Persialaiset käyttävät arabialaisia kirjaimia ja eroittavat siinä kolme eri kirjoitusmuotoa eli kirjoitustapaa: "Nässch" eli se kirjoitustapa, jolla korani ja arabialaiset kirjat ovat kirjoitetut; "Nästalik", joka on erinomainen aistikkaasti pyöristetyistä ja toisiinsa yhdistetyistä kirjaimista, käytetään ruonoja sisältävissä muistikirjoissa, kirjeissä ja kaunokirjoitusnäytteissä; ja lopuksi "Schikäste", tavallinen kurrenttikirjoitus, jonka kirjaimet ovat niin läheisesti yhdistetyt toisiinsa, että tuskin itse persialaisetkaan saavat niistä selvää, ell'ei heillä ennakolta ole jotain käsitystä lauseen sisällöstä. Kaunokirjoitusta pidetään Persiassa miltei taiteena, ja joka on tässä tullut hyvin taitavaksi, hän saavuttaa suurta huomiota. Jokaisella kirjoitustaitoisella on oikeus liittää nimensä eteen[47] arvonimi mirza. Kuitenkin tarvitsee uskomattoman paljon työskennellä ja joka päivä harjoitella useita vuosia, ennenkuin voi saavuttaa siihen oikeuttavan taidon. Persialaiset sanovat, että jokaisen kirjaimen oppimiseen tarvitaan vuoden harjoitus. Jotta harjoituksen voi pitää hyvin kirjoitettuna, tarvitsee rivien olla supisuoria, samojen kirjaimien kaikkialla, missä niitä löytyy, aivan yhtä suuria ja niiden muoto tarkasti ja tasaisesti pyöristetty. Teheranissa on kirjoitustaitoisia, joita pidetään yhtä korkeassa arvossa kuin meikäläiset etevimmät taidemaalarit ja kivenveistäjät. Jokaista heidän kirjoittamaansa sanaa pidetään taideteoksena ja maksetaan sellaisesta toisinaan tavattoman paljon. Sellaiset pienet kirjoitusnäytteet, jotka useimmiten sisältävät lyhyitä ivarunoja, sananlaskuja ja koraninvärsyjä, kullataan, asetetaan lasin ja puitteiden väliin ja ripustetaan seinälle, taikka käytetään niitä mallikirjoituksina kouluissa. Kun mirza kirjoittaa, ei hän istu kuten me, käsivarsillaan pöytään nojaten, vaan asettautuu hän lattialle ja lepuuttaa vasenta kättään, jossa on paperi, polvea vasten. Samalla kun hän kirjoittaa oikealla kädellä, kääntää hän vasemmalla paperia antaakseen kirjaimille asianmukaisen muodon ja pyöreyden. Voidakseen lukea persialaista kirjoitusta, täytyy välttämättömästi olla perin pohjin kieleen perehtynyt. Kirjoitus kulkee oikealta vasemmalle, mitään välimerkkiä ei ole, ei isoa kirjaintakaan uuden lauseen alussa, ei uutta riviä siinä, missä uusi aine eli uusi luku alkaa, ei yhtään tilaa sanojen välillä, vaan kaikki kulkee yhteen jaksoon. Kun sitäpaitsi ei merkitä vokaaleja, saattaa helposti kuvitella mielessään, miten suuria vaikeuksia on olemassa oppiakseen lukemaan tätä kirjoitusta. Myöskin kuluu, etevimmältäkin kaunokirjoittajalta, melkoinen aika saadakseen syntymään kirjeen eli kirjoitusnäytteen. Jotakin kirjoittaakseen, mihin meiltä kuluu pari minuuttia, tarvitsee persialainen tunnin-ajan.
Kirjoitustamineet eivät myöskään ole meikäläisten kaltaiset. Paperin tarvitsee olla liukasta ja sileää. Ell'ei se ole sellaista ennakolta, silitetään sitä vahalla, ennenkun kirjoittaminen alkaa. Usein käytetään pergamenttia, erittäinkin kun on tarvis kirjoittaa perustuskirjoja eli tärkeitä asiakirjoja. Kynän muodostaa putki, jossa on leveä ja hiukan halaistu kärki. Ennenkuin mirza alkaa kirjoittaa, asettaa hän kynän vasenta etusormea vasten ja teroittaa tarkoin sen, sekä koettelee sitä paperilla hyvin usein. Teräskyniä ei hän suvaitse. Muste on sakeata, juoksevaa ja säilytetään, sienen sisään suljettuna, pienessä metallimustepullossa, joka on sijoitettu erääseen soikean kynäkotelon koloon. Kirjoittaessa painetaan putkikynän sisäpuoli sieneen, kunnes siihen on tullut tarpeeksi paljon mustetta. Kynäkotelossa, joka on tehty papier-machésta, säilytetään, paitsi mustepulloa, joku määrä putkikyniä, vahaa ja raapeveitsi. Sen kansi ja laidat ovat enimmäkseen kaunistetut somatekoisilla kuvilla.
Kirjeenkirjoittamisella on Persiassa tärkeä asema. Joka ei kykene kirjoittamaan kirjettä, hän pidetään sivistymättömänä. He harrastavat saadakseen sen niin somaa kuin mahdollista, koska vastaanottaja tarkoin sitä tutkii. Aletaan aina sanoilla: "Laupiaan Jumalan nimeen". Sitten seuraa kosolta imartelevia ja kukkaskielisiä lauseparsia ja vasta lopussa on se, mitä oikeastaan halutaan ilmaista, esitettynä sivu-asiana. Kirjeen tarkoitusta on asiantuntemattoman usein mahdoton keksiä, koska se on punottu lauseparsiin ja taidokkaisiin vastauksiin. Nimeä ei kirjoiteta alle, vaan asetetaan sen sijaan sinetti, joka painetaan mustalla värillä. Sinetti on niinmuodoin välttämätön kappale. Se kannetaan aina mukana vyötäsillä eli sinettisormuksessa, eikä mikään kirjoitus ole laillinen, ell'ei se ole sillä varustettu. Ylhäisillä persialaisilla on palveluksessaan kirjuri, joka aina heitä seuraa, kirjoituskaluilla varustettuna. Yleinen sivistys Persiassa on, kuten helposti saattaa arvata, alhaisella kannalla. Tosin on kaupungeissa ja kylissä aina kouluja, mutta tieto, jota siellä nuorisolle annetaan, on pintapuolista ja on melkein yksinomaan arabiankielen, kaunokirjoituksen ja runojen lukemisen oppimista. Hallitus ei tee mitään sivistyksen hyväksi; kaikki koulut ovat yksityisiä. Korkeammat oppilaitokset ovat, paitsi Teheranin yliopistoa, n.k. "madrasses" eli seminareja, jossa mollat ja tiedemiehet itämaisen käsityskannan mukaan opiskelevat. Täällä tutkitaan koraninselityksiä, jumaluusoppia, luvunlaskua, tähtitiedettä, kullantekemisen taitoa, lääketiedettä, lääkkeenteko-oppia, lakitiedettä, historiaa ja maantiedettä. Tähtitieteellä on Persiassa suuri merkitys. Mihinkään tärkeään yritykseen ei ryhdytä ensin kysymättä neuvoa tähtien tutkijalta sen alkamiseen soveliaasta ajasta. Monet dervishit ovat olevinaan kullantekijöitä ja lääketieteilijöitä. Persialaisten historiallinen tieto on vähäinen. Viimeisten kuninkaiden elämänkohtaloista on heillä tosin sangen hyvä tieto, mutta ajanlasku on aivan sekanainen. Historiallisista tapauksista ennen islamilaista aikakautta eivät he tiedä yhtään mitään, mutta Ferdusin vanhoja kuningastaruja he sokeasti uskovat. Heillä ei ole aavistustakaan, että heidän asumansa maa kerran oli ollut mitä suurimpien historiallisten tapausten näyttämönä. He eivät tiedä, että heidän viljelemänsä pellot kerran olivat kypsyttäneet mitä runsaimpia satoja. He eivät myöskään tiedä, että heidän esi-isänsä Cyruksen, Xerxeen ja Dareiuksen johdolla olivat kreikkalaisten kanssa taistelleet mitä ankarimpia taisteluja. Heidän maantieteelliset tietonsa supistuvat islamilaisen maailman rajojen tuntemiseen. Europasta on heillä vain hämäriä käsitteitä, mutta sitä täydellisempi on heidän tietonsa omasta isänmaastaan. Useat saattavat peninkulmissa määrälleen ilmaista kaupunkien välimatkat.
Kirjapainotaito ei ole Persiassa samassa arvossa kuin Europassa, koska ei painokirjaimilla voi saada aikaan yhtä täydellisiä kirjainmuotoja kuin hyvin teroitetulla kynällä ja harjaantuneella kädellä. Teheranissa on kuitenkin useita kirjoja, enimmin koraneja, rukouskirjoja, runoilijoiden teoksia, Tuhannen ja yksi yötä ja muita satukokoelmia. Myöskin on persian kielelle käännetty useita europalaisia kirjoja. Kauvan aikaa sitten ilmestyi persian kielellä Kaarle kahdennentoista, Napoleonin, Pietari suuren ja keisari Nikolain elämäkerta. Kirjoja halusta kuvitetaan värillisillä kuvilla. Nämät kuvat, kuten kaikki muutkin persialaisen piirustus- ja maalaustaiteen tuotteet, tekevät europalaiseen useimmiten naurettavan vaikutuksen. Kaikkien kasvot ovat aivan toistensa kaltaisia, perspektiviä puuttuu kokonaan, ja värit ovat erittäin räikeät. Tosin ei saata kieltää taiteilijoilla olevan joku määrä makua ja tarkkaa havaintokykyä; ja muutamat heidän piirustuksensa ovat todella sieviä ja miellyttäviä.
Teheranissa ilmestyy kaksi sanomalehteä, yksi persiankielellä ja toinen, "Echo de Perse", ranskankielellä. Sitä paitsi julaistaan siellä almanakka, joka sisältää erilaatuisia tähtitieteellisiä huomioita. Ajanlasku perustuu kahteentoista arabialaiseen kuukauteen, hedschranin kuuvuoteen.
Uskonnollisessa suhteessa jakaantuvat, kuten on tunnettua, Muhamedin uskolaiset kahteen suureen lahkoon, sunniteihin ja shiiteihin. Turkkilaiset, arabialaiset, afganilaiset y.m. ovat sunniteja, samalla kun persialaiset ovat shiitejä. Persian niin sanoaksemme uskonnolliset rajat ovat siis niinhyvin idässä kuin lännessäkin, sunnitein asustamat. Vaikka näiden kummankin lahkon välinen eroitus pitäisi olla usealle lukijalle tunnettu, otan itselleni vapauden lyhyesti tässä mainita niitä peruspiirteitä, jotka ovat sen luonteelle ominaiset. Sunnitein mielipiteen mukaan siirtyi kalifin arvo profetalta Omarille ja häneltä Abu Bekrille ja Osmanille; shiitit sitä vastoin kieltävät noiden kolmen ensimmäisen kalifin perimysoikeuden ja perintölaillisuuden, samoinkuin profetan vaimon, Aishan, kunniallisuuden. Heidän ajatuksensa mukaan peri Kalifin arvon Ali, Muhamedin vävy, ja siirtyi se häneltä tämän pojille Hassanille ja Husseinille, sen jälkeen näiden jälkeläisille, sekä edelleen noille kahdelletoista pyhälle imamille. Kahdestoista imami, Mahdi, ei ole vielä ilmestynyt, shiitit odottavat hänen tuloaan kuten juutalaiset messiaan tuloa. Tässä kohden ovat he samaa mieltä sunnitein kanssa, jotka myöskin odottavat Mahdin tuloa, sen profetan, joka on lahkot yhdistävä ja sovittava ne toinen toistensa kanssa. Sunnitit eivät suvaitse minkäänlaisia ihmisolentojen kuvia, koska he siinä havaitsevat rikotuksi koranin ankaran kiellon kaikellaisesta kuvainpalveluksesta. Sitä vastoin persialaiset, jotka luonnostaan ovat taipuvaiset kuvien avulla ilmaisemaan vilkasta mielikuvitustaan, selittävät toisella tavalla kysymyksessä olevan koraninpaikan. Vieläpä he kuvaavat itse Alinkin, havaitsematta siinä mitään pahaa, mutta esittävät hänen aina huntu kasvoilla, koska he arvelevat, ett'ei inhimillinen käsi saata kuvata Alin jumalallisia kasvonpiirteitä. Muhamedin uskon shiitiläisyydellä on hiukan yhtäläisyyttä kristinuskon protestanttisuuden kanssa, koska se kieltäytyy tunnustamasta sunnaa, eli traditioneja. Tämä on sunnitain mielestä kauheata jumalattomuutta. Shiitit arvelevat Alissa ilmestyneen Jumalan lihaantulemisen maan päällä, ja pitävät häntä yhtä suuressa, jos ei suuremmassakin arvossa kuin itse profetaa. Kun sunnitit rukoilevat: "La illaha illalah, Muhammede resol ullah" (paitsi Jumalaa ei ole muuta Jumalaa ja Muhamed on hänen profetansa), lisäävät shiitit: "Ali val-i allah" (ja Ali on Jumalan sijainen). Tosin eivät he itse tunnusta, että he Alin pitävät profetaa parempana, mutta tämä näyttäytyy aivan selvästi jokapäiväisessä elämässä. Dervishin tavallinen huudahdus on aina "Ja Ali, ja Ali", ja lauluissa ja vannottaissa kuullaan paljon useammin Alin nimi kuin profetan ja Allahin. Lähinnä Alia jumaloidaan tämän poikaa Husseinia, joka kaatui Kerbelan tappelussa ja on sen läheisyydessä haudattuna.
Voidakseen olla oikea-uskoinen muhamedilainen, täytyy persialaisen ottaa huomioon seuraavat uskonnolliset toimitukset: rukous, peseminen, pyhiinvaellus, paastoaminen ja anteliaisuus köyhiä kohtaan. Rukoillaan viisi kertaa päivässä, muutamat rukoilevat vain kolme kertaa, nimittäin auringon noustessa, puolipäivän aikaan ja auringon laskun aikana. Eri rukoushetkien ajan ilmoittaa muezzin, eli rukousjulistaja, joka moskén minaretista taikka tavallisen huoneen katolta kutsuu kaikuvalla äänellä uskovaiset rukoukseen. Ennen tätä tapahtuu peseminen, jonka tarvitsee toimittaa puhtaassa, kirkkaassa vedessä. Pesemättömänä ei saata kukaan persialainen odottaa rukouksen kuulemista, sillä likainen ruumis on arvoton lähestymään Jumalan pyhiä kasvoja. Pestessään valaa hän vettä päälaelleen, kasvoihin, käsivarsiin, kyynärpäästä sormenpäihin, ja jalkoihin. Kun tämä on tehty, ottaa hän päältään pois kaikki koristukset, sormukset, jalokivet ja kallisarvoiset vaatekappaleet toimittaakseen hartautensa nöyrässä ja vaatimattomassa pukineessa. Rukoillessaan ei hän salli minkään hänen ympärillään tapahtuvan häiritä itseään; hän seisoo Mekkaan päin kääntyneenä, ja tietääkseen, missä päin tämä on, kantavat useat persialaiset aina mukanaan kompassia, n.k. koebleh-noemah, eli Mekannäyttäjää.
Papilliset arvot ovat: Imam-i-Djuma. Sheik-ul-islam, mushtehid ja molla. Näistä on Imam-i-Djuma, eli Isfahanin ylipappi, ylhäisin. Häntä täytyy usein itse kuninkaankin totella. Mushtehidit ovat oppineita teologeja, joita sivistyksensä tähden suuresti kunnioitetaan. Sitä vastoin on mollain lukematon joukko suurimmaksi osaksi teeskentelijöitä ja pettureita, jotka käyttävät papillista pukua välikappaleena viekoitellakseen itselleen taika-uskoisten omaisuutta. He väärentävät lakia ja oikeutta, ja kykynsä avulla selittää korania omanvoittoisella tavalla, houkuttelevat he helposti kansaa pauloihinsa.
Tärkeimmät uskonnolliset juhlat ovat seuraavat: joka viikon perjantai, joka vastaa meidän sunnuntaita, uudenvuodenpäivä, uhrijuhla, Ramasan, profetan ja Alin syntymäpäivät.
"No Ruz" (s.o. uusi päivä) eli uudenvuodenjuhla on persialaisten suurin juhla. Se on jäännöksenä entisestä islamilaisesta ajasta ja on se vanhan persialaisen auringonvuoden alussa eli maaliskuun lopussa, kun aurinko sattuu oinaksen tähtisikeröön. Koko kuukausia ennen sen alkamista nähdään laitoksia uudenvuodenjuhlan viettämistä varten. Isfahanista kuljetetaan pääkaupunkiin makeisia ja hedelmiä karavanikuormittain. Vanhan vuoden viimeisenä päivänä mennään kylpyyn, ja uudenvuodenpäivänä pukeudutaan uusiin, puhtaisiin pukimiin. Niinä kolmenatoista päivänä, jolloin juhlaa kestää, pidetään kaikki puodit suljettuina ja kaikissa ammateissa ollaan toimettomina. Kun tutut tapaavat toisensa, pysähtyvät he, tervehtivät ja toivottavat toisilleen "ajd mebarek", eli hyvää juhla-aikaa! Maakuntain kuvernöörit ja valtakunnan korkeat herrat lahjoittavat shaahille kalliita lahjoja, niinkuin koristuksia, isoja huiveja, arabialaisia hevosia, lejonia eli senkaltaisia. Shaahikin antaa kallisarvoisia vastalahjoja, niinkuin kunniapukuja (chalat) ylhäisille ja muille rahalahjoja. Uudenvuodenpäivänä on myöskin juhlallinen vastaanotto "salam" shaahin linnassa. Tähän ottavat osaa vain papit, sejdit ja valtakunnan korkeimmat virkamiehet, jotka juhlapukuisina kokoontuvat linnaan. Vähää ennen uuden vuoden alkua astuu shaahi vastaanotto-saliin, puettuna keisarilliseen juhlapukuun, rinta peitettynä kimaltelevilla hohtokivillä. Kunniatervehdyksellä olijat tervehtivät häntä, hän istuutuu paikalleen ja kysäsee sitten muutaman kerran palkintoministeriltä, joka edeltäpäin valmistetussa, kukkaiskielisessä vastauksessaan lausuu, että kaikki Iranin siunatun valtakunnan onni ja menestys, maan hedelmällisyys ja rauha naapurien kanssa, riippuu ainoastaan hänen majesteetinsa lempeydestä ja armosta. Sinä silmänräpäyksenä, jolloin uusi vuosi alkaa, jyrähtää kanuunanlaukaus, ja ylin hovintähtientutkija astuu shaahin luo ja ilmoittaa, että tuo merkillinen hetki on käsillä. T:ri Hybennet kertoi, että tuo mainittu korkea virkamies suuresti ylpeili tästä kunniasta, ikäänkuin koko tapaus olisi yksinomaan riippunut hänen sanoistaan. Heti sen jälkeen huudahtavat läsnäolijat "mebarek bad", eli "olkoon se siunattu". Rahavarainministeri tuo sitten muutamia täysiä pussillisia äsken lyötyjä rahoja; shaahi avaa pussit ja tyhjentää niiden sisällyksen suureen hänen edessään olevaan hopeamaljaan. Sen jälkeen kulkevat valta-istuimen ohi, kukin järjestyksessään, papit, virkamiehet ja hoviherrat, ojentavat kätensä ja saavat, kukin ohikulkiessaan, käden täyden rahoja. Joillekuille tekee shaahi muutamia hyväntahtoisia kysymyksiä, mikä kunnia tavallisesti tulee, muiden muassa, maanmiehemme t:ri Hybennetin osaksi. Hän kertoi, että kun oli hänen vuoronsa tulla shaahin luo, oli tämän tapana ystävällisesti hymyillen katsahtaa häneen ja ottaa rahoja maljasta oikein kourallinen. Muille, jotka häntä vähemmin miellyttävät, ei hän anna niin paljon; kun he astuvat esiin lahjaansa saamaan, puistaa hän ensin kättänsä, niin että rahakappaleet, jotka sormien lomasta esiin pistävät, putoavat maljaan takaisin. Kun sitten suurvisiiri ja sotaministeri ottavat vieraita vastaan, vetäytyy shaahi takaisin yksityisiin huoneisiinsa.