Matkamuistelmia Persiasta, Mesopotamiasta ja Kaukaasiasta

by Sven Anders Hedin

Shaahin valta on rajaton. Maan kohtalot ovat hänen käsissään ja hänen oikkujensa ohjattavina, ja yksityisenkin vaiheet riippuvat hänestä, sillä hän on kaikkien persialaisten ensimmäinen perillinen. Kun joku hänen alamaisistaan kuolee, olkoonpa hän sitte ministeri tahi käsityöläinen, on shaahilla ensin oikeus valita, mitä hän haluaa itsellensä vainajan omaisuudesta, ennenkuin jälkeenjääneet saavat vaatia oikeuksiansa. Joskus ei tarvitse rikkaan miehen kuollakaan, kun shaahi panee hänen omaisuutensa takavarikkoon; hän ei ole eläessäänkään varma omaisuudestansa. Jos esim. shaahi on tervehtimässä jotakin ministeriänsä ja sattuu näkemään parin kauniita vaaseja etehisessä, niin tarvitsee hänen vaan mennä katselemaan niitä läheltä, ja siitä tulee omistajan ymmärtää, että se merkitsee: "minä tahdon ne", Ja jos hänen katseensa jossakin salissa sattuu johonkin kauniiseen lasiruunuun katossa ja hän ihmettelee sen hienoa tekoa, niin on ruunu silmänräpäyksessä lähetettävä palatsiin. Onneton se ministeri, joka tätä tavatonta tapaa ei noudata, hän ei tule pitkäikäiseksi virassaan. On monta esimerkkiä siitä, että ministeri sangen vähäpätöisestä syystä on lähetetty kaukaiseen maakuntaan, hoitamaan mitätöntä virkaa ja shaahi on anastanut koko hänen omaisuutensa valtionrahastoon.

Shaahin valta on siis kyllä rajaton, mutta oikeastaan ministerit hallitsevat, vaikka shaahin kuitenkin tulee hyväksyä heidän päätöksensä, ennenkuin ne saavat astua voimaan. Usein allekirjoittaa hän asetuksia, joita hän ei ole lukenutkaan. Neuvonantajilla ei ole mitään vaikutusta shaahiin, joka voi millä hetkellä hyväänsä kukistaa ministeristön. Lukuunottamatta kaikkia näitä omituisuuksia ja jätteitä muinaisaasialaisista tavoista, saattaa syyllä sanoa, että Nasr-ed-Din shaahin hallitus hänen lähimpiin edelläkävijöihinsä verrattuna on erittäin ansiokas. Sydämmestään harrastaa hän maan ja kansan vaurastumista ja edistystä. Hänen molemmat eurooppalaiset matkansa varsinkin ovat avanneet hänen silmänsä huomaamaan tämän asian tärkeyttä. Enimmän harrastaa hän sotaväen uudestaan järjestämistä, uusien teitten perustamista ja pääkaupungin kaunistamista. Varsinkin Elbursissa sekä Teheranin ja Meshedin välillä on uusia teitä rakennettu. Teheranissa on kadut järjestetty, laveita puutarhoja istutettu, ja siten on tästä kurjuuden ja myrkyllisyyden pesästä tehty verrattain siedettävä olopaikka. Shaahi tahtoo maan parasta, hän tahtoo sen edistyvän sekä sisällisessä hyvinvoinnissa, että suhteissaan ulkomaisiin valtoihin, mutta hän on harrastuksissaan yksin, sillä häntä ympäröi joukko juonittelevia hovimiehiä ja onnenonkijoita, jotka ajattelevat ainoastaan omia etujaan.

Teheranissa löytyy kuitenkin mies, joka on shaahia paljon lähempänä kuin sekä ministerit että prinsit ja lähettiläät, ja se on hänen ensimmäinen henkilääkärinsä, ranskalainen tohtori Tholotsan.

Tämä mies, joka ennen oli pataljoonanlääkäri ranskalaisessa armeijassa, on palvellut shaahia 30 vuotta; tämä on todistus siitä suuresta luottamuksesta, jota hän korkealta potilaaltaan nauttii. Syystä saattaa sanoa, ettei shaahin jälestä kenelläkään ole enemmän sanottavaa Persiassa kuin t:ri Tholotsanilla, sillä hänen onnistuneet parannuskeinonsa ja leikkauksensa ovat vaikuttaneet sen, ettei shaahi enää voi olla ilman häntä, vaan tahtoo aina nähdä hänet läheisyydessään, niin ehkäpä uskoo shaahi että hänen elämänsä on t:ri Tholotsanin käsissä, ja että hänen päiviensä luku riippuu tämän tahdosta. Mutta tutkijanakin on t:ri Tholotsan paljon aikaansaanut ja hänen tieteellisiä ja kirjallisia harrastuksiaan on helppo huomata, jos käy hänen vieraanvaraisessa kodissaan Teheranissa, jossa tavallisesti löytää vanhan miehen kirjoituspöytänsä ääressä, ympärillään koko kasa kirjoja, papereita ja karttoja. Olen syvimmässä kiitollisuuden velassa t:ri Tholotsanille ei ainoastaan niistä hauskoista tiedoista, joita hän on persialaisista oloista minulle antanut, vaan myös niistä monista neuvoista, varoituksista ja tiedonannoista, joita sain häneltä, kun jätin Teheranin, mennäkseni etelä Persiassa kohti tuntemattomia kohtaloita, sekä suosituskirjeestänsä, joiden johdosta hänen ystävänsä Shiratsissa minun niin vierasvaraisesti vastaanottivat.

Muita Persiassa vaikutusvaltaisia eurooppalaisia tahdo mainita ainoastaan muutamia: kenraali Grasteiger Khan, eräs itävaltalainen, joka shaahin toimesta on tehnyt rohkean ja vaarallisen matkan Teheranista Balutshistanin länsirajalle, herra Brogly, saksalainen kauppias, suuren kauppahuoneen Ziegler ja kumpp. palveluksessa, everstit Felmer, Wedel, Geissler ja Gebauer, jotka kaikki menestyksellä ovat vaikuttaneet sotajoukon uudestaan järjestämisessä, joka on kohdannut vaikeimpia vastuksia, sekä ranskalainen kaivostyöinsinööri Vauvillier, joka monivuotisella, uutteralla toimellaan maan eri osissa sangen ansiokkaalla tavalla on edistänyt Persian topograafillisten ja geoloogisten olojen tuntemusta. Sittemmin on sanottava eräästä toisesta miehestä, kenraali Houtum-Shindleristä, joka on työskennellyt samalla alalla ja jonka tiedonannot ovat tehneet käänteen Persian maantiedon tuntemisessa.

Kaikille näille herroille olen suurimmassa kiitollisuuden velassa ja pidän velvollisuutenani lausua heille tässä hartaat kiitokseni.

YHDEKSÄS LUKU.

Matka Ispahaniin.

27 p. huhtikuuta lähdin Teheranista, mutta yksinäni, kun Baki Khanov oli saanut kuumeen ja täytyi jäädä lääkärin hoidettavaksi. Hän asui pari viikkoa t:ri Hybennetin luona, ja palasi sitte Bakuun, samaa tietä kuin olimme tulleet. Mutta ennenkuin lähdemme matkalle Ispahaniin, tulee minun ehkä tehdä selkoa Persian kyytioloista.

Saattaa kulkea kahdella eri tavalla maassa, joko seuraamalla kauppakaravaania, joka melkein joka päivä lähtee Teheranista eteläisiin maakuntiin, tahi myös ratsastamalla yksin ja vaihettaa hevosia asemilla. Ensinmainitulla tavalla on monta etua: tulee paljon halvemmaksi, on turvallisempi ja vähemmän väsyttävä, mutta sitävastoin menee vähintäin kuukausi ennenkuin päästään Persian lahdelle. Jälkimmäinen kulkutapa, persiaksi "tjapari", pikaratsastus, ansainnee tarkempaa selitystä. Asemat, persiaksi "tjaparkhaneh", ovat hyvin vanhat ja rappeutuneet. Ajateltakoon neliskulmainen talo, jonka keskellä on piha hevosia ja muulia varten. Seinissä on pilttuita eläimille, keskellä pihaa on ylennys, johon on tapana asettaa satuloita ja tavaramyttyjä. Suuri portti johtaa pihaan, ja sen molemmin puolin on huoneita, tallattuine multalattioineen. Paremmat matkustajat saavat pienen huoneen portin yläpuolella, joka arolta katsottuna on matalan tornin näköinen. Tämän nimi on "balakhaneh"[16] ja on tosin varustettu oviaukoilla ja ikkunareijillä, mutta siltä puuttuu tavallisesti ovia ja akkunoita. Luonnollisesti ei ole mitään sänkyä tahi makuupaikkaa lattian yläpuolella, kukin saa asettua lattiakivelle, likaläjien ja tomun sekaan, puhumattakaan siitä uskomattomasta syöpäläisten paljoudesta, jotka eivät suinkaan tee lepoa suloiseksi. Ensi alussa oli vähemmän mieluista katsella, kuinka persialaiset, ennenkuin lähtivät yöasemastaan, riisuivat vaatteensa ja tarkasti puhdistivat ne nurkassa, päästäksensä kaikellaisista pikkuelävistä, joita sitte muut matkustajat saivat hyvänänsä pitää. Mutta tämä on välttämätöntä pahaa, johon pian tottuu.