Tiedämme venäläisten jo ammoisista ajoista tehneen valloituksia Persian kustannuksella. Venäjän valloitushimo, joka taudin tavalla voittaa alaa Keski-Aasiassa, on Auringon ja Jalopeuran maassakin edistynyt tasaisin vakavin askelin. Ensimmäiset valloitukset tehtiin v. 1723, jolloin venäläiset joksikin ajaksi anastivat Kaspian meren koko länsirannan, ja v. 1828, jolloin persialaiset, kovassa rauhanteossa Turkomantshassa (Aderbeidshanissa) lopullisesti kadottivat Transkaukaasian. Tässä rauhanteossa kiellettiin myös persialaisia omilla laivoilla kulkemasta Kaspian merellä.[30] Myöhemmin perustivat venäläiset Ashur Ade nimiselle saarelle sotasataman, voidaksensa tarkkaan vartioida naapuriaan, ja pikemmin kuin viikossa saattaa nyt venäläinen sotajoukko marssia Ashur Adesta Teheranin porteille asettamaan shaahille mitä ehtoja hyvänsä. Venäläisille se olisi vaan suupala ottaa vielä jäljellä oleva rannikko ja tehdä Kaspian meri sisäjärveksi, jopa koko Persiakin venäläiseksi maakunnaksi. Ikivanha Persia olisi ehkä jo aikoja sitten lakannut olemasta itsenäinen valtio, jos eivät juuri englantilaiset etelässä ylläpitäisi tasapainoa. Samaten kuin Kaspian meri on yksinomaan venäläinen, on Persian lahti englantilainen kulkuväylä edellisen ollessa vilkasliikkeinen reitti venäläisille ja persialaisille, on jälkimmäinen samoin avulijas välittäjä. Mutta vanhastaan on tunnettu kuinka paljon järkevämpi Venäjän siirtomaa-politiikka on kuin Englannin, ja sitä saa täälläkin huomata. Sitäpaitsi on venäläisillä monta muuta etua, niinkuin välitön naapuruus ja paljon lyhyempi tie Teheraniin, kun englantilaisten kauppakaravaanien sitävastoin, päästäkseen sisämaahan ja sieltä pois, täytyy kiivetä noita äärettömän vaivalloisia Farsistanin vuoria, joista äsken kerroimme. Näin on Venäjän valta voitolla pohjoisissa, Englannin valta eteläisissä maakunnissa ja kilpailu näitten molempien valtioitten välillä on perussyy, josta pohjiansa myöden mädännyt Persia saa kiittää epävakaista olemassa oloansa. Näyttää siis vaan olevan ajankysymys, koska tuo ikivanha valtio, jolla on niin vanha sukuperä, kukistuu ja jaetaan Venäjän ja Englannin kesken. Venäjä voittaa yhä enemmän alaa vaikutukselleen. Tämä tuntuu aina Ispahaniin asti. Englantilaisetkin sen huomaavat; he näkevät tuontitulojen vuosi vuodelta kutistuvan, ja parantaakseen tätä asioitten huonoa tilaa, tahtovat he nyt etsiä uuden tien Ispahaniin.
Kannas, joka yhdistää mannermaahan sen niemen, jossa Bushir sijaitsee, on niin matala, että se ennen muinoin, veden korkealla ollessa joutui tulvan alle. Nyt se tapahtuu harvoin, mutta sitävastoin tapahtuu joskus että korkean veden aikana itse kaupunkia kaikilla puolin ympäröi vesi. Bushirin itäpuolisessa suuressa lahdessa, joka eroittaa niemen mannermaasta, on vaan noin 60 sent. syvältä vettä, mutta sitä leikkaa syvempi juopa, jossa pienet matalassa uivat alukset välittävät liikettä. Borasjurista käy nim. karavaanitiestä lännempänä toinen tie ja kun tätä tietä myöden tullaan rannikolle, ja siellä ottaa aluksen Bushiriin, lyhenee väli jotenkin paljon.
Tässä useasti mainitun niemen pohjoisemmalla kärjellä sijaitsee itse kaupunki. Se on likainen ja kapeakatuinen niinkuin kaikki muut Persian kaupungit; talot eroavat muista kaupungeista siinä suhteessa, että ne ovat kaksi- ja kolmikerroksiset. Ne rakennetaan nuoremman tertiärikauden huokoisesta kivilajista, joka muodostaa koko niemimaan ja jossa löytää sellaisen näkinkengän ja raakuin kuoria, joka vielä elää Persianlahdessa. Kivi on niin huokoista ja pehmeätä, että se leikataan levynä suorastaan paadesta. Pitkin satamaa käy epäsäännöllinen katu koko meren-puolisen kaupungin ympäri ja tämä katu on melkein aina täynnä purnuja ja tavaroita. Kun joku laiva tulee Bombaysta tahi Adenista, tahi kun se lähtee Kiinaan, silloin on tällä satamakadulla liikettä, sillä suuri osa köyhempää kansaa ansaitsee elatuksensa kantamalla tavaroita puolen peninkulman päässä rannikolta ankkuroittuihin laivoihin ja sieltä pois. Rannikko on nim. hyvin pitkälle matalaa ja päästäkseen puolen peninkulman läheisyyteen kaupungista täytyy etsiä väylän kapeata mutkikasta syvennystä myöden hiekkasärkkien välissä. On hullunkurista katsella noita satoja arapialaisia ja persialaisia kävelevän vedessä rannan ja laivan, välillä. Ainoastaan pää, käsivarret ja kannettava taakka ovat näkyvissä.
Peninkulman päässä Bushirista[31] etelään on niemimaalla, Reshir niminen kylä kauniine Imamtsadekineen eli pyhimyshautoineen. Läheisyydessä ovat useimpien kaupungissa asuvien eurooppalaisten kesäasunnot, josta Englannin edustajan talo on oikea palatsi. Edustajan eli kenraalikonsulin vaikutusalaan kuuluu ei ainoastaan Bushir läheisimpine ympäristöineen, vaan myös kaikki muut paikat Persianlahden rannalla sekä Maskat. Reshirin muista merkillisyyksistä mainittakoon vanhan portugaalilaisen linnan rauniot kuudennentoista vuosisadan alkupuolelta. Niemimaan asukkaat luulevat näitten raunioitten olevan noitien ja kummitusten tyyssijana, eivätkä sentähden uskalla lähestyä niitä muutakuin määrätyn matkan päähän. Reshirissa löytyy mitä ihanimpia puutarhoja, jossa kasvaa oransseja, lemooneja ja taateleita.
Bushirin ilmasto on sangen epäterveellistä. Äsken tulleet, terveydeltään heikot ihmiset sairastuvat välttämättä punatautiin ja kuumeeseen.[32] Tulee välttää olutta ja viiniä ja ylipäätään kaikkea kiihoittavaa, niin vaikeata kun lieneekin olla nauttimatta Englannin laivojen tuomia mieluisia tavaroita, joita ei ole nähnyt vilahdukseltakaan sisämaassa. Tee on parasta juotavaa. Kuumuus on rasittava, varsinkin kello 2 aikaan i.p. ja yöt ovat tukehduttavia. Kymmenen kuukautta vuodessa tuulee vuorotellen siten, että kolme päivää tuulee pohjoisesta, jota vastoin kaksi seuraavaa päivää on tyyntä. Heinä- ja elokuussa on aina ihan tyyni ilma. Vilutautia ilmestyy myös usein, ja auringonpistoja vastaan täytyy jokaisen muukalaisen olla hyvin varoillaan. Alkuasukkaat käyvät ihan alastomina ja paljain päin, eivätkä he siitä kärsi, mutta eurooppalainen on kuumuudelle sangen arka. Arimpia paikkoja on niska. Jos on liian ohuissa vaatteissa, polttaa aurinko nahankin koko ruumiilta, ja tämä kirvelee hirveästi. Yöt ovat niin tukehduttavia, että nukutaan katoilla, mutta tulee varoa makaamasta silmänräpäystäkään auringonnousun jälkeen, sillä auringonsäteet ovat heti niin kuumat, että ne polttavat pieniä valkoisia rakkoja kaulaan. Sen sain minäkin kokea. Kirventeli niin että ainoastaan vaivalloisesti saatoin kääntää päätäni.
Talvella ja varhain keväällä on niemimaa viheriän ruohon ja kukkien peitossa, ja silloin kuuluu ilmastokin olevan ihanaa, muistuttaen Euroopan kevättä.
Kaupungin kaikki juomavesi tuodaan maalta nahkasäkeissä, joita aasit kantavat. Näitä kulkee joukottain tavantakaa ajajineen kaupungin portista ulos ja sisälle. Vesi nostetaan syvistä kaivoista nahkasäkkeihin, joitten pohjat ovat järjestetyt siten, että ne, säkin ylös tultua, avautuvat itsestään ja tyhjentävät veden puiseen kouruun. Säkki on kiinni köydessä, joka kulkee pyörän yli ja sitä vetää härkä. Tämmöisiä kaivoja on kaikkialla Persiassa ja Kaukaasiassakin. Kun niemimaan suurin korkeus on 26 metriä, on ymmärrettävä, että muutamat kaivot ovat näin syvässä. Vesi on kuitenkin huonoa ja eurooppalaisten tulee juoda sitä kohtuullisesti. Elonkorjuun aika on huhti- ja toukokuussa. Enimmän viljellään nisua, ohraa, hirssiä ja herneitä. Täällä, niinkuin koko Persiassa yleensä, puidaan eräänlaisella kahden aasin vetämällä reellä ympyrään levitetty vilja.
Kesäpäivien korkein keskilämpö nousee 43,3° C. Kerran huomasin olevan 45° C huoneessa ennen päivällistä. Siihen tulee lisäksi ilman kosteus, joka tekee kuumuuden vielä kiusallisemmaksi. Niinpä ovatkin Bushirin kadut ihan tyhjät ihmisistä päivän kuumimpina hetkinä. Talvisin sataa joskus lunta, mutta se ei pysy kauvaa. Kovat sateet eivät silloin ole harvinaisia.
Eläinkunta on köyhä. Tavallisimmat linnut ovat lokit ja peltokanat; nisäkkäistä löytyy kettuja, shakaaleja ja antilooppeja.
27 p. toukok. tuli illalla Intiasta höyrylaiva "Assyria", jossa aioin mennä Basraan. "Assyria", jonka piti viipyä seuraavaan iltaan, liukui hiljalleen ja juhlallisesti hiekkasärkkien väliseen juopaan ja ankkuroi ihan persialaisen "Persepolis" nimisen rekatin viereen. 28 p. aamulla heitin sentähden jäähyväiset konsuli Malkolmille ja joksikin ajaksi Persiallekin. Kenraali Shindler ja minä astuimme sentähden pieneen höyryalukseen, joka puolessa tunnissa vei meidät komeaan "Persepolis" laivaan.