Ispahanin perustamista ja aikaisimpia vaiheita peittää sadun hämärä. Persialaiset ja arapialaiset aikakirjat ovat siitä erimieliä. Jotkut kertovat, että Noan pojan poika perusti kaupungin, toiset että eräs tarunomainen kuningas Djemshid sen rakensi, toiset taas kertovat, että Nebukadneesarin toimesta maanpakoon ajetut juutalaiset Tsendeh-Rudin rannoille, Iranin sydämmeen, tämän kaupungin perustivat. Viimemainittua mielipidettä tukee se seikka, että Ispahanissa aina on ollut lukuisasti juutalaisia. Kun Omar oli kaliifina, ryöstivät Islamin uskolaiset kaupungin, ja samoin mongoolit Timur Lenkin hallitessa. Epäilemättä on Ispahan kaukaisina aikoina ollut suuri ja mahtava; jo nimikin puhuu tämän otaksumisen puolesta. Se on nim. muodostettu persialaisesta sanasta asp "hevonen" ja arapialaisesta sanasta khan "keskievari" s.o. paikka, johon karavaaneja ja ratsastajia kokoontuu, ja varmaankin on se menneinä aikoina ollut persialaisten sotajoukkojen keskuspaikkana. Nimen johdon yhteydessä tahdon mainita, että moni kirjailia ja kartan tekiä kirjoittaa sen p:llä f:n asemesta. Siihen on syynä se, että tämä äänne, jota on vaikea jäljitellä, on näitten molempien kirjainten rajalla, se kuuluu kuitenkin enemmän f:ltä. Strabo, Plinius ja Ptolemeus kirjoittivat Aspadana. Jos Ispahan jo ennen oli ollut suuri ja mahtava, paisui se vielä enemmän 16 vuosisadan lopulla, kun shaahi Abbas Suuri muutti hallitusistuimen Kasvinista Tsendeh-Rudin rannoille. Tältä viisaalta, voimakkaalta ja tarkkanäköiseltä hallitsijalta ei jäänyt huomaamatta, että valtakunnan keskipaikka, jossa karavaanitiet pohjoisesta ja etelästä, länsimaista, ja kaukaisesta idästä toisiaan leikkasivat, oli ainoa paikka, joka pääkaupungiksi sopi. Hallitusaikansa ensimmäisinä vuosikymmeninä (hän hallitsi 1587-1628) oli shaahi Abbas I alinomaa sodassa naapuriensa kanssa. Hän kukisti utsbegit, kurdit, ottamanit ja karkoitti portugalilaiset Persian lahden rannikoilta. Hän valloitti Kandaharin sekä nöyryytti kapinalliset kuvernöörinsä Khorasanissa, Gilanissa ja Kirmanissa. Kun hän kuitenkin v. 1611 oli rakentanut pysyväisen rauhan valtakunnassaan, asettui hän lepoon Ispahaniin ja rajattoman valtansa turvissa työskenteli hän nyt, rikaslahjainen kun oli, suunnitellen pääkaupungin kaunistamista. Hän rakensi palatseja, moskeita ja siltoja, joita vielä tänäpäivänä länsimainen matkustaja ihmettelee ja ihailee. Seuraavien kuninkaitten: Sefin, Abbaksen, Soleimanin j.n.e. aikana oli Ispahan vielä suuri ja ihana, mutta kuolemaniskun sai kaupunki sata vuotta sitten, kun, niinkuin jo mainittiin, Kadjarhallitsijasuvun esi-isä muutti hallitusistuimen Teheraniin. Meidän päivinämme on Ispahan sentähden tuskin entisyytensä varjo. Chardinin[19] aikana oli kaupungissa enemmän kuin 600,000 asukasta, 162 moskeeta, 1,800 karavaani-asemaa, 12 hautausmaata ja 1,500 kylää juuri lähellä, ja sen aikuiset persialaiset saattoivat siitä sanoa: "Sefahaun nispe djihaun" — "Ispahan on puolet maailmaa." Kertoopa Chardin kaupungin olleen, niin laajan, että mattokauppiaan, jolta palveliansa oli varastanut osan varastosta, täytyi hakea kymmenen vuotta, ennenkuin hän hänet löysi, vaikka varas oli pystyttänyt varastetun kauppakojunsa samaan kaupunkiin. Nyt sitävastoin on Ispahanista tullut toisen luokan kaupunki; asukasluku nousee ainoastaan 50,000 tahi esikaupunkineen korkeintaan 120,000'. Mutta muinaisesta suuruudesta ja loistosta puhuvat vielä tänäpäivänä shaahi Abbaksen upeat rakennukset, jotka vielä seisovat koskemattomina ja joita me nyt lähdemme katselemaan.
Kaupungin sydämmessä sijaitsee eräs maailman suurimpia toria, Mejdan-i-Shaahi eli Kuninkaantori, lähes 1000 metriä pitkä ja yli 300 m leveä. Sitä rajoittavat tasakorkeat, toisiinsa kiinni rakennetut talot, joissa on kasarmeja ja myymälöitä. Näitten edessä levittävät korkeat plataanit vilpoista siimestä. Shaahi Abbaksen aikana mahtoi Mejdan-i-Shaahi tarjota viehättävän ja kirjavan kuvan itämaalaisesta elämästä. Silloin täällä yhtyi kauppiaita Itämaan kaikista eri paikkakunnista. Kuninkaallisesta käskystä olivat ne sijoitetut pitkin torin neljää sivua myytäviensä erilaatuisten tavaroitten mukaan, jotta kukin tungoksessa ja sekamelskassa helposti löytäisi ostettavansa. Niimpä myytiin eräässä paikassa kameeleja, hevosia ja aaseja, toisessa paikassa hedelmiä, toisessa pumpulia, silkkiä, kulta- ja hopeateoksia, aseita j.n.e. sitten seurasi saviastioitten tekijöitä, mattojen myyjiä, tohveli- ja lakkitehtailioita, puuseppiä, rahanvaihettajia ja katkeamattomassa jonossa puoskareita, julkiset kirjurit y.m.s. Auringonlaskussa, kun kauppiaat olivat arkkuihin sulloneet tavaransa, muuttui näyttämö, sillä silloin esiintyi suurella torilla silmänkääntäjiä, käärmeenlumoojia, satujenkertojia ja hurskaita dervishejä, kaikki uteliaitten laumojen ympäröiminä. Illalla ja yöllä, kun nämätkin olivat poistuneet, pystytettiin suuria telttoja, joissa iloiset leikinlyöjät viinilasin ja kaljanin ääressä katselivat tanssijattarien keveitä tansseja ja leikkejä. Taloin seinillä torin ympärillä oli 50,000 lamppua, ja mainittu ranskalainen kertoo, että komeampaa tulitusta tuskin saattoi ajatellakaan, kun oli kaikkien näitten lamppujen palaessa. Tämmöistä ei kuitenkaan ollut useimmin kuin suurissa, uskonnollisissa juhlissa, tahi silloin kuin shaahi Abbas vastaanotti vieraan lähettilään. Keskellä toria juoksi porfyyri-kanavassa mitä puhtainta vettä ja Negareh khanesta eli soittohuoneesta kuului joka aamu ja ilta räikeätä soittoa. Kaikki tämä komeus on nyt jäljettömiin kadonnut. Niitten lukemattomien, kirjaviin ja komeihin vaatteisiin puettujen, Intian ja Arapian, Egyptin ja Iranin kauppiaitten sijassa näkee nyt ainoastaan muutamia köyhiä kauppiaita, jotka kuluneille matoille levittelevät tavaroitaan. Kirkkaasti loistavat lamput eivät enää pala ja porfyyrikanava on revitty, mutta Negareh khanesta kuuluu vielä tänäpäivänä soittajien jättiläistorvet.
Torin toisella lyhyellä sivulla sijaitsee Mesdjed-i-Shaahir eli Kuninkaan moskee, jonka shaahi Abbas v. 1612 rakensi ja joka tuli hänelle maksamaan 50,000 tomania eli noin 420,000 mk. Saadaksensa aineita tähän uuteen rakennukseen, tahtoi hän repiä tuon vanhan, melkein yhtä suuremmoisen Mesdjed-i-Djuman, joka on juuri vieressä, mutta Ispahanin papisto vastusti tätä, kuvaillen, että jos Mesdjed-i-Djuma näin häpeällisesti tasoitettaisiin maan tasalle, voisi sama kohtalo tulevaisuudessa myös kohdata Mesdjed-i-Shaahia. Kuningas luopui aikeestaan ja Mesdjed-i-Djuma seisoo siinä vielä tänäpäivänä. Marmoria tuotiin sen sijaan Jesdistä, mutta toinen vastus kuningas-moskeen rakentamisessa syntyi siitä, kun sillä paikalla, jolle se aiottiin rakentaa, oli eräälle rikkaalle leskelle kuuluva iso viinitarha, eikä hän millään ehdolla tahtonut sitä myydä. Vasta sitten kun papisto uhkasi häntä Allahin ja Muhametin vihalla, suostui hän.
Suuri, moskeesen vievä portti on asetettu tavattoman suuren porttaalimuotoisen komeron taustaan, jonka kummallakin puolen kapea, korkea minareetti eli torni kohoaa korkeuteen. Koko etusivu on verhottu fajansilla mitä kirkkaimmissa väreissä ja tähän on emaljeeratuilla tahi kullatuilla toista metriä korkeilla kirjaimilla uurrettu koraanin lauseita. Moskeen sisälle johtava tie käy kahden etehisen ja yhden Mekkaan päin sovitetun pihan kautta. Toisessa etehisessä on tarkoitukseensa vihitty porfyyrinen pesumalja, johon alinomaa juoksee kirkasta, raitista vettä, jota härkien kiertämällä nostolaitoksella nostetaan syvästä kaivosta. Moskeen päärakennuksen yli lepää atsura-sinisellä fajansilla katettu kupooli. Moskeessa säilytetään seinäkaapissa, jonka aloepuinen ovi on kultalaatoilla päällystetty, kallista pyhäinjäännöstä: Imam Retsan omakätisesti kirjoittama koraani, ja se verellä tahrattu paita, jossa Imam Hussein kuoli. Persialaiset uskovat, että jos tätä taistelussa kannetaan keihään kärjellä, niin koko vihollisarmeija sen paljaasta näkemisestä, pakenee.
Mesdjed-i-Shaahin läheltä johtaa leveä holviportti tuohon tavattoman laajaan Kaisserieb nimiseen basaariin, joka kiemuraisissa mutkissa kulkee torin ympäri ja haaraantuu kaikille ilmansuunnille. Se eurooppalainen, joka ilman opasta uskaltaa mennä tähän basaariin, saa totisesti kauvan tepastella ennenkuin hän jälleen löytää ulos. Sivulta johtaa tosin satoja portteja ulos, mutta vielä enemmän on umpikatuja ja karavaaniaseman pihaan päättyviä katuja; on sentähden parasta, basaariin mennessä, ottaa mukaansa luotettavan henkilön, joka tuntee jokaisen käytävän tuossa verkkomaisessa labyrintissa. Basaari, joka myös on Abbas Suuren rakennuttama, on erittäin kaunis. Pääkatu on kahdeksan askelta leveä ja korkeitten holvien peittämä, joitten katosta valo tulee sisälle ympyräisistä aukoista. On mahdotonta kuvata siellä vallitsevaa elämää ja liikettä. Katkeamattomassa jonossa — tahi oikeammin kahdessa — tuuppii ja tungeskelee siellä kaiken säätyistä kansaa. Hämärissä käytävissä kohtaa raskaasti kuormitettuja muuleja, jotka kaikista esteistä huolimatta järkähtämättä kulkevat suoraan eteempäin. Ratsastavia sotilaita ja hienoja herroja kullankirjailluissa silkkivaipoissa, päässä turpaanit, silmäilevät ylpeällä ylenkatseella alas korkeilta hevosiltaan ja ajavat huolettomasti, täyttä laukkaa, meluavan kansanjoukon läpi. Ylhäisten hevosten edellä juoksee usein huutavia ferrasheja, jotka suoraapäätä nyrkeillään raivaavat tien ihmisjoukon läpi. Kulkeepa täällä vielä äänettömänä ahdingon läpi karavaanittain kameeleja, tavarakääröt selässä, ja nämät, jotka tuolla mahdottoman suurella Kuninkaantorilla ovat aivan mitättömän näköiset, näyttivät täällä sisällä jättiläissuurilta. Köyhät kauppiaat, joilla ei ole varaa pitää erityistä myymäläkojua, istuvat kulmissa tahi kävelevät tarjoten yksitoikkoisen laulavalla äänellä tavaroitaan; ja dervishien, Itämaan kovanonnen lasten, alituinen huuto kaikuu kaikkialla yli muitten äänien. Mutta mitä tämä kaikki on siihen verrattuna, kun näkee kenraalikuvernöörin, prinssi Sel-i-Sultanin monivaljakolla ajavan ahtaan basaarin läpi; silloin täytyy sekä ihmisten että eläinten kadota myymälöihin tai poikkikaduille. Tämän matkan basaarien läpi tekee prinssi, ajattelemattomasti kyllä, ainoastaan huvin vuoksi, mutta ei suinkaan kauppiaitten hyödyksi, jotka eivät uskalla hiiskua sanaakaan kaikkivaltiaan kuvernöörin oikkuja vastaan. Sillä onneton se uhkarohkea, joka uskaltaa esiintuoda valituksia. Prinssi, joka on äkkipikainen ja raaka, hirtättää usein alamaisiaan jaloista johonkin talon päätyyn, tahi kaivattaa heitä maahan kurkkuja myöten, tai huutaa hän vihoissaan: "tuo tänne hänen päänsä vadilla."
Mutta ei ainoastaan ostava yleisö melua, sillä basaarin muutamassa osassa pitävät itse kauppiaat ja käsityöläiset suurinta meteliä. Tämä tapahtuu varsinkin niillä käytävillä, joissa on puuseppien, levyseppien ja kastrullintekijöitten myymälät. Sopii ajatella miltä kuuluu ahtaassa kivitunnelissa, jossa satoja työntekijöitä takoo ja paukuttaa läkkilevyjä, kastrulleja ja kaikellaisia talouskapineita. Ei täällä tarvitse koettaakaan puhua naapurilleen, sillä vaikka kuinka hänen korvaansa huutaisi, ei hän kumminkaan voi kuulla sanaakaan. Kuuluu siltä kuin kaikki manalan voimat ja henget olisivat liikkeellä; korvat menevät lukkuun ja vielä pitkän ajan sen jälestä kuin olemme poistuneet, kuulee vain huonosti.
Ispahanin basaareissa saa hyvän yleiskatsauksen Persian käsiteollisuuden parhaimmista tuotteista. Täällä valmistetaan suuret määrät mattoja, silkkikankaita, korko-ompeluja, huppuliinoja, lakeeraustöitä, niinkuin kirjoitus- ja kynäkoteloita (tuo välttämätön "kalemdan", jota jokainen kirjoitusta osaava aina kantaa taskussaan), rasioita, kaljaanipesiä, fajanseja ja posliinia, joka hyvyydessä kilpailee Kiinan posliinin kanssa, sekä pronssiastioita riikinkukon tai elefanttien muodossa. Teollisuus on siis jotenkin korkealla kannalla, mutta on kaikissa tapauksissa alentunut sangen vähäpätöiseksi entisyyteen verrattuna.
Mejdan-i-Shaahin vastapäätä on myös porttikäytävä erääseen vanhaan Ali Kapu eli "korkea portti" nimiseen linnaan. Shaahi Abbaksen aikana oli tämä linna komea ja ihana, mutta on nyt ränstynyt. Eräässä siihen kuuluvassa puutarhassa oli huvimaja nimeltä "Talaar tavileh" (tallisali). Sinne johtavaa plataanikujaa myöten vietiin ne ulkomaalaiset lähettiläät, joitten oli mentävä kuninkaan luokse, ja semmosissa tilaisuuksissa asetti shaahi Abbas 18 jalointa hevostaan, kultavitjoilla sidottuina pilttuisiin lehtokujan molemmin puolin ja jalokivillä sälystettyinä. Ali Kapu oli Abbaksen komein linna, ja tämä merkitsee paljon, kun hänellä oli 136 muuta linnaa Ispahanin muurien sisäpuolella.
Kun jatkaa kulkuansa yllämainitun linnan läpi Kuninkaantorilta päin, tullaan vielä erääseen shaahi Abbaksen rakennuttamaan laitokseen, nimittäin huvimajaan "Tjehil Sutun", eli "neljänkymmenen pylvään linnaan". Tämä on keskellä suurta puutarhaa, joka on täynnä tuoksuvia kukkia, sireenejä, kypressejä ja plataaneja. Meidän käsityksemme mukaan ei linna vastaa nimeänsä, sillä noita 9 m korkuisia kultapatsaita, jotka kannattavat verannan kattoa, on vaan kahdeksantoista; tämä on selitettävä niin, että persialaiset neljälläkymmenellä tarkoittavat määrätöntä paljoutta, samoinkuin me sadalla tahi tuhannella, ja jos peilikuvat lammikon edessä otetaan lukuun, nouseekin patsaitten luku lähes neljäänkymmeneen. Ulkoseiniä peittää lukemattomat pienet, monikulmaiset peililasilevyt sekä moniväriset lasipalaiset, jotka kullatuissa puitteissaan muodostavat mitä kirjavimpia kuvioita. Linnan suuren salin seiniä peittää tavattoman suuret maalaukset, joista monet ovat taideteoksia. Herra Geyerin persialainen palvelia, joka seurasi minua, koetti parhaansa mukaan selittää kuvien merkitystä. Eräässä näkee shaahi Abbaksen voittavan utsbegit, toisessa kuvataan kuninkaallinen vastaanotto, jossa puvut, jopa eurooppalaisten lähettiläittenkin, ovat sangen tarkasti kuvatut, kolmannessa on kuninkaalliset pidot, joissa ei tanssijattariakaan puutu. Muut taulut kuvaavat tapauksia haaremielämästä t.m.s.
Ispahanin muista rakennuksista mainittakoon moskee, jossa on messinkilattiainen torni, jonne sukulaiset kuljettavat ratsuilla lapsettomia ja äsken naituja rouvia. Nainen vie mukaansa luudan ja saviruukun täynnä pähkinöitä. Astuessaan ylös torninrappusia, rikkoo hän joka askeleelle pähkinän, pistää sydämmen ruukkuun, mutta jättää kuoret kunnes hän palajaa, jolloin hän laudalla lakaisee ne pois. Sitten menee hän kuoriin, käärii pähkinät huntunsa liepeeseen ja kotiin ratsastaessaan tarjoo hän niistä vastaantulijoille.