Maa kohoaa nyt vähitellen, mutta huomattavasti. Ensinnä kuljetaan kolmen matalan vuoriharjanteen yli, jotka ovat yhdensuuntaisia toistensa kanssa. Niiden välissä on lakeita ylätasankoja, jotka ovat mättäitten ja auringon ruuniksi polttaman ruohon peittämät. Ardilanin korkeat vuoret näkyvät nyt yhä selvemmin taivaanrannalla.

K:lo 11 saavuimme me Chanekinin kaupunkiin, joka sijaitsee erään Dijalan syrjäjoen varrella. Niiltä kukkuloilta, joiden yli tie käy alas kaupunkia kohden, näyttää tämä erittäin kauniilta, levitessään virran molemmille rannoille ja ollen niinkuin kaikki muutkin paikat tässä osassa maata taatelipalmumetsän peittämänä. Se on rajakaupunki Persian ja aasialaisen Turkin välillä, ja täällä näkee viimeisen kerran, matkalla Teheraniin, puolikuun lipun. Silta, joka ennen kävi virran yli, on hävinnyt, ja sen vuoksi täytyy ratsastaa vedessä, joka välisti on niin syvä, että täytyy panna jalkansa ristiin satulan yli välttääkseen kastumista.

K:lo 3 j.pp. lähdimme me taas Chanekinista. Maa muuttuu yhä mäkisemmäksi ja eläinkunta rikkaammaksi. Erittäinkin tapaa sinivariksia ja heinäsirkkoja uskomattoman suurissa parvissa. Vähän ajan kuluttua ratsastimme me kahden pienen linnantornin ohi, jotka olivat aivan tien vieressä ja vallitsivat seutua. Muutamia pyssyjä riippui seinillä, ja pari sotamiestä muodosti koko varustusväen. Vielä pari tuntia jälkeenpäin kuljettiin erään sotilasleirin ohi. Me emme olleet ennättäneet pitkälle tästä, ennen kuin kuusi aseellista persialaista sotamiestä tuli ratsastaen meidän perässämme. He seurasivat sitten ihan meidän kintereillämme, ehtimiseen tehden useita sotaisia temppuja; niin esim. laukaisivat he pyssynsä kiivaimmassa vauhdissa, niin että kuulat vinkuivat korvissa, ratsastivat kilpaa tiellä niin lähellä minua kuin mahdollista ja ajoivat täyttä laukkaa alas äkkijyrkistä rinteistä, niin että täytyi kummastella etteivät hevoset taittaneet jalkojansa. Kun me tunnin kuluttua tulimme toisen sotilasleirin luo, tulivat ratsumiehet minun luokseni ja pyysivät juomarahoja, mutta pyyntöön tuli jyrkkä kielto. Huomatessaan että heidän yrityksensä saada meitä taipumaan, ei hyödyttänyt mitään, ja kun minä sanoin, etten minä ensinkään ollut pyytänyt heitä seuraamaan mukana, luopuivat he hävyttömyydestään ja kääntyivät takaisin, samalla kun kuusi muuta sotamiestä uudesta leiristä astui heidän sijaansa ja seurasi meitä Kasr-i-Shiriniin saakka, jonne saavuttiin k:lo 8 illalla. Sittemmin sain minä tietää, että näitten sotamiesten velvollisuus oli saattaa matkustavia yli rajan, koska tämä seutu on huonossa maineessa väijyspaikkojensa ja päällekarkaustensa takia.

Vasemmalla tiestä, ennen kuin tullaan Kasr-i-Shiriniin, näkyy vanhan palatsin rauniot. Tämä, jonka on rakennuttanut kuningas Khosro Parvez, on saanut nimensä hänen lempikuningattarestaan Shirinistä. Kylä oli jotenkin siivoton. Kaikilla kaduilla oli rikkaläjiä, jotka levittivät sietämätöntä löyhkää. Ahnaat koirat repivät kappaleiksi tuoretta hevosenraatoa. Kaduilla astuskeli komeita haikaroita. Eräs karavaani oli jo ennen meitä asettunut kurjaan karavaaniseraijiin: kun niin muodoin siellä oli hyvin ahdasta, lyöttäydyin minä muutamien persialaisten sotamiesten seuraan, jotka olivat siksi kohteliaita, että antoivat minun levätä matollansa ja vähäpätöisestä maksusta hankkivat minulle munia, leipää, teetä ja tupakkaa. K:lo puoli 3 lähti karavaani liikkeelle, ja varmuuden vuoksi seurasimme me sitä, kunnes päivä valkeni; sitten erosimme me siitä. Hetken perästä kohtasimme me noin sata persialaista sotamiestä, jotka vinhaa vauhtia ratsastivat meidän ohitsemme tulisilla nopeilla hevosillaan. Muutamat olivat puettuina pitkiin, valkeasta, keveästä kankaasta tehtyihin viittoihin, kullalla tai hopealla kirjailtu vyö suolissa; toisilla oli vaaleansiniset silkkiset ihotakit ja harmaat korko-ompeluksilla kaunistetut viitat hartioilla. Kaikki olivat varustetut pyssyillä ja väkipuukoilla.

Vieläkin hetkisen kuluttua ilmoitti kellojen ääni, että karavaani oli lähestymässä. Ratsastettuamme erään kallioryhmän ohi huomasimmekin kymmenkunta persialaista, jotka ratsastivat aaseilla. Minä kysyin minne he matkustivat, ja yksi heistä vastasi suurella arvokkuudella: "Me matkustamme Mekkaan, herra." Bagdadin ja Damaskuksen kautta oli heidän aikomuksensa matkustaa aavikon lävitse pyhään kaupunkiin. Yhtä katkera kuin ero kodista on, yhtä suloinen on se palkka, joka odottaa Mekkassa käynyttä hänen takaisin palatessaan; hän on näet silloin Hadshi, ja tämä arvonimi hänen oman nimensä edessä avaa hänelle kaikki ovet. Se on, sanoo Vámbéry hänen aateliskirjansa, jota hän eläessään kantaa sinetissään ja kuoltuaan hautakivessään. Muutamat tyytyvät matkustamaan Kerbelaan tai Meshediin, tai vieläpä ainoastaan Kumiin ja Shah-Abdul-Azimiin. Pyhiinvaeltajat, jotka ovat käyneet kahdessa ensinmainitussa kaupungissa, kantavat arvonimiä "Kerbelai" ja "Meshedi", jotka myös ovat sangen kunniakkaat, mutta kumminkaan ei mitenkään Hadshi-nimityksen vertaiset. Pyhiinvaelluksen loistokohta ei ole niin paljoa rukous Kaabassa tai tulo Muhammedin haudalle, kuin nouseminen Arafat vuorelle, joka voi tapahtua ainoastaan määrättynä päivänä vuodessa ja jossa vietetään Abrahamin uhrin muotoa. Noustuaan vuorelle huutaa pyhiinvaeltaja "Lebeik Allahum" (käske, Jumala) ja tämä silmänräpäys kuuluu olevan juhlallisin muhamettilaisen elämässä; hän ei unhoita sitä milloinkaan ja vasta kun hän on elänyt tämän unohtumattoman hetken, on hän todellinen Hadshi.[41] Sangen monet niistä pyhiinvaeltajista, jotka kamelin selässä tai jalan uhmaavat erämaan vaaroja, jäävät ainiaaksi tielle, ja vaikka ystävät ja omaiset vuosikausia ovat turhaan odottaneet niitä, jotka aikoja sitten ovat matkustaneet Mekkaan, mutta joista sitten ei ole mitään kuulunut, lähtee kumminkin uusia joukkoja matkalle suurimmalla rohkeudella, valoisimmilla toiveilla. Useilla ei ole mitään käsitystä siitä äärettömästä matkasta, joka heillä on kuljettavana; turhaan etsivät he joka ilta taivaanrannalla Mekkan torneja ja kupukattoja. Niin tapasi Vámbéry Meshedissä Samarkandista tulevia pyhiinvaeltajia, jotka kysyivät joko he huomenna tai ylihuomenna olisivat perillä Mekkassa. Myöhempinä aikoina, sitten kun höyrylaivareitit ovat yhdistäneet itämaan eri osat, on kumminkin pyhiinvaellus Mekkaan kadottanut jonkun verran loistettaan. Varakkaat persialaiset matkustavat nykyään usein Bushirista Adenin kautta Djiddahiin tai Teheranista ja Reshtistä Bakun, Konstantinopolin ja Suetsin kautta samaan paikkaan. Köyhät, joilla ei ole varoja tähän, tekevät koko matkan aavikkojen kautta.

Se tie, jota me nyt ratsastimme, oli sangen vilkasliikkeinen! Siellä täällä näkyy pieniä linnantornia ylempänä olevilla kummuilla. Vuoret muodostavat yhä enemmän ryhmiä eli vuorijaksoja, joiden välillä on tasankoja. Pieniä virtoja rientää alas vuorilta, ja miljoonittain heinäsirkkoja lentää suhisten ilman halki kaikkiin suuntiin, aikaan saaden omituisen, narisevan äänen. K:lo 8 aamulla tulimme me Sär-i-Pul nimiseen kylään, jossa useita merkillisyyksiä oli nähtävänä: ensinnä kolme sotamiestä käsittävä varusväki ja tykistö, jonka muodosti neljä ruostunutta kanuunaa, edelleen Imamgade, suuremmoinen puutarha, vanha karavaaniseraiji ja teehuone, jossa minä join teetä ja söin munia ja leipää, tuota tavallista ruokaa. Sär-i-Pul siaitsee tasaisella lakeudella, joka puolelta korkeitten vuorenharjujen ympäröimänä. Me lähdimme sieltä k:lo 9 ja tulimme pian ahtaaseen vuorensolaan ja sen jälkeen pitkään laksoon, jonka keskellä kulki pieni joki. Sen rannalla kasvoi tammia, öljypuita ja piilipuita, ja paikka oli niin miellyttävä, että minä en malttanut olla siinä levähtämättä tunnin aikaa. Ratsut päästettiin irti, ja me asetuimme mahtavan suuren tammen alle, jossa luonnoskirjaa rikastutettiin muutamilla uusilla maiseman kuvilla. Kappaleen matkaa levähdyspaikaltamme kohoaa tie jyrkkään vuoristoon, joka on oivallisesti muodostunut ja jonka rinteet ovat harvan metsän peitossa. Jota korkeammalle tullaan, sitä selvemmin huomaa, että ilma muuttuu raikkaammaksi ja viileämmäksi. K:lo 3 saavuimme me pieneen köyhään kylään nimeltä Mian-Dag, jossa me levähdimme eräässä persialaisessa perheessä muutamia tunteja. Tästä kylästä Kirrindiin kuljetaan länteen ja etelään viettävää lakeutta myöden, jota lukemattomat pienet purot kostuttavat ja sangen rikas kasvullisuus peittää. Molemmin puolin kohosi mahtavia vuoria, ja niiden juurella näkyi lukuisia kyliä ja paimentolaisleiriä. Tie, jonka täällä muodostaa joukko yhdensuuntaisia polkuja, on hyvä. Iltapuoleen kävi ilma oikein kylmäksi, ja kastetta lankesi. K:lo 11 saavuimme me sangen suureen Kirrind nimiseen kylään. Tämän lähimpänä ympäristönä ovat uhkeat puutarhat, joita runsaasti kostuttaa kaikissa suunnissa kylän läpi risteilevät kanavat. Karavaaniseraiji on rappeutunut, jonka vuoksi me nukuimme paljaan taivaan alla nuotion ääressä, jonka arapialainen oli valmistanut. Yö oli jäätävän kylmä, ja se vaikutti, että minä heräsin vilusta kangistuneena, jonka vuoksi minun täytyi juosta, polkea maata ja voimistella hyvän aikaa sekä juoda useita kupillisia kuumaa teetä, ennen kuin minä sain takaisin ruumiinlämpöni.

K:lo 6 e.pp. 12 päivänä kesäk. lähdimme me Kirrindistä. Tie on nyt erinomaisen hyvä, sillä se käy tasaisen vihannan lakeuden poikki, joka on hyvin kostutettu ja puutarhoista rikas. Se oli hedelmällisimpiä paikkoja mitä olin nähnyt Persian sisäosissa. K:lo 11 saavuimme Harunabadiin. Sangen leveä puro juoksee kylän lävitse, ja toisella puolella sitä siltaa, joka käy puron yli, tullaan suoraan basaareihin. Täällä oli eräs teemyymälä, johon me jäimme jälellä olevaksi osaksi päivää. Useampia persialaisia istui siellä juoden teetään ja polttaen kaliaanejaan. Eräs pappi näytti olevan erittäin ihastunut minun luonnonkirjaani, mutta kun minä olin piirustanut hänen kuvansa, pudisti hän päätään ja väitti, että hän todellisuudessa oli paljon paremman näköinen.

K:lo 12 yöllä lähdimme me liikkeelle yhdessä erään suuren kauppakaravaanin kanssa, joka kumminkin pian jäi jälkeen. Maisema muuttaa muotoaan: aavikon siaan on edessämme sikin sokin kunnaita, jotka ovat hyvin kostutetut ja runsaan kasvullisuuden peittämät. Kuljettiin useitten paimentolaisleirien ja kylien ohi, ja me kohtasimme karavaanin, jonka sadat kameelit näyttivät erittäin juhlallisilta selkeässä kuutamossa. Viiden aikaan kuljimme me vaarallisen solan lävitse, jossa täytyi käydä jalan ja taluttaa eläimiä. Vielä tunti, ja me saavuimme Mahidashtin karavaaniseraijiin, joka sijaitsee silmänkantamattomalla tasangolla. Tässä liityimme me erääseen karavaaniin, johon kuului sataviisikymmentä kamelia. Kuriositeetin vuoksi päätin minä ratsastaa yhdellä näistä Kirmanshahiin saakka. Minä annoin sen vuoksi hevoseni eräälle arapialaiselle, joka oli hyvin tyytyväinen saadessaan ajaa niin erinomaisella ratsulla, ja asetuin sen sijaan hänen kameelinsa selkään. Tämä saatiin laskeutumaan polvilleen lyömällä sitä vasemman etujalan polventaipeeseen. Kun se nousi ylös, oli minulla täysi työ pysytellessäni istumassa, vaikka yksi arapialainen piti minusta kiinni kummallakin puolella. Ilman tätä tukea tottumaton kamelillaratsastaja ehdottomasti viskautuisi eteenpäin kameelin kaulalle, kun se äkkinäisellä nykäyksellä ensin nousee takajaloilleen ja sitten etujaloilleen. Sen kautta joutuu viskatuksi ensinnä rajusti eteenpäin ja sitten yhtä rajusti taaksepäin. Kamelin käynti on kumminkin pehmeä ja miellyttävä, mutta ajan pitkään väsyy vyötäisten kohdalta. Keinuvat liikkeet oikealta vasemmalle ja edes ja takaisin, jotka ovat seurauksena sen tasakäynnistä, vaikuttavat myös, että ratsastaja tulee uniseksi ja alkaa torkkua.

KAHDESKYMMENESENSIMÄINEN LUKU.

Kirmanshah.