Apsheron niemimaa.
Kaspian meren länsi rannalla pistäikse Kaukaasian vuorten kaakkois päästä Apsheron niemimaa, 8 pen. pituisena mereen. Ylipäänsä on se samannäköinen kuin Mogan aro, mutta paljon mäkisempi, syystä, että Kaukason loppuhaarat monena matalana harjuna risteilevät sen läpi. Kasvullisuus on erittäin laihaa, varsinkin naftakenttien läheisyydessä, jossa turhaan etsii kuivettunutta ruohonkortta, mutta niemimaan sisäosissa, tuulelta suojatuissa laaksoissa, viljelevät tattarilaiset viljaa, ja pohjoisrannikolla on laajoja puutarhoja, joissa kasvaa viinirypäleitä ja vesimeluuneja.
Maa on sangen suolaperäistä, kaikki ne pienet järvetkin, joita on siellä täällä niemimaalla, sisältävät siinä määrässä suolaa, että kesäisin, veden kuivettua, jääpi järven pohjalle lumivalkoinen suojakerros. Merenrannikot ovat ylimalkaan matalat, täynnä pieniä saaria, joista suurin on Pyhäsaari (Svjatoj ostrov) itärannikolla, ja etelärannikolla Nargin, joka suojaa Bakin lahtea etelämyrskyiltä.
Ilmanala on terveellistä vaikkei juuri mieluisaa, sillä kesä on sangen lämmin ja kuiva, mutta talvi on kylmä, kostea ja uskomattoman tuulinen. Apsheron niemimaa on nim. avoin pohjoismyrskyille, jotka esteettömästi kiitävät meren yli, taittuen pohjoisrannikkoa vastaan, ja vaikka lämpömäärä harvoin laskee alle -5° C, tuntuu ilma kumminkin, läpitunkevan tuulen vuoksi, paljon kylmemmältä. Tuuli tuo mukanansa ei ainoastaan hiekkaa ja pölyä, vaan tuleepa vielä usein soraa ja someroa ilman läpi tanssien ja välistä pääsee ainoasti suurimmilla ponnistuksilla vastatuuleen kulkemaan.
Kaspian meri onkin tunnettu vaarallisista ja petollisista myrskyistään, jotka silmänräpäyksessä nousevat ja yhtä nopeasti kääntyvät pohjoisesta etelään.
Baku on niemimaan ainoa kaupunki. Se sijaitsee sen avaran lahden länsipuolella, jonka rajana idässä on Kap Sultan, lännessä Kap Shikov ja etelässä Nargin. Lahden ankkuripohja on erinomainen ja kaupunkia suojaa pohjatuulilta puoliympyräinen, matala vuorijono. Nämät luonnon tarjoomat edut sekä mukava asema meren kapeimmalla kohdalla tarjosivatkin mitä parhaimman paikan kaupungin muodostumiseen ja paljon aikoja sitte perustettiinkin tänne Baku (s.o. "tuulien kaupunki".) Viimeisinä vuosikymmeninä on kaupunki käynyt äärettömän paljon tärkeämmäksi, osaksi kukoistavan naftateollisuuden vuoksi, osaksi mukavampien kulkuneuvojen kautta Persian ja Turkmenian välillä, jossa äskenperustettua rautatietä keski Aasian sisäosiin saattaa pitää Batum-Tiflis-Baku rautatien jatkona.
Kaupungissa on selvästi kaksi eri pää-osaa: venäläinen ja tattarilainen. Edellinen on tasaisella maalla alhaalla lahden rannalla, jälkimmäisellä on pyöröteatterin muotoinen asema vuoren kunnailla lännessä. Venäläinen kaupunki muistuttaa tuon suuren valtakunnan muita kaupunkeja. Siistit talot, tasaiset, jotenkin leveät kadut, poliisi ja katuvalaistus; aiotaampa juuri rakentaa sinne raitioteitäkin. Jos sitä vastoin tahtoo nähdä jotain aivan omituista, on tehtävä kävelyretki vanhaan, tattarilaiseen Bakuun. Vanhoista, suuren suurista rakennuksista tässä kaupungin osassa tahdon mainita ainoastaan muinaisten kaanien komean palatsin, joka vielä on jotenkin ehjänä. Sen keskellä on vahva, tornilla ja ampumareijillä varustettu linnanmuuri, joka ennen ympäröi koko Bakun, mutta nyt, kun kaupunki on joka taholle levinnyt, on se ihan tämän keskellä. Vielä on huomattava "Neitsyttorni", jonka, tarun mukaan, on rakentanut mahtavan kaanin tytär, joka sen valmistuttua heittäytyi siitä alas ja musertui kalliota vastaan. Tästä, nykyään majakkana käytetystä tornista on ihanin näköala yli koko Bakun. Viimeksi tahdon mainita tattarilaisen basarin "Kara Basaarin" s.o. mustat markkinat, tahi niinkuin sitä myös nimitetään "tumma rivi", s.o. pitkä, pimeä ja ahdas käytävä, jonka molemmin puolin on pieniä myymälöitä, tiheästi vieretysten. Näitten välistä käytävää peittää ikkunoilla varustettu puinen katto, joka antaa suojaa aurinkoa vastaan kesällä, sekä pakkasta, lunta ja sadetta vastaan talvella. Käynti Kara Basaarissa on sangen huvittava, siellä kun näkee ei ainoastaan monta itämaalaista kansallismuotoa, vaan myös rikkaan valikoiman tattarilaisia ja persialaisia käsitöitä, joita on nähtäviksi asetettu myymälöitten pöydille. Persialaiset kankaat ja matot ovat ensimmäiset tavarat, joihin silmä kiintyy basariin astuessa. Eräässä toisessa myymälässä valmistetaan tattarilaisia sukkia, yhäti vaihtelevissa, mutta väririkkaissa malleissa. Toisessa myymälässä taas valmistetaan tohveleita, toisessa lakkeja. Tattarilaiset tohvelit ovat erittäin kauniita, koristetut kultanahalla, ruusukkeilla ja helyillä, mutta ne ovat niin pienet, että kantapää jää anturan ulkopuolelle. Varpaista ovat ne ylöskäännetyt hienoon huippuun. Lakit sitävastoin jotka valmistetaan lammasnahasta, villapuoli ulospäin, ovat usein niin suuret, että tulee ihmetelleeksi että ei kantaja horju niiden painosta. Ruhtinailla (begheilla) on kumminkin pienemmät lakit kalliimmasta nahasta. Pohjoismaalaista ihmetyttää nähdä näin lämpymiä päähineitä käytettävän keskellä kesää näin lämpimässä ilmanalassa. Mutta sekä tattarilaiset että persialaiset ja muut muhamettilaiset kansat ovat tottuneet pitämään pään lämpymänä ja jalat kylminä. Siten voivat he usein käydä keskellä talvea avojaloin lumisohjussa. Kun kulkee eteenpäin "tummaa riviä", tulee myymäläjonoon, jossa kulta- ja asesepät oleskelevat. Täällä saa tutustua sangen kauniiseen valikoimaan tattarilaisia kulta- tahi hopeakoristeita. Tärkeitä ovat myös "kinsaalit", pitkät, litteät tikarit, jotka tattarilaisten käsissä ovat vaarallisia aseita. Tupet ovat erittäin taidokkaasti koristetut ja vyöt, joihin ne on kiinnitetty, ovat virkatut hopea- tahi kultalangalla, sekä runsaasti koristetut kohokuvisilla hopealaatoilla.
Niinkuin jo mainittiin, sijaitsee venäläinen kaupunki ihan Bakinlahden rannalla, jota reunustaa leveä, kivilaiturilla suojattu katu. Tämä on Bakun suurin, vilkkain ja kaunein katu. Lahdella näkee lukemattomia purje- ja höyrylaivoja, joista toiset välittävät liikettä Astrakanin ja Volgakaupunkien, ja toiset Kaukaasian ja Persian rannikkojen välillä. Suoraan etelässä pistäikse kauvas ulos lahteen Kap Bailov, jota vastaan aallot ja tuulet murtuvat. Bailov on itsekin pieni kaupunki. Tämä on Venäjän Kaspianmeren laivaston pää-asema ja täällä asuvat sen upseerit ja merimiehet. Kaunis, viheriätorninen kirkko kohoaa niemekkeellä.
Kaakkoisessa näkyy nuo hiekkaiset kallioluodot Nargin, Vulf ja Petshani ja idässä kajastaa rannikko laajana kaarena Kap Sultaniin asti.
Tämänkaltainen on näköala rantalaiturilta, jossa edestakaisin liikkuu kirjava ihmisjoukko: venäläisiä sotilaita, vihreissä, harmaissa tahi sinisissä puvuissa, kasakoita, gruusialaisia, armeenialaisia, tattarilaisia komeimmista "begheistä" — vaaleansinisissä tahi mustissa kauhtanoissa, kulta- tahi hopeavyöllä vyötettyinä, sivulla kalliit, kirjaellut kinsaalit ja korkeat lakit (papash) päässä — kurjimpiin kerjäläisiin asti, jotka joko itsepintaisesti vainoovat kävelijöitä, tahi puolialastomina istuvat kokoonkyyristyneinä kadunkulmissa ja kurottavat käsiänsä. Toisia tattarilaisia vaeltelee kaduilla, ansaiten elantonsa myymällä harvalukuisille ostajille hedelmiä tahi makeisia. Rantakadulla ajaa sivutsemme katkeamaton jono vaunuja (faetoneja) ja rattaita (arboja). Edelliset muistuttavat meidän ajurivaunujamme, mutta ovat hienommat ja keveämmät sekä pidetään koko Venäjän parhaimpina ajokaluina: arbat ovat eräänlajisia puisia rattaita, joilla tattarilaiset kuljettavat tavaroita. Arbassa on kaksi korkeata pyörää, joita yhdistää rattaiden häkkiä kannattava pyörivä akseli. Kun arba on liikkeessä, kiertää siis akseli yhdessä pyörien kanssa, josta syntyy hirveä narina. Kesällä pystyttää tattarilainen telttakatoksen rattaankorien päälle, suojellakseen sekä itseään että tavaroitaan auringonsäteiltä.