Kirjallisuuskin kukoisti. Arapiankieli oli lakimiesten, tieteen ja valtion virkakieli, koska Muhametti sanoo olevan synniksi jos kääntää koraanin vieraalle kielelle. Mansurin hallituksen aikana käänsi persialainen Ratsbih-el-Mokaffa arapiaksi Persiaan tuodun intialaisen satukokoelman, "Ruhtinaankuvastin", Kalila ja Dimna, josta sitten sukeutui "Tuhannen ja yhden yön" satukokoelma. Sama mies käänsi myös arapiaksi persialaisen Shahnamehin, joka taas antoi aihetta Ferdusin suureen Kuningasten kirjaan. V. 774 rakensi Mansur palatsinsa Dar-el-Kholdin, "Iankaikkisuuden talo", Tigriksen oikealle rannalle. Kolme pontoonisiltaa rakennettiin, esikaupunkeja syntyi ja Basrasta tuli Bagdadin satamakaupunki.
Harun-al-Rashidin, "oikeamielisen", aikana nousi Bagdad korkeimpaan kukoistukseensa ja oli yhä taiteen ja tieteen keskuksena 1200-luvun keskiväliin asti. Harun kaunisti kaupungin ja rakennutti vasemmankin rannan, mutta itse asui hän Ambarin linnassa Eufratin varrella syyttäen kaupungin tomun ja helteen olevan vahingollisen hänen terveydelleen, mutta todellisuudessa pelkäsi hän levotonta roistoväkeä. Ma'amunin hallitessa (813-833) oli tieteellinen sivistys korkeimmillaan. Vanhat kreikkalaiset kirjailijat, Euklides, Ptolemaios, Hippokrates, Aristoteles y.m. käännettiin. Bagdadiin perusti Maamun kirjaston, tähtitieteellisen observatoorin, ja erään laitoksen, "Tieteen talon", jossa luettiin lääketiedettä, matematiikkaa, fysiikkaa ynnä muita luonnontieteitä, filosofiiaa, tähtitiedettä ja astrologiiaa. Hänen kuolemansa jälkeen puhkesi Bagdadissa sisällisiä melskeitä ja riitoja arapialaisten ja persialaisten välillä, josta syystä kalifi Motassim v. 835 muutti hallitusistuimensa Samaraan, joka on mitätön paikka, ylä Tigriksen varrella. Siihen se jäi, kunnes kalifi El-Motamid (870-892) jälleen muutti istuimensa Bagdadiin. Ahmed-er-Rodin aikana (934-940) loppui kaliifien valta häpeällisesti ja v. 1055 marssi seldshukki Togrul-begh Bagdadiin ja hänestä tuli kalifikunnan hallitsija. Seldshukkien hallitusvallan täytyi kuitenkin pian väistyä fatimiidilaisvallan tieltä.
Kun Benjami Tudela v. 1173 lähti laajoille matkoilleen kävi hän myös Bagdadissa, jota hän kertoo erinomaisen ihanaksi kaupungiksi. Kaliifin palatsi oli neljännespenikulman suuruinen ympärimitaten, sisältäen metsästysmaita ja puutarhoja. Keskellä oli suuri järvi, johon tuli vettä Tigriksestä: metsästys ja kalastus kuului jokapäiväisiin huvituksiin. Kun kaliifi ramasan-paastona lähti palatsistaan isoon moskeeseen rukoilemaan, ratsasti hän muulilla ja oli kuninkaallisessa puvussa, mutta kallista turpaaniansa peitti musta harso; tämä oli vertauskuva siitä, että katoavaisuuden ja kuoleman varjot kerran peittävät kaiken sen suuruuden ja loiston, joka häntä nyt ympäröi. Häntä seurasi valtakunnan ylhäisiä herroja ja arapialaisten päämiehiä, komeissa puvuissa, jalojen ratsujen selässä. Kaduilla liikkui taajoja ihmisjoukkoja, jossa näkyi tanssijattareita, laulajattareita ja soittajia. Kaikki tervehtivät häntä huudahtamalla: "rauha olkoon sinulle, meidän herramme ja kuninkaamme". Tähän kaliifi vastasi viemällä kätensä huulillensa ja otsallensa huudahtaen: "salam alejkum"! Ei ole ihmeteltävää, että kaliifia näin kunnioitettiin juutalaisien rabbiinien aikana, sillä ainoastaan ramasanin aikana näyttäytyi hän palatsinsa muurien ulkopuolella.[38]
V. 1258 valloittivat mongoolit Bagdadin Hulagu tattarin johdolla; nämät hävittivät ja ryöstivät monet abbasilaisten loistavista rakennuksista. V. 1392 hyökkäsi sinne Timur, ja v. 1477 Usum Kassim; hallittuaan 40 vuotta, kukisti hänet Ismael I. Sitten joutui se taas persialaisilta ottomanilaisten käsiin; Sulejman suuri valloitti sen, mutta v. 1624 jätti janitsaarien päällikkö Bagdadin Shahi Abbas suurelle. Tämä tapaus herätti suurta katkeruutta Konstantinoopolissa. Suuria sotajoukkoja lähetettiin Mesopotamiaan, mutta ilman menestystä ja sota loppui siten vähitellen. Eräänä päivänä kun sultaani Amurath neljäs rukoili polvillaan eräässä moskeessa, hyökkäsi rääsyihin puettu dervishi hänen luokseen huutaen kiukusta vapisevalla äänellä: "Sinä profetan kunnoton jälkeläinen, sinä piilout haaremissasi, sillaikaa kun nämät saastaiset eläimet ryöstävät sinun perintöäsi! Tiedätkö että kirotut shiittiläiset ovat hävittäneet Abd-el-Kaderin haudan?" Pelästyksissään ja vimmastuneena tästä puheesta, vannoi sulttaani Amurath koraanin kautta, uudestaan rakentavansa pyhimyksen haudan. Kuukauden kuluessa oli hän sotajoukkoineen Bagdadin muurien edessä, valloitti kaupungin lyhyen piirityksen jälkeen ja toimitti tavattoman verilöylyn shiittien joukossa. Talismin nykyään kiinimuuratun portin yläpuolella on seuraava kirjoitus: "24 p. jouluk. v. 1638 tunkesi Amurath-sultani Bagdadiin Talismin portin kautta, piiritettyään sitä 40 päivää."
Sen jälestä on Mansurin kaupunki pysynyt turkkilaisten käsissä ja ainoastaan yhden kerran ollut piiritettynä, nim. silloin kun Nadir Shaahi teki onnistumattoman piirityksen sitä vastaan. Kaupunkia puolusti silloin erinomaisen urhoollisesti voimakas turkkilainen Ahmed-pasha.
KAHDESKYMMENES LUKU.
Karavaanimatka.
Herra Hilpern oli sopinut erään Teheraniin aikovan karavaaninkuljettajan kanssa, että minä saisin seurata häntä Kirmanohahiin saakka ja siitä 30 Ruotsin penikulman matkasta, joka eroitti minut tästä kaupungista, maksaa 50 krania. Karavaanin piti lähtemän kesäkuun 7 päivää vastaan yöllä, ja jo kello 10 tuli kaksi arapialaista, muuli mukana noutamaan minua ja tavaroitani. Minä sanoin sen vuoksi jäähyväiset herttaiselle ja vieraanvaraiselle englantilaiselle perheelle ja ratsastin sitten hiljaa ja juhlallisesti Bagdadin ahtaita katuja kaupungin laidassa olevaan karavaaniseraijiin, jonne matkueen jäsenet kokoontuivat ja jossa juhdat kuormitettiin. Kaduilla oli eloa ja liikettä; erittäinkin basaareissa, joiden kautta minä kuljin päästä päähän, istui tuhansittain arapialaisia vilkkaasti keskustellen, muutamat söivät, toiset polttivat kaliaania, ja käytävät olivat täynnä näistä vesipiipuista nousevia savupilviä. Syynä tähän rattoisuuteen ja tähän myöhäiseen virkeyteen oli se, että Ramazan kuu nyt oli alkanut ja tehnyt yön päiväksi ja päivän yöksi koko muhamettilaisessa maailmassa. Muhamed kieltää tunnustajiaan tämän kuukauden aikana nauttimasta mitään, vieläpä polttamasta kaliaania, ennen kuin aurinko on laskenut. Tämän kuukauden kestäessä nukkuvat he sen vuoksi suuremman osan päivää, sillä eihän voi tehdä työtä syömättä. Mutta heti kun aurinko on vaipunut taivaanrannan alle, nousee pappi moskeijan minarettiin (torniin) ja sinkahuttaa avaruuteen koraanista rukouksen, joka muhametinuskoisten korviin kaikuu kuin vapautuksen ääni ja avaa heidän suunsa ottamaan vastaan odotettua illallista. Kiihkeästi ovat he, auringon alettua lähetä taivaanrantaa, odottaneet tätä tärkeätä iltarukousta saadakseen sen kaikuessa nälkäisten susien tavoin iskeä kiinni ruokaan ja sytyttää kaliaanin, jonka savu sitten tupruaa pitkälle aamupuoleen yötä. Useimmat käyttävät kuitenkin yönsä paremmin. Syötyään vankan suuruksen ja poltettuaan pari piipullista menevät he työhönsä, takovat, ompelevat ja nikkaroivat lampun valossa, kunnes taas vähää ennen auringon nousua syövät viimeisen vahvistavan aterian. Auringon noustessa pesevät he itsensä, rukoilevat ja laskeutuvat sitten levolle pehmeälle divaanille, illalla jälleen herätäkseen uuden iltarukouksen kaikuessa.
Sen vuoksi oli niin iloista tänä iltana Bagdadin basaareissa, sen vuoksi oli lamppujen luku niin tavattoman suuri, ja sen vuoksi leijaili paksu kaliaaneista lähtevä savupilvi oikeauskoisten päitten päällä. Kadut sitä vastoin olivat huonosti valaistut; ainoastaan siellä täällä lekutti lyhty.
Tunnin aikaa ratsastettuamme väentungoksen lävitse, saavuimme me karavaaniseraijiin, jonka pihalla muulit seisoivat synkän näköisinä ja odottivat, aavistaen mitä piti tuleman, sillä aikaa kuin arapialaiset järjestivät, sitoivat ja lukivat tavarapakkojansa. Saatuani kuulla, että karavaani ei tulisi lähtemään ennen kuin k:lo 2 yöllä, heittäydyin minä pitkäkseni parin tavarapakan päälle ja nukahdin.