittiin ja piti ammuttaman. Komppania sotamiehiä asetettiin riviin, ja kun he komennon mukaan olivat ampuneet, havaittiin, ettei yksikään luoti ollut sattunut, arvattavasti sentähden, että sotamiehet pitivät Babeddinia pyhänä ihmisenä ja kaiketi tahallaan ampuivat sivutse. Ja kruutin savussa katosi Babeddin maanalaiseen kanavaan ja hänet olisi varmaan julistettu pyhimykseksi, jos ei hän olisi ollut niin epäviisas, että kömpi kanavan toisesta päästä ylös ilmoille. Siinä hän otettiin kiinni ja ammuttiin. Tästä suuttuneina päättivät babit kostaa profeettansa häpeällisen kuoleman, ja kun shaahi eräänä päivänä oli retkeilyllä vuoristossa, muutama satakunta miestä muassaan, hyökkäsi kolme babia vuorenrotkosta. Yksi niistä ampui muutaman pistoolinlaukauksen shaahia vastaan, joka helposti haavoitettuna putosi hevosenselästä. Nämät kolme miestä mestattiin, mutta tästä hetkestä kävi shaahi varovaisemmaksi. Hän ei päästänyt ketään lähestymään ampumamatkan päähän, ja sentähden muodostettiin ferrashi-joukko, jonka tehtävänä oli pitää kansaa kohtuullisen matkan päässä shaahista.

Nasr-ed-Din oleskeli talvikaudet palatsissaan Teheranissa, mutta leudomman ilman tultua jätti hän pääkaupungin helteisen ja epäterveellisen ilman, hengittääksensä puhtaampaa ilmaa jossakin Teheranin läheisissä huvilinnoissa. Ensiksi lähdettiin koko hovin kanssa muutamaksi viikoksi Kasr-i-Kadjariin tahi Niaveraniin,[15] ja sitten Dooshan Tepeen. Viimemainittu linna, jossa hän mieluimmin oleskeli, on tunnin matkan päässä Teheranista itään, tasangolta jyrkästi nousevalla kukkulalla, josta on laaja näköala yli koko seudun ja pääkaupungin. Kukkulan alapuolella leviää suuremmoinen puutarha, jossa on runsaasti kypressipuita ja kukkapenkkejä; sen läpi juoksee joukko muuratuita kirkasvetisiä kanavia. Puutarhan keskellä on huvimaja, jonka lasitetussa kivilattiassa on runsaasti mosaikkikoristeita ja jonka seinät ja katto on koristettu tuhansilla pienillä kolmikulmaisilla lasilevyillä; valon heijastus näistä on varsin erinomainen. Tässä huvimajassa istueli shaahi usein tupakkia polttaen, teetä juoden tahi virvokkeita nauttien. Toisessa paikassa puistoa on eläintarha. Katsojan huomio kiintyy täällä varsinkin kymmenkuntaan suureen ruskeaharjaiseen Arabistanin jalopeuraan, sekä tavattoman suuriin kuningastiikereihin Masenderanin metsistä. Useat näistä ovat ministerien tahi kamariherrojen lahjoittamia, jotka, kun tahtovat shaahilta jotakin pyytää tahi pyrkivät hänen suosioonsa, lahjoittavat hänelle jalopeuran tahi tiikerin, ja tämmöinen lahja kuuluu olevan itsevaltiaalle erittäin mieluinen. Itse hän ei suinkaan pelkää tiikerijahdin vaaroja.

Kesäkuun lopussa matkustaa shaahi joka vuosi vuorille. Jo kuukautta ennen tehdään suuria varustuksia ja valmistuksia tätä retkeä varten. Toista tuhatta muulia tarvitaan vetämään kaikkia niitä tavaroita, jotka shaahi vie muassansa. Raudoitetuissa laatikoissa säilytetään pöytäastioita, vaatteita ja mattoja; mukaan viedään myös telttoja shaahille ja hänen palvelioillensa. Retkeen ottavat osaa shaahin lääkärit, joista etevimmät ovat tohtorit Tholotsan ja Hybennet, kamariherroja ja kamaripalvelioita, juomanlaskija, pääkokki, hovirunoilia, historiankirjoittaja, valokuvaaja — jonka aina täytyy olla saatavissa, sillä kun shaahi ratsastaa kauniin maiseman ohi, antaa hän heti valokuvata sen — tähän tulee vielä lisäksi hovi tähtientutkia, tulkki, paasit ja ferrashit, jotka lepopaikoissa pystyttävät teltan, sekä vihdoin nenäliinankantaja, jolla aina on tusina nenäliinoja varattuna, näistä hän tarpeen tullessa antaa yhden herrallensa, joka on liiaksi korkea kantamaan niin jokapäiväistä esinettä omassa taskussaan, eikä myös voi käyttää samaa nenäliinaa muuta kuin yhden kerran. Puolisot sitävastoin eivät saa seurata muassa, korkeintaan se, jolla sillä hetkellä on etusija shaahin huikentelevaisessa sydämmessä.

Kun tämä pitkä retkikunta, jota Niaveran linnassa varustellaan, vihdoinkin on valmis, lähtee se vuorille päin liikkeelle, mutta se tapahtuu niin hitaasti, että harvoin ehditään kulkea enemmän kuin peninkulma päivässä. Matkan ensimmäinen päämaali on tavallisesti Lar-niminen ihana laakso, jonka läpi juoksee samanniminen kalarikas joki. Tänne pysähtyy kuninkaallinen retkikunta pariksi viikkoa ja jatkaa sitten matkaa toisinaan tähän, toisinaan tuohon suuntaan.

Ensimmäisenä ratsastaa tavallisesti shaahi omaistensa ympäröimänä. Muu seurue tulee perästä sopivassa etäisyydessä, eivätkä saa pystyttää telttaansa shaahin teltan lähelle. Jos shaahi esim. tahtoo puhutella jotakuta lääkäriä, lähetetään lennätti käskemään tätä heti lähtemään tahi kiiruhtamaan matkaansa, joutuakseen määrätyllä ajalla shaahin luokse.

Shaahi määrää itse mihin leiriydytään ja nyt saavat ferrashit pitää kiirettä, sillä parissa minuutissa täytyy suuren punaisen teltan olla pystyssä, lattian mattoinensa levitetyn sekä tyynyjen ja mattojen olla kunnossa. Jos seutu on viehättävä, viivytään samalla paikalla useita vuorokausia. Sateisella ja kostealla säällä ei käytetä telttaa, vaan sen sijaan pientä kahdeksankulmaista tolpilla lepäävää puumajaa maan kosteuden välttämiseksi.

Näillä matkoilla on metsästys shaahin suurimpana huvituksena. Mukana seuraavat sotamiehet ja ferrashit tekevät ajoväen virkaa, ajamalla otusta sille paikalle, jossa hallitsia ja metsästykseen kutsutut vieraat odottavat. Kun otus, olkoon se sitte karhu, argali tahi jänis, juoksee ylhäisten metsästäjien lymypaikan ohi, paukahtaa usea laukaus ja eläin kaatuu. Tietysti se aina on shaahin luoti, joka osui. Linnustamassa ollessa ei saa kukaan muu ampua kuin shaahi itse. Mutta koska olisi ennen kuulumatonta ja mahdotonta, että kuningas ampuisi harhaan, niin on aina myötäseuraavilla palvelioilla ennen ammutuita lintuja metsästyslaukuissaan, niin että jos kuninkaallinen pyssy on laukaissut syrjään, tulee yksi palvelioista juosten pensastosta tuoden tuon muka ammutun linnun ja tämä antaa usein aihetta sangen naurettaviin kohtauksiin. Tapahtuu esim. että shaahi on tähdännyt teertä ja että ferrashi, jolla ei ole muuta lintua käsillä, tulee juosten metsäkyyhkynen kädessä onnitellen shaahia onnellisesta laukauksesta, tahi että laukauksen perästä tulee kaksi palveliaa juosten, kullakin lintu kädessä.

Lukuunottamatta tätä omituista metsästystapaa, on Nas-red-Din shaahi taitava metsästäjä; varsinkin jos on kysymyksessä virmalla hevosella vainota pakenevaa otusta raivaamattomilla vuoripoluilla, on muulla metsästysseuralla vaikea seurata häntä. Hän ratsastaa erittäin hyvin ja varmasti eikä pelkää laukata ammottavan kuilun yli, mutta jos hevonen sattuisi kompastumaan tahi kaatumaan kuningasten kuninkaan kanssa, niin ovat sen päivät luetut — se teurastetaan paikalla ja shaahi istuu uudelle hevoselle, jota pidetään varalla. Jos hevonen sitä vastoin osoittautuu rohkeaksi ja vikkeläksi, saa se yhtäkyllin armonosoituksia. Olempa kuullut kerrottavan, vaikk'en tiedä taata kertomuksen todenperäisyyttä — että eräs hevonen, joka oli ansainnut shaahin erityisen kiitollisuuden, nimitettiin kenraaliksi armeijassa, jommoisena sillä aina oli neljä ajutanttia sivullaan, nautti erityistä eläkettä ja söi hopea-astiasta, tulipa vielä auringon ja jalopeuran ritariston komentajaksi. Kaikkiin juhlasaattoihin otti tämä hevos-kenraali osaa, ajutanttiensa ympäröimänä, mutta historia ei mainitse oliko se kenraalin univormussa.

Metsästyksen loputtua jakelee shaahi saadut otukset ministereille ja muille korkeille herroille ja lähettää joskus jäniksen jollekin eurooppalaiselle lähettiläälle. Tämmöiset lahjat pidetään tosin erityisinä armon-osoituksina, mutta ne tulevat kalliiksi, jos niitä usein tulee, sillä vastaanottaja on velvollinen antamaan shaahille paljon kallisarvoisemman vastalahjan.

Polak kertoo, että jos shaahi epäonnistuneen metsästyksen perästä on huonolla tuulella, niin pannaan yhtäkkiä toimeen tekometsästys, häntä virkistääkseen. Kerrotaan, että leopaarti on näyttäytynyt läheisessä pensaikossa ja heti lähetetään kaikille suunnille metsästäjiä saartamaan petoa. Shaahi varustaa itselleen ampuma-aseita ja kiirehtii mainitulle paikalle. Hetken kestäneen tekoajon perästä sanoo joku metsästäjistä nähneensä leopaardin rikkoneen ketjun ja kadonneen laaksoon päin. Tämmöiset petokset ovat niitä asioita, joita shaahi ei saa huomata.