29 p. aamulla saavuin viidennelle asemalle, nimeltä Mensäriäh, joka hallitsee laajaa umpilaaksoa ja jonka lähellä on tuo suuri, piirustusvihkoon ikuistettu karavaaniasema Emir-i-Su.tan, ja ehtoopäivällä saavuimme kuudennelle asemalle, Pul-i-Dellak, s.o. "parturin silta." Tähän oli pari karavaania leiriytynyt ja niitten läsnäolo antoi koko lailla eloisuutta tälle paikalle. Juuri karavaaniaseman alapuolella juoksee suuri ja leveä Kara-Su joki s.o. "musta vesi." Sen yli johtaa silta, joka suurimmaksi osaksi on kukistunut. Sillan toinen puoli on syössyt alas, josta syystä täytyy ratsastamalla kahlata yli joen, joka on jotenkin vuolas, syvä ja samea.

Kuljettuani vielä kuusi tuntia, saavuin Kum-nimiseen pyhään kaupunkiin, joka sijaitsee tasaisella arolla Rud-Khane-Kum joen luona, mikä on Kara-Sun lisäjoki. Kaupunki näyttää jo kaukaa sangen kauniilta, näkee viheriöitä kupooleja, kuusi korkeata tornia, pyhän haudan kullattu kupooli keskellä. Kum on sentähden pyhä, että "saastuttamaton" Fatima, Iman Retsan sisar, on siellä haudattuna. Ollessaan toivioretkellä Meshediin, kuoli hän Kumissa ja haudattiin sinne, josta syystä kaupunki julistettiin pyhäksi paikaksi. Sitä paitsi lepää siellä neljäsataaneljäkymmentä muuta pyhimystä, ja lukemattomat hautakivet antavat meille käsityksen niitten hurskaitten paljoudesta, jotka ovat kaukaisilta seuduilta antaneet tuoda itsensä tänne lepäämään saastuttamattoman Fatiman läheisyydessä. Kum'iin vaeltavat vuosittain tuhannet retkeilijät, varsinkin lapsettomat aviovaimot ja naimahaluiset naiset, jotka pyytävät pyhimykseltä kauneutta, onnea ja perillisiä. Samoinkuin Shaahi-Abdul-Atsimissa ei täälläkään kukaan uskoton saa lähestyä hautaa määrätyllä etäisyydellä. Professori Vámbéry on luultavasti ainoa eurooppalainen, joka on ollut Fatiman haudassa, ja hänen sinne pääsemisensä riippui siitä erinomaisesta taitavuudesta, jolla hän kantoi muhamettilaista valepukuansa. Kumarassa, nöyrässä asennossa astui hän verkalleen toivioretkeläisten seurassa marmorirappusia, joita hänen täytyi suudella, ja toivioretkeläisten virret täytyi hänen osata ulkoa ettei joutuisi ilmi. Hän kertoo että arkkua ympäröi hopea-aita ja että sitä peittää kallis matto, jota vaan kerran vuodessa nostetaan.

Kun on ratsastanut Kumin laveitten basaarien läpi, tullaan taas kiviperäiselle tielle, joka vähitellen tekee nousua Kashaniin asti. Tämä kaupunki, jossa on 70,000 asukasta, on kuuluisa teollisuudestaan ja vilkkaasta kaupastaan. Kashanista tullee ehkä tulevaisuudessa sangen tärkeä paikka, ollen kahden ehdoitetun, sangen tärkeän rautatielinjan leikkauskohtana, nim. osaksi sen, joka Tabriksen on Jesdin kautta aiottu yhdistämään Eurooppaa Intian kanssa, osaksi sen, joka Teheranista tulee kulkemaan halki maan Persian lahden rannikolle. Kashanissa on pieni tulen-palvelijain eli guebrien asutus. Tämän ikivanhan uskonnon tunnustajien varsinainen pääpesä on Jesdin ja Kirmanin kaupungit. Edellisessä nousee niitten luku 6,500 ja jälkimäisessä 1,500, ja koko Persiassa löytynee niitä 8,500. Tulen palvelijat ovat suurimmaksi osaisi kauppiaita ja teollisuudenharjoittajia, mutta muhamettilaiset persialaiset sortavat heitä kovasti. Niinpä he eivät esim. saa käydä samalla tavalla puettuina kuin nämät viimemainitut[18] eivätkä saa ratsastaa hevosilla, vaan ainoastaan aaseilla.

Kashanin lakeus saa vetensä Kuhrudin vuorelta. Siellä on kahden kallion välillä sulku, jota persiaksi sanotaan Boend-i-Kuhrud, eli "vuorvirran sulku." Tämä sulku, jonka shaahi Abbas rakensi pakottamaan veden virtaamaan kohti Kashan-lakeutta, muodostaa pienen erittäin viehättävän järven. Sulun yli syöksyy 40 metrin korkuinen vesiputous alas laaksoon. Samankaltaisia sulkuja löytyy muissakin paikoin Persiassa ja tohtori Polak sanoo, että voitaisiin saada koko Teheranin lakeus hedelmälliseksi sulkemalla jonkun solan Elbursissa.

Boend-i-Kuhrud näytti erittäin kauniilta iltahämärässä. Ei pieninkään tuulenhenki väräyttänyt sen pintaa, joka selvään kuvasti vuorten rosuisia kylkiä. Pysähdyin tähän hetkeksi, osaksi nauttimaan kauniista näköalasta, osaksi lepäyttämään uupuneita hevosia. Kaikki hevoset Kashanin tjaparkhanehilla olivat nim. jo kerran samana päivänä kulkeneet Kuhrudista edestakaisin ja kun lähdimme edelliseltä paikalta, oli minulle annettu erinomaisen kurja hevonen, kun sitä vastoin opastava persialainen oli saanut paljon paremman. Huomasin pian tämän kepposen ja vaihdoin hänen kanssaan hevosta. Muutaman tunnin matkan perästä näimme, että tuo huonompi hevonen oli ihan menehtymäisillään väsymyksestä, josta syystä mies astui alas ja rupesi kävelemään. Tultuamme ylös äkkijyrkille vuoripoluille laski uupunut hevonen monasti maata, mutta mies piiskasi ja löi sitä niin rautavitjalla, että veri tippui sen silmäkoloista. Sivumennen tahdon mainita, että kaikilla persialaisilla on yhteistä se, että he mitä raaimmalla tavalla kohtelevat kotieläimiä; ja kuitenkin nämät tekevät työnsä sillä välin kun heidän ankarat herransa laiskottelevat ja vetelehtivät. Meidän täytyi nyt vähän väliä pysähtyä levähtämään, mutta kun oli jo iltaa paljon kulunut ja alkoi käydä hyvin pimeäksi, jätin seuralaiseni ja jatkoin yksinäni matkaa Kuhrudia kohti. Neljä tuntia ratsastin kapeita vaarallisia polkuja pilkkopimeässä, jota vaan silloin tällöin leimuavat salamat valaisivat. Hevonen pysähtyi monta kertaa. Luulin jo eksyneeni, ja väsyneenä kun olin, aioin juuri seisahtua, sitoa hevosen puuhun kiinni ja maata taivasalla, kun näin kaukana valkean loistavan; otaksuin että se oli Kuhrudin asema, mutta lähemmäksi tultuani, huomasin valon tulevan eräästä paimentolaisteltasta. Ratsastin lähemmä telttaa ja huusin ihmisiä. Sieltä ei kukaan vastannut, mutta tuon tuostakin näkyi varjoja teltankankaaseen kuvastuvan. Kun olin vielä kerran huutanut ja vielä kerran turhaan odottanut vastausta, astuin ratsulta alas, sidoin sen erääseen telttatankoon, kiskasin teltanoven auki ja kysyin tietä Kuhrudiin. Paimentolaisten mielestä oli tämä jotenkin hävytöntä, ja he toruivat siitä, etteivät saaneet yörauhaa, mutta selitettyäni, että olin "frengi", joka oli kulkenut eksyksiin, tuli vanha ukko ulos ja saattoi minut alas tielle. Siellä hän osoitti Kuhrudia päin ja katosi sitten pimeyteen. Tie, jota nyt ratsastin, oli oikeastaan joenuoma, jossa oli noin 30 sm vettä ja sen molemmin puolin oli tiheä oliivimetsä. Kun olin pari tuntia näin ratsastanut, tuli vihdoinkin suuri ränstynyt talo näkyviin. Hevonen, joka tunsi oloja, meni portin eteen. Tämä oli Kuhrudin tjaparkhaneh. Olin hyvin väsynyt ja nälissäni, mutta olinkin ratsastanut viisitoista tuntia. Maistuikin sentähden erinomaisen hyvältä saada lasillisen lämmintä teetä, muutaman munan ja palasen leipää, sekä aterian perästä saada polttaa piipun tuoksuavaa persialaista tupakkaa, mutta parasta kaikesta oli saada oikaista itsensä kivilattialle, satula päänalukseksi ja muutamaksi tunniksi unohtaa päivän vaivat. Aamuyöstä tuli vihdoinkin persialainen oppaani, joka oli saanut kävellä koko matkan ja ajaa väsymyksestä puolikuollutta hevoskonia.

Kuhrud on jotenkin suuri kylä, jossa on matalia savihuoneita ja risumökkejä, jotka sijaitsevat pitkin vuoren rinteitä. Yltympäri on laajoja puutarhoja ja ruohonurmikoita, jotka levittävät mieluisan ja raittiin tuoksun. Lunta oli vielä korkeimmilla vuorenharjuilla, jotka paikoittain olivat 6-7 tuh. metrin korkuisia. Englantilais-intialaisen sähkölennätinlinjan korkein asema Persiassa onkin juuri Kuhrudin kylän vieressä korkealla. Niinkuin tunnettu, kulkee englantilainen sähkölennätinlinja koko Persian poikki, Tabriksesta Teheranin, Ispahanin ja Shiratsin kautta Busheriin. Silmäys kartalle näyttää tämän tien olevan hyvin mutkaisen, mutta välttämätöntä on, että sähkölennätinlanka seuraa suurta karavaanitietä, jotta sitä olisi helpompi tarkastaa ja korjata ja jotta virkamiehet helpommin pääsisivät kulkemaan asemiensa välillä. Linjalla on kolme lankaa, joista yksi vie sähkösanomat suoraan Lontoosta Kalkuttaan; toinen on yhteydessä maailman muitten sähkölennätin-lankojen kanssa, ja kolmas vie paikallissähkösanomia asemien välillä. Langat riippuvat rautaisissa putkitolpissa. Virkamiehenä oleminen persialaisella sähkösanoma-asemalla mahtaa olla erinomaisen surkea ja yksitoikkoinen toimi. Muutamalla sähkösanomavirkamiehellä on perheensä muassaan tässä vieraassa maassa, ja kun täällä voidaan elää hyvin helpolla, laskevat he, että he vuosien kuluttua saattavat tulla takaisin Englantiin ja elää siellä säästöistään.

Tämä Kuhrudin vuori on unhoittumattoman ihana seutu. Raittiit tuulahdukset virvoittavat helteiseen, tomuiseen erämaailmaan tottunutta matkustajaa ja komeat, jylhät vuoret, joita jatkuu aina siintävään kaukaisuuteen, hurmaavat hänen silmänsä lukemattomilla värivivahduksillaan. Kristallikirkkaita puroja syöksyy alas laaksojen läpi ja nostattavat maasta jotenkin tuoreen vihannuuden. Etelärinteellä sijaitsee Soh-niminen kylä, mutta Bideshkin luona jouduin taas alas tasaiselle hiekka-arolle, joka leviää etelään päin Murshakan ja Grats kylien ohi Ispahaniin asti. Siinä kasvaa eräs ohdakelaji, jota persialaiset kokoovat, kuivaavat ja käyttävät polttoaineena. Mitä etelämpään tullaan, sitä vilkkaammaksi käy liike ja vihdoin näkyy tuolla kaukana suuri kaupunki kupooleineen, minareetteineen, oikean puutarhametsikön sisällä: se on Ispahan, valtakunnan entinen pääkaupunki.

KYMMENES LUKU.

Ispahan.

Sitä myöden kuin lähestyimme komeata Ispahania, kävi näkemys yhä eloisammaksi. Muuleja ja kameeleja kulki katkeamattomassa jonossa suurta kaupunkia kohti, alinomaa kohtasimme ratsastajia ja kävelijöitä, yksitoikkoiset arot vaihtuivat hedelmällisiin ja reheviin puutarhoihin. Hetken perästä ratsastimme pitkälle, kapealle kadulle, jota rajoitti rappeutuneet muurit. Tämän läpi ratsastettuamme jouduimme leveään, plataanien varjostamaan lehtokujaan, jossa ei muistanutkaan iltapäivän tukehduttavaa kuumuutta. Sen jälestä ratsastimme Tsendeh-Rud joen yli pitkin pitkää kivisiltaa, jonka suuremmoinen ja komea rakennustapa herättää matkustajan ihailun. Toisella rannalla johtaa tie viini- ja opiumipuutarhojen läpi ylös Djulfan esikaupunkiin. Kauvan haettuani ja kysyttyäni löysimme lopulta herra Geyerin talon; tälle saksalaiselle kauppiaalle oli minulla suosituskirje Teheranista. Erottuani oppaasta ja hevosista, menin tuohon kauniiseen, aistikkaasti sisustettuun taloon ja koetin parhain tavoin kotiutua yksinäisyydessä, sillä herra Geyer oli kauppakonttoorissaan Ispahanissa. Kun parhaillaan olin vaatteita muuttamassa ja peseytymässä, joka olikin sangen tarpeellista, tuli herra Geyer, nuori ja kaunis mies, ja hämmästyi aikatavalla nähdessään ventovieraan miehen anastaneen hänen makuukamarinsa. Vähä liian keveässä puvussa esittelin itseni, mutta minut lausuttiin sydämmellisimmästi tervetulleeksi. Vielä samana iltana teimme pitkän kävelyretken Djulfassa, ja seuraavana päivänä retkeilimme tuon vanhan kuningaskaupungin talosokkeloissa. Seuraavassa koetan kertoa tällä matkalla tehtyjä havainnolta.