Matkamuistelmia Persiasta, Mesopotamiasta ja Kaukaasiasta

by Sven Anders Hedin

Kello 8 aamulla 4 p. kesäkuuta tuli vastaamme englantilainen siipilaiva Kalifah, joka edellisenä iltana oli lähtenyt Bagdadista. Tuntia myöhemmin saavuimme Ktesifonin ja Seleukian rannoille; tämä on varmaankin huomattavin paikka keski Tigriksen varrella. Jo pari tuntia ennenkuin sinne saavutaan näkee etusivun eräästä tavattoman suuresta rakennuksesta, joka terävissä piirteissä kohoaa matalasta tasangosta; tämä on Tak Kesra niminen palatsi. Ktesifonin rauniot ovat kapealla niemellä Tigriksen muodostamassa laajassa mutkassa.

Kun laiva tarvitsee kaksi tuntia kulkeakseen tämän mutkan, mutta käyden pääsee niemen yli runsaassa puolessa tunnissa, pyysin katteinilta päästä maihin, saapuakseni taas niemen toisella puolella laivaan. Tähän suostui hän kohteliaasti, vene ynnä siinä neljä arapialaista laskettiin vesille ja muutamassa minuutissa saavuimme rantaan. Kaksi arapialaista soutivat takaisin veneen, joka taas vedettiin kannelle, jonka jäljestä Mejidieh jatkoi matkaansa Tigristä ylöspäin ja minä ynnä molemmat toiset miehet lähdimme astumaan Tak Kesraa kohden. Koko tasanko on tässä täynnä fajanssisirpaleita ja kivipalasia, ja minne silmänsä kääntää, näkee pelkkiä harmaankeltaisia, pyöristetyitä soraläjiä, joilla kasvaa kanervan näköisiä kasveja ja kuivaa ruohoa. Tässä oli kerran Ktesifonin kaupunki. Kaunein muinaismuisto sen suuruuden ajalta on yllä mainittu suurenmoinen Tak Kesran linnan raunio, josta piirsin siinä paikassa kuvan.

Tak Kesran, s.o. Khosron kaaren rakensi sassanilainen kuningas Khosra Noshirvan, joka hallitsi vv. 531-578 j.Kr. Nimensä on se saanut keskisestä esisalista, kuninkaan vastaanottosalista, joka muodostaa korkean puolikaaren, tämän molemmilla puolilla on joukko muita saleja ja sivuhuoneita puolisoille ja palvelijoille. Näitä sekä ajan hammas että myöhemmät sukupolvet ovat hävittäneet, käyttämällä kivet uusiin rakennuksiin. Etumaiset huoneet ovat vielä pystyssä, lujina ja kukistamattomina kuin kallio. Kun kaliifi Djaffar Al-Mansur (754-775) perusti uuden Bagdadin, toi hän kiviä Ktesifonista. Hän tahtoi myös purkaa Tak Kesran, käyttääksensä niitä mainioita kiviä, joista tämä linna oli rakennettu, mutta koe ei onnistunut — saviruukki liitti kivet niin lujasti toisiinsa, ettei niitä saatu irti. Linnan kummassakin muurissa on neljä porttia, joista ainoastaan toinen, keskeltä laskettuna, käy läpi koko muurin, ne muut kolme ovat ainoastaan koristeina. Samoin on laita kaikkien neljän kerrosten akkunakaarten, jotka eivät ole muuta, kuin matalat syvennykset muurissa. Porttien ja akkunien välillä kohoaa mahtavat puolipylväät, kaksittain toisensa vieressä. Nämät kaipaavat kuitenkin päällyskoristeita ja jalustoita. Akkunien ja porttien, samoin kuin suuren keskietehisen yläpuolella näkyy kaaria ja koristeiden jäännöksiä. Linna on rakennettu poltetuista tiileistä ja muurit ovat alhaalta noin 6 metrin ja ylhäältä lähes 3 metrin paksut. Vastaanottosali, jonka sisimmät muurit myös ovat pystyssä, on lähes 30 metrin korkuinen ja noin 45 metrin syvä. Koko etusivu on yli 84 metrin pitkä. On luultavaa, että etusivun muureja, jotka ovat poltetuista tiileistä sekä nyt harmaan ja rosoisen näköisiä, muinoin peitti valkoiset marmoorilevyt. Näitä kalliita levyjä naapurikansat, kaupungin häviöön jouduttua, ryöstivät. Arapialaiset kirjailijat tietävät myös kertoa, että pylväskoristeet olivat puhtaalla hopealla silatut. Jos tämä on totta, lienee Tak Kesra Noshirvanin aikana ollut erinomaisen komea. Suuri vastaanottosali on, niinkuin kuvasta näkee, avonainen ulospäin, mutta toden mukaista on, että kullan ja purpuranväriset verhot ja esiriput muinoin suojasivat salin sisäpuolta auringolta ja tuulelta. Näin on asianlaita esim. vielä shahin valtaistuinsalissa Teheran linnassa. Vastaanottosalista johtaa kaksi kaarevaa porttia nykyään hävinneisiin sivuhuoneisiin ja yksi portti johtaa takaseinästä ulos. Salin katossa oli ennen metallirengas, joka äskettäin on sieltä poisotettu. Siinä riippui kuninkaallinen kruunu kuninkaan pään yli, hänen istuessaan kullasta ja norsunluusta tehdyllä valtaistuimellaan. Katossa näkee vielä useita ympyriäisiä reikiä ja luullaan ne sinne laitetun sentähden, että ulkopuolelta voitaisi hoitaa kruunut, jotka tuhansilla lampuilla valaisevat ääretöntä salia. Holvia koristi sitä paitsi eläinrataa kuvaavat kultaiset tähdet. Linnan edessä oli ihana puutarha, mutta sen keskellä kasvoi eräällä paikalla pelkkää rikkaruohoa ja ohdakkeita. Eräs roomalainen lähettiläs kysyi, miksei kuningas antanut viljellä tätäkin maanpalstaa. Noshirvan sanoi sen kuuluvan eräälle köyhälle leskelle, joka ei tahtonut sitä myydä, ja ettei hän tahtonut käyttää väkivaltaa, vaan antoi sen olla sillänsä. Roomalainen vastasi silloin kekseliäästi, että kauniin näköala palatsista oli juuri tämä viljelemätön vainio.

Ktesifonin perusti ensimmäisellä vuosisadalla Kristuksen syntymän jälkeen parthilaiskuningas Vardanes. Kaupunki alkoi kukoistaa samassa määrässä, kuin Seleukus I Nikatorin perustama kaupunki Seleukia alkoi rappeutua. Parthilaiskuninkaat käyttivät sitä talviasuntonaan ja silloin tuli siitä valtakunnan pääkaupunki. — Parthilaisten kanssa se kukistui, mutta alkoi taas kukoistamaan sassanilaisten hallitsijasuvun aikana, joka toisinaan asui siellä. Vuosina 232 otti roomalainen keisari Severus 100,000 vankia Ktesifonista ja v. 263 piiritti sitä Palmyran kuningas, Odenathus. Kun Sapor II (309-379) asui Ktesifonissa, ryntäsi makedoonilainen ruhtinas Thair sitä vastaan. Vuonna 637 jätti viimeinen persialainen kuningas Jetsdegerd III Ktesifonin arapialaisen sotapäällikön Sa'ad Ibn Vakkaksen käsiin, tämä kun viimeisen ratkasevan tappelun jälkeen Kadesian luona 160,000 miehellä tunkeutui Persiaan. Jetsdegerd ynnä kaupungin asukkaat pakenivat ja niin saivat vallottajat Ktesifonin helposti haltuunsa. Tästä kertoo ennen mainittu historioitsia Justi seuravaa: "Kun arapialainen sotapäällikkö maalisk. v. 637 samosi tyhjään kaupunkiin, lausui hän koraanin 44 luvusta seuraavat sanat: 'kuinka monta yrttitarhaa ja kumpua, vainioita ja kauniita palatsia ynnä suloisia esineitä, joista he riemuitsivat, ovat he jättäneet jälkeensä! Ja me olemme sen näin jättäneet perinnöksi toiselle kansalle, ja ei taivas eikä maa ole heitä itkenyt!' Senjälkeen meni Sa'ad Kobadin valtaistuinsaliin, joka oli 100 metriä pitkä marmoori-rakennus pilarikäytävineen ja lausuen koraanin alkulukua laskeutui kahdeksan kertaa maahan ja rukoili sitä voittorukousta, jota Muhametti oli rukoillut Mekkaa valloittaessa. Sitten ratsasti hän kaupungin lävitse ja astui Khosroksen linnaan, jonka huoneissa — niiden luvun tietää vaan Jumala kaikkiviisas — kultaa, hopeata, jalokiviä, juhlapukuja, peitteitä ja aseita oli kasottain. Kun historioitsijat yksityisseikkoihin asti kertovat saaliista, näkyy siitä kuinka sangen ylellisiä ja hienotapaisia persialaiset olivat olleet ja kuinka mahtavan vaikutuksen tämä suuri kaupunki kaikkine elämän mukavuuksia tarkoittavine laitoksine lienee tehnyt arapialaisiin, sopii kuvaella, kun luemme historioitsia Tabarin kertomuksia, että Jetsdegerd sanoi niille lähettiläille, jotka vaativat häntä antautumaan: 'minä olen nähnyt monia kansoja, turkkilaisia, deilemiläisiä, slaavilaisia, juutalaisia y.m., mutta en minä koskaan ole löytänyt köyhempiä kuin te. Hiiret ja käärmeet ovat teidän ruokanne ja lampaan ja kameelinnahat ovat teidän vaatteenne, kuinka te voitte vallottaa minun valtakuntani?' Ja lähettiläät vastasivat: 'olet oikeassa; nälkä ja alastomuus olivat muinoin meidän osamme, mutta Jumala on antanut meille profeetan, jonka uskonto on meidän voimamme.' Kerrotaan, että saaliinjaossa noin puolen yhdeksättätuhatta markkaa oli tullut jokaisen sotamiehen osaksi ja sotamiehiä oli 60,000. Suuri osa saaliista ei voitu jakaa, paljon oli semmoista, jolle ei ymmärretty arvoa antaa. Löydettiin kameeli ja sen kuormana arkku, jossa Khosroksen vaatteet olivat; koruompeluille oli neulottu rupiinia helmien väliin, arkussa oli sitä paitsi vielä Khosroksen kultakankaisia vaatteita, hänen kruununsa, sinettinsä ja korkokuvillisia kankaita. Khosroksen sota-asuna oli kultainen haarniska, kypäri, sekä käsivarsi- ja säärivarustukset myös kullasta. Aarreaitassa löydettiin kultainen hevonen, jolla oli jalokivillä peitetty hopeainen satula, sekä hopeainen kameeli ja kultainen kameelinvarsa. Kallisarvoinen oli eräs kullalla ja hopealla kudottu vaatekappale, noin 30 neliömetrin suuruinen, sen reunaan oli kudottu viheriäinen kukkasarka, jossa kukkina oli smaragdeja, beryllejä, rupiineja, turkooseja ja topaaseja. Kuninkaat käyttivät tätä vaatetta talvisin muistutellakseen kevään kukkia. Otettiinpa talojen ovetkin Ktesifonista, ja vietiin uusiin taloihin Kufaan."

Sitten rappeutui kaupunki yhä enemmän ja paikkaa nimittävät arapialaiset meidän päivinämme "Soliman Pakin haudaksi" — Muhametin parran ajajan mukaan, jonka profeetta itse käänsi Islamin uskoon ja joka haudattiin Ktesifonin luona. Hänelle rakennettiin kupukattoinen mausolee, joka on tähän asti jotenkin hyvin säilynyt. Sitä käyvät kaikki ohikulkevaiset muhamettilaiset katsomassa.

YHDEKSÄSTOISTA LUKU.

Bagdad.

Kun olin runsaan tunnin ajan ihaillut Tak Kesraa, jolla aikaa arapialaiset minun huvikseni kiipeilivät ulkonevia tiiliä myöden holvin katolle ja sieltä viskelivät alas kiviä, jotka omituisen kaijun synnyttivät tuossa tavattomassa esisalissa, palasimme niemimaan pohjoisrannalle, johon 10 minuttia käveltyä saavuimme. Kun siellä katsoimme pitkin virtaa alaspäin, näkyi Mejidieh kaukaa pienenä pilkkuna, jonka päällä oli musta savuluuta. Saimme odottaa koko tunnin ennenkuin tuo pieni pilkku suureni ja vähitellen sai höyrylaivan näön ja muodon. Odottaessamme tekivät arapialaiset pienen uimaretken Tigriksen harmaassa, savensekaisessa vedessä. He pyysivät minunkin seuraa tekemään, mutta minun mielestäni nuo likaiset laineet ja vetelä pohja enemmän tahrivat kuin puhdistivat ruumiista, enkä siis mennyt uimaan. Sen sijaan rantakivillä istuen tarkkaelin uimarien taitavia liikkeitä, auringon hehkuessa kuin kuuma rauta pääni päälle. Varjoa ei ollut missään vähintäkään; takkuinen pensas tosin kasvoi rannalla, mutta kuin auringon säteet paistoivat "seipään läpeen", hävisi varjokin pensaaseen. Vihdoin saapui Mejidieh meidän kohdallemme, ja annettuamme merkin, noudettiin meidät veneellä "astiaan", jossa taas saatiin varjoa ja vettä. Kun annoin seuralaisilleni kaksi kraania käyntipalkkaa, kiittivät he ja sanoivat siinä olevan liiaksi — ja se oli aivan tavatonta ja selittämätöntä. Kenties he laivamiehinä olivat saaneet katteinilta kiellon juomarahoja ottamasta. Mejidiehin siivet alkoivat taas loiskia vettä, rantamaisemat liitävät silmiemme ohitse, mutta entisen yhtätoikkoisina ja autioina. Hetken perästä kuljettiin Dielajoen suun ohi; tämä virta on puolta kapeampi kuin Tigris, mutta sen vesi on yhtä sameraa. Tarun mukaan oli Kyyros Dialan yli kulkeissaan niin suuttunut virralle, joka vei yhden hänen paraita hevosiaan, että hän paloitteli sen 360 kanavaksi.

Aina sen mukaan kuin kuluvat ne hetket, jotka meitä eroittavat suuresta loistavasta Bagdadista, tuntee jännityksen, ja odotuksen kasvavan. Tietämättänsä joutuu tuhannen ja yhden yön satuihin. Ajatuksissaan näkee palatsin toisensa perästä kohoovan virran rannoilla. Harun-al-Rashidin loistoisa linna kuvastelee virran vedessä marmooriseiniään ja holvatuita kaariakkunoitaan ynnä kullan kirjailtuja purpuraverhoja. Kullatut kupoolit ja sinertävät tai valkoiset minareetit kohottavat sorjia päitänsä pilviin, ja komeiden rakennusten välissä vilisee ihmisvirta kirjavissa, kaunovärisissä puvuissaan. Muistoon astuu tuo ja tämä tapaus Bagdadin kukoistuksen ajoilta suuren kalifin päivinä, joista nuo unhoittumattomat sadut kertovat. Mutta, voi Allah! kuinka pettyykään kun päivänsavun paahtava huntu on hajonnut viileämmän iltatuulahduksen tieltä ja paljas todellisuus on selvänä silmäimme edessä! Kalifin palatsin siasta näkyy palmujen välissä oikealla rannalla sekainen ryhmä valkeaksi sivuttuja huoneita. Kullatut kupoolit ovat hävinneet ja vielä säilyneet minareetit ovat vuoratut ei kullalla vaan valkoisella rappauksella, joka monin paikoin on virunut ja valunut pois, niin että vaan harmaa savi on jälellä.

Kun tulee tätä tietä Bagdadiin, vetää ensinnä huomiota puoleensa Tsobeidin hauta, jonka katteini jo kaukaa näytti minulle. Se on virran oikealla rannalla (vasemmalla meistä) kahdeksankulmainen rakennus, jonka torni on kynttilän sammuttajan kaltainen. Sen avaraa salia ennen vanhaan varkaat ja vorot käyttivät pakopaikkanansa, mutta, kun virastot pitivät sitä pyhyyden häväistyksenä, jolla loukattiin tätä hautaa, missä Harunin lempipuoliso lepää, he yksinkertaisesti muurauttivat oviaukon umpeen. Vasemmalla rannalla on laajoja palmupuistoja, joissa on pienen matkan päässä toisistaan taidollisesti tehtyjä vedennostolaitoksia. On suuri pyörä, jonka kehässä on joukko sankoja kiinnitettynä. Pyörää pyöräyttävät koneiston avulla hevoset, ja vesi nostetaan suoraan virrasta, tyhjennetään puukouruihin ja valuu niitä myöden puutarhaan. Nämät vedennostolaitokset ovat yhtämittaisessa liikkeessä pitääksensä palmujen viljelysmaan aina kosteana. Pitkin rantaa on rakennettu noin metrin korkuinen muuri estämään veden uudestaan virtaan juoksemasta.