Kuvernöörit ja maakuntien kansa ovat sangen tyytymättömiä kuninkaallisiin matkoihin, sillä kun shaahi käy jossakin maakunnan kaupungissa, täytyy kuvernöörin olla häntä vastassa kaupungin portilla ja ojentaa hänelle kukkurainen lautanen kultarahoja. Tämä rahasumma kerätään väestöltä. Kun sentähden jossakin maakunnassa saadaan kuulla shaahin aikovan tulla sinne vierailemaan, on pelästys yleinen ja väestö lahjoo shaahin ympäristön taivuttamaan häntä matkustamaan jollekin muulle suunnalle. Nyt kerrotaan shaahille, että kysymyksessä olevassa maakunnassa parastaikaa raivoo nälänhätä tahi koleera, ja että sentähden olisi parempi matkustaa muualle. Joku aika sitten antoi shaahi perustaa teariinikynttilätehtaan heti Teheranin ulkopuolelle. Liikettä hoidettiin kuitenkin huonosti ja se meni pian myttyyn, mutta kun kuningas ajoi ohi, asetettiin akkunoihin basaareista ostetuita kynttilöitä ja savupiipuissa sytytettiin kuivia olkia, jotta näyttäisi siltä kuin tehtaassa työskenneltäisiin. Kerran sanoi shaahi johtajalle seuraavana päivänä käyvänsä laitosta katsomassa. "Tervetuloa, teidän majesteettinne", vastasi tämä, mutta ennenkuin shaahi seuraavana päivänä oli jättänyt palatsin, sai hän sanoman, että eräs höyrypannu tehtaassa oli rikki räjähtämäisillään. Shaahi piti silloin viisaimpana jättää koko käynnin. Katsokaamme nyt miten Persian shaahi viettää talvipäivän pääkaupungissaan. Kello 9 tahi 10 jättää hän haareminsa hämärät huoneet ja astuu palatsin saleihin. Silloin hän käskee tuoda teetä. Tämä käsky annetaan eräälle kamariherralle, mutta koska hän on liiaksi korkea-arvoinen puhutellakseen kokkia, käskee hän vuorostansa kamaripalvelijaa, tämä taas antaa käskyn vielä alhaisemmalle henkilölle j.n.e. joten tämä käsky kulkee viiden, kuuden suun kautta, ennenkuin se saapuu määräpaikkaansa, kokille, jolla tietysti jo on teekannu valmiina, sillä ei hän saata tietää milloin hänen majesteettinsa suvaitsee nousta. Kello 11 syöpi shaahi suurusta, jolla ajalla tohtori Tholotsan lukee ääneensä viimeiset ranskalaiset ja englantilaiset sanomalehdet; erittäin on shaahin huomio kiintynyt siihen, mitä Euroopassa ajatellaan tahi puhutaan hänestä ja hänen valtakunnastaan. Iltapäivällä lähtee hän ajelulle vaunuissa tahi ratsulla, tarkastaa sotamiehiä, katselee heidän ohikulkuansa, allekirjoittaa hallitusasiakirjoja y.m.s. tahi viettää hän aikaansa piirtämällä tahi shakin peluulla. Eräänä päivänä, kun lammikot palatsin puutarhassa, vastoin tavallisuutta, olivat jäätyneet, käski shaahi t:ri Hybennetin näyttää, kuinka luistellaan. Hybennet luisteli edes takaisin shaahin suureksi huviksi ja hetken perästä käski tämä suurvisiirin ottamaan luistimet jalkoihinsa ja koettelemaan niitä. Tämä ensin turhaan ponnisteli pysyäkseen pystyssä, mutta se ei onnistunut, vaan hän heitti kuperkeikkaa jäälle. Tämä huvitti niin shaahia, että hän tarvitsi pitkän ajan tointuakseen naurustaan.

Päivällistään syö shaahi klo 7 i.p. Hän istuu silloin patjalla, jalat ristissä. Ruokalajit, jotka asetetaan matalalle pöydälle, kannetaan sisälle kaikki yhtaikaa, paitsi kananpojat, jotka tuodaan viimeiseksi, etteivät jähtyisi, jossa tapauksessa ne hyljätään ja tuodaan uusia. Vateja peittää suuret sinetillä varustetut hopeakuvut ja ylikokki on itse pöydässä läsnä rikkomassa sinettiä ja maistamassa joka ruokalajia, ennenkuin shaahi siitä syö, vakuuttaaksensa häntä siitä, ettei tarvitse myrkytystä pelätä. Muuten ei katsota ketään niin korkeasäätyiseksi, että saisi syödä shaahin rinnalla. Tavallisimmat ruokalajit ovat kanan-poikia, pillavia (erästä kokkaa riisisuurimoista, rusinoista, luumuista ja hienonnetusta lihasta ja tämä kaikki valettu voilla tahi lampaantalilla) lisäksi kebab eli vartailla paistettuja lihaviipaleita, piimää, hedelmiä, mieluummin appelsiinia ja viimeksi makeisia. Päivällisen jälestä tuodaan lämmintä vettä hopeakulhoissa käsien ja suun pesemiseksi. Vaikka shaahi siis on yksin pöydässä ei tuoda ruokaa pienissä annoksissa, vaan suuret kukkurapää vadit. Syynä siihen on se, ettei hovilla, korkeimmista hoviherroista aina tallirenkeihin asti, ole erityistä ruuanlaitosta. Kun shaahi on syönyt, kannetaan vielä täydet vadit pois, matto levitetään johonkin käytävään tahi etehiseen ja korkeat herrat syövät siitä, mitä shaahi jätti. Kun nämät ovat syöneet, tulee toinen arvoluokka, ja sen jälestä toinen vielä alhaisempi j.n.e, aina tallirenkeihin asti. Tämäkin on yksi keino myrkyttämisen estämiseksi, sillä jos yksi ruokalaji olisi myrkytetty, olisi se koko hovin loppu.

Shaahin puolisot ovat osaksi prinsessoja ja osaksi kansan tyttäriä. Edelliset ovat laillisia, nimeltä "akdi", jälkimmäiset "sighe." Laillisia puolisoita on neljä, polveutuen Feth Ali shaahista; laittomien luku on sitä vastoin paljon suurempi. Ne valitaan, niinkuin sanottu, kansasta ja ovat suurimmaksi osaksi Teheranista ja Tabriksesta. Muutamia on shaahi saanut lahjaksi Shiratsista.

Kuninkaallisten puolisojen asema on kaikkea muuta kuin kadehdittava. He elävät täydellisesti erotettuna ulkomaailmasta ja viettävät surullista ja yksitoikkoista elämää haaremin helteisessä ilmassa; eivätkä he sielläkään ole vapaita, vaan heitä ympäröi orjatarjoukko ja tunkeilevaiset eunukit, jotka vakoilevat jokaista liikettä ja joka sanaa. Luulisi kuninkaan haaremin olevan oikean taikalinnan, täynnä komeutta ja paratiisin ihanuutta, mutta niin ei liene ensinkään laita. Päinvastoin asuvat nämät onnettomat naiset sangen köyhästi, yksinkertaisesti ja se summa, joka kuukausittain määrätään heitä varten, ei riitä läheskään, varsinkin jos ottaa lukuun, että Persian naiset sangen mielellään käyttävät hienoja, kalliita pukuja, helmineen ja jalokivineen sekä koristavat itsensä helminauhoilla, kultasormuksilla ja rannerenkailla. Sitä paitsi täytyy heidän itse ylläpitää orjansa ja orjattarensa; kullakin on nim. palvelijansa voidakseen olla jossakin yhteydessä ulkomaailman, varsinkin omaistensa ja sukulaistensa kanssa. Sillä puolisolla, joka kulloinkin on shaahin suosikki, on paljon paremmin kuin muilla; ja laillisista puolisoista on sillä, jolla on onni olla kruunun-perillisen äiti, omat huoneensa eikä hän ole niin riippuvainen haaremin ankarista säännöistä.

Se puoliso, jolla ei ole lapsia, tahi jonka lapset ovat kuolleet, on melkein varma siitä, että hän joutuu epäsuosioon ja pian poistetaan haaremista. Ompa useita esimerkkejä siitä, että nainen, joka synnytti shaahille useita poikia, mutta sairauden kautta ne kadotti, syöstiin onnen kukkuloilta syvimpään kurjuuteen, tai tuli hänestä parturin tahi päiväläisen vaimo. Mutta ei kukaan saata olla varma hovin vakoilevista silmistä; jokainen erityisesti kaunis nuori tyttö seisoo jo toisella jalallaan haaremin kynnyksellä, eikä kukaan persialainen, olkoompa kuinka korkea hyvänsä, uskalla kieltää, kun shaahi pyytää hänen tyttärensä kättä. On kummallista, että muhamettilaista mustasukkaisuutta ei ole ollenkaan olemassa kun on kysymys kuninkaasta. Päinvastoin pitävät persialaiset erityisen lempeyden ja armon osoitteena sen, että shaahi on näyttänyt huomiota heidän puolisoilleen, ja kun kuningattarilla on haaremijuhlia, kilpailevat sinne kutsuttujen vaimojen miehet koristaessaan kukin puolisoansa kalliimmilla kankailla ja helyillä herättääksensä shaahin huomiota. Joka tällä tavalla joutuu shaahin pateisiin, hänellä on suorin tie valtion korkeimpiin virkoihin.

Persian naisen kukoistusaika on lyhyt. Yhdeksän ensimmäistä vuotta ovat hänen elämänsä onnellisimmat, sillä silloin hän on vapaa, ja saa käydä hunnuttomana kaduilla. Yhdeksän vuotta täytettyään, kantaa hän huntua ja yhdentoista vuotiaana on hän täyskasvanut ja valmis avioliittoon. Viidentoista vuotiaana on hän täydessä kukoistuksessaan, joka kestää viidenkolmatta vuoteen, mutta sitten katoaa nuoruus ja kauneus, silloin alkaa kukka kuihtua ja jokainen seuraava vuosi jättää uuden rypyn noihin ennen niin tasaisiin ja pyöreihin piirteisiin. Ennen niin viehättävä olento unhotetaan ja halveksitaan, ei häntä kukaan puhuttele, häntä ei kukaan katso, hän on täydellisesti jätetty itsekseen ja suuttuu pian elämäänsä. Moni persialainen nainen on kuollut mielipahasta ja surusta.

Shaahin pojat kasvatetaan haaremissa, kunnes ovat viiden vuoden vanhat. Sitten joutuvat he kuvernöörin ohjattaviksi, jonka tulee opettaa heitä ja ohjata heitä hienoon käytöstapaan. Useimmat prinssit eivät kuitenkaan joudu tähän ikään, vaan kuolevat jo ensi vuodella. Kun Polak lähti Persiasta (v. 1860 paikoilla) oli shaahilla ollut 34 lasta, joista oli vaan 9 elossa, ja toinen kruunun-prinssi toisensa perästä oli kuollut, muutama koleeraan, muutama — myrkytykseen. Ei kuulu nim. olevan epätavallista, että se puolisoista, joka on joutunut monien prinssien äidiksi, siihen määrään herättää muitten kateutta ja mustasukkaisuutta, että he, kukistaaksensa tuota onnellista, tappavat myrkyllä hänen lapsensa. Täten taistellaan haaremin muurien sisäpuolella moni taistelu elämästä ja kuolemasta, kamalimmat näytelmät ja juonet taitavat siellä kuulua päiväjärjestykseen ja murheellisinta on, ettei shaahi vähintäkään huoli siitä kuolevatko vai elävätkö hänen lapsensa, tahi elävätkö hänen puolisonsa sovussa vai riitelevätkö he; kuuluu päinvastoin huvittavan häntä nähdä heidän tappelevan ja torailevan. Kun shaahi käy katsomassa jo ennen mainituita näytelmiä, joita näytellään Alin kuoleman muistoksi, huvittaa häntä paljon enemmän riidan nostaminen puolisojensa kesken kuin näytelmän katseleminen. Kerrotaan, että hän joskus antaa jonkun eunukin viskellä papuja tahi pähkinöitä jonkin naisen päähän, joka silloin, luullen jonkun hänen onnettomuuden sisaristaan tahtovan häntä loukata, alkaa säälimättömästi naapureitaan muokata. Yhtäkkiä on tappelu täydessä vauhdissa ja shaahilla on mahdottoman hauskaa.

Shaahi ei erittäin rakasta kruunun-perillistä, Tabriksen kenraalikuvernööriä, Veliadia, joka onkin ymmärryksensä puolesta huonolahjainen. Hänen vanhempi veljensä, Sel-i-Sultan, Ispahanin kenraalikuvernööri, on laittoman puolison poika, eikä hänellä sentähden ole oikeutta kruunuun. Veliad ei olekaan juuri kansan suosiossa, mutta Sel-i-Sultan on sekä kunnioitettu että pelätty, viisaan ja tarmokkaan hallituksensa tähden. Hän on syntynyt v. 1851, pieni ja paksu ja muuten isänsä näköinen. Ispahanin kuvernöörinä on hänellä melkein puolet sotaväestä komennossaan, ja on hyvin luultavaa, että hänestä tulee vaarallinen kilpailia Veliadille. Hänen likeisimmät seuralaisensa ovat enimmäkseen eurooppalaisia, hän ihailee eurooppalaisia keksintöjä ja laitoksia, ja pukeutuu mieluummin preussilaiseen univormuun, kaski päässä.

(Shaahi Nasr-ed-Din sai babeilta surmansa 1897 ja hänen jälkeensä tuli
Persian hallitsiaksi shaahi Mutsoff-er-ed-Din, synt. 1853.)

Kolmas poika on tuo jo ennenmainittu sotaministeri, Neib-us-Sultaneh, jota shaahi on kunnioittanut tuolla vaarallisella arvonimellä: prinssi-hallisija. Shaahin kuolema epäilemättä antaa aihetta katkeriin sisällisiin otteluihin, jotka luultavasti päättyvät siten, että se prinsseistä, jolla on suurin sotavoima puolellansa, pääsee voitolle ja tulee kuninkaaksi ja sittemmin tappaa, tai ajaa maanpakoon veljensä. Veliadilla on kuitenkin yksi suuri etu: Venäjä on häneen enimmän mieltynyt, juuri sentähden, että hän on heikko ja yksinkertainen ja hänestä luullaan saatavan helposti ohjattava ase venäläisten valtiomiesten käsissä.