31 p toukok. kello puoli 5 i.p. lähdin kanootilla jokihöyrylaivaan nimellä Mejidieh jonka piti lähteä Bagdadiin. Herrat Ellis ja Ashé saattoivat minut sinne, mutta palasivat rantaan samalla kanootilla, kuin Mejidiehin siipirattaat kello 5 alkoivat työskennellä Shat-el-Arabin sekaisessa vedessä. Matka suunnattiin jokea ylös, ja pian katosivat Basran satamarakennukset palmujen joukkoon.
KAHDEKSASTOISTA LUKU.
Matka Tigris virtaa ylös.
Mejidieh oli hauska ja mukavasti sisustettu siipilaiva, rakennettu Lontoossa ja erään englantilaisen yhtiön oma, joka sitä paitsi omistaa toisen, Kalifah nimisen, laivan. Nämät molemmat laivat kulkevat kerran viikossa vuoroonsa Basrasta Bagdadiin ja takaisin. Turkkilaisia laivoja käytetään sitä vastoin paljon vähemmän kuin englantilasia, koska ne tarvitsevat matkaa varten kaksi sen vertaa aikaa, sekä tulevat ja lähtevät, milloin heidän katteininsa hyväksi näkevät.
Jokilaivan kansi on ihan tasapintanen ja jatkuu vielä pari metriä partaitten ulkopuolelle valmistaakseen enemmän tilaa. Nämät parvekkeen näköiset ulkorakenteet ovat aluksen lastissa ollen, tuskin 30 senttiä vedenpinnan yläpuolella. Tämän alikannen yläpuolella on "ylempi" kerros ja siinä on kahdenkertaisia telttakankaita suojana aurinkoa vastaan. Salongit, kajuutannäköiset, mutta tilavat, sijaitsevat näitten molempien "kerrosten" välillä. Ne ovat erittäin somasti ja hauskasti sisustetut ja varustetut suurilla ikkunoilla, josta näkyy joen molemmat rannat; käärekaihtimet estävät auringon liiaksi paahtamasta. Leveässä sohvassa, johon joka ilta huolellisesti tehdään sija, lepää erinomaisen hyvin ja yöpöydällä on huokoinen savipullo, jossa vesi pysyy jotenkin viileänä. Saattaako tuolla alhaalla kuumissa erämaissa olla paremmin? Takakannella joka on erityisesti varattu ensi luokan matkustajille, on rottinkisia nojatuoleja, joissa on tukea säärille. Istua tämmöisessä tuolissa ja vaan nähdä maan ohitsensa kulkevan on erinomaisen mukavaa, varsinkin verrattuna siihen matkustustapaan, johon minä olin tottunut.
Katteini oli pieni, paksu ja leikkipuheinen englantilainen, joka 21 vuotta oli kulkenut Bagdadin ja Basran väliä. Komennettavana oli hänellä kolme upseeria, kaikki englantilaisia, muu miehistö oli turkkilaisia.
Palmupuistoja on yhä harvemmassa, viimein ne ihan loppuvat, eikä mikään ole silmän esteenä näköpiirissä. On mitä laajin näkö-ala yli silmän siintämättömien tasankojen, jotka leviävät joen molemmin puolin. Maaperä on sanomattoman vetistä. Siellä täällä on se pikemmin tavattoman suuren järven, kuin mantereen näköinen.
Shat-el-Arab on keskimäärin 500 metriä leveä ja kuudesta kymmeneen metriä syvä. Eräällä paikalla Basran satamassa kuuluu se olevan 20 metriä syvä. Veden nopeus on mitätön, mutta kuitenkin tarpeeksi suuri estämään suurimman osan tuosta hienosta liejusta, jota se kuljettaa mukanaan, laskemasta pohjaan, ennenkuin se on ehtinyt suistamoon. Tässä ne laskeuvat kerroksittain ja muodostavat nuo vaaralliset hiekkasärkät joensuuhun. Vuosi vuodelta kulkee näin uutta liejua ulos suistamoon, joka täten kasvaa yhä kauvemmaksi ulos Persianlahteen. Rawlinson on laskenut, että näin muodostuu koko 53 metriä maata vuodessa. Tähän katsoen on otaksuttavaa, että koko Mesopotamia, ei kovinkaan kaukaisina aikoina sitten, on ollut merenpohjana ja Persianlahden luoteisena jatkona. Niin onkin asianlaita ollut. Kaukana sisämaassa Hillehin (Babylonin) luona ja vielä kauvempana ylhäällä löytyy runsaasti raakunkuoria ja jäännöksiä siitä eläinkunnasta, joka vielä tänään liikkuu Persianlahdessa. Tigris ja Eufrat ovat aikojen kuluessa kuljettaneet mukanansa soraa ja liejua Antitauruksesta, Armeenian ja Kurdistanin vuorilta ja vähitellen täyttäneet entisen lahden pohjoisosan. Maan muodostumista on yhä jatkunut. Joet, jotka muinoin, kukin suunsa kautta, laskivat lahteen, ovat lopuksi yhtyneet yhdeksi joeksi, muodostaen sitten kauvempana alhaalla laajan suistamon. Kerha ja Karun nimisillä joilla oli myös muinoin omat suunsa, mutta ovat sittemmin joutuneet Shat-el-Arabin jokiväylään. Kerha noin 3,000 vuotta sitten (Rawlinsonin arvelu), Karun vielä myöhemmässä ajassa.
Mutta Mesopotamia on ollut vielä merkillisempien ilmiöitten näyttämönä. Kaikella todenmukaisuudella saattaa nimittäin olettaa, että täällä on tapahtunut se mahtavin luonnonmullistus, minkä ihmiskunta on kokenut, eli tuo tuhoava tulva jonka me tunnemme "vedenpaisumuksen" nimellä. Professori Suess Wienissä on raamatullisen kertomuksen johdolla, verrattuna kiilakirjoitusmuistomerkeissä löydettyyn jokitaruun, älykkäällä ja luonnollisella tavalla selittänyt vedenpaisumukseen olleen syynä maanjäristysaallon, jota seurasi pyörremyrsky Persianlahdesta, sekä todistanut ettei ilmiö ollut käsittänyt koko maailman mannerta, vaan rajoittunut Eufrat ja Tigrisvirtojen alempaan jokilaaksoon.[37]
Kello 8 söin yhdessä Mejidiehin upseerien kanssa vankan päivällisen, jossa oli neljä ruokalajia. Sitten meni katteini ylös komentosillalle, itse johtamaan laivansa vaikeata ja vaaranalaista kulkua hiekkasärkkien välillä, nuoret upseerit, joilla ei näkynyt olevan juuri paljo tehtävää, jäivät minulle seuraa pitämään. Loikoen kukin nojatuolissamme nautimme — ainakin minä — suloisinta ja huolettominta elämää iltakahvin ja sikaarin ääressä. Sääskien miljoonalaumat eivät sitävastoin tehneet oloamme mieluisaksi, varsinkin senjälestä kuin olimme polttaneet sikaarimme loppuun. Kello 10 menivät upseerit levolle ja minä seurasin heidän esimerkkiänsä, mutta minun oli mahdotonta nukkua; mehän lähestyimme Eufratin suuta ja "Paratiisia"! Laiva vetääntyi nyt Shat-el-Arabin vasemmalle rannalle, jota Tigriksen aallot huuhtelevat. Heti kello 11 jälestä kuljimme Kerhajoen suuta; tämä joki alkaa Ardilannin ja Luristanin rajalla, länsi Persian vuoriseuduissa ja juoksee sitten suoraan etelään, laskeaksensa sitten etäämpänä Shatin vasemmalla puolella.